Onko palsta pitkäänkin ollut näin hiljainen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vierailija"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vierailija"

Vieras
Pari vuotta palstaillut on off. Mielestäni tämä ihana, kun vastauksen saa melkein kaikkeen kysyttyyn.

Viimeaikoina täällä kuitenkin ollut tosi hiljaista. Jos kysyy jotain, niin saattaa olla, että kukaan ei vastaa. Lisäksi joitain aivan sairaita kirjoittelijoita, jotka ällöttävät. Voisiko joku briiffata, mistä kyse? Olen muutaman kuukauden ollut alkuvuodesta poissa,kun matkusteltiin.
 
Yksi syy hiljaisuuteen on, että täältä on poistunut muutama aktiivinen palstailija. Siis henkilöitä, jotka tekivät paljon uusia aloituksia ja siten keskustelua oli paljon enemmän. Toinen syy on luultavasti lisääntynyt trollien määrä eli porukka vähän miettii, kannattaako nähdä vaivaa vastaamiseen vai ei. Tai sitten juuri ne trollit kerää keskustelijat ja "taviskysymyksille" ei riitä mielenkiintoa. Kolmas syy lienee kevät. Pihatyöt kutsuu.

Minusta palsta on hiljentynyt aika paljon. Uusia aloituksia ei tule samaan tahtiin kuin ennen eikä parin tunnin poissaolon vuoksi tarvitse skrollata sivulle 10 katsomaan, mihin viimeksi jäi.
 
Riippuu paljon kellonajasta. Aamuvarhaisella on hiljaista, samoin tähän aikaan, kun suuri osa porukasta on varmaan laittamassa ruokaa yms. seurustelemassa puolison ja lasten kanssa.
Me söimme jo päivällisen ja nyt hetken sulattelen vaan tässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28517707:
Yksi syy hiljaisuuteen on, että täältä on poistunut muutama aktiivinen palstailija. Siis henkilöitä, jotka tekivät paljon uusia aloituksia ja siten keskustelua oli paljon enemmän. Toinen syy on luultavasti lisääntynyt trollien määrä eli porukka vähän miettii, kannattaako nähdä vaivaa vastaamiseen vai ei. Tai sitten juuri ne trollit kerää keskustelijat ja "taviskysymyksille" ei riitä mielenkiintoa. Kolmas syy lienee kevät. Pihatyöt kutsuu.

Minusta palsta on hiljentynyt aika paljon. Uusia aloituksia ei tule samaan tahtiin kuin ennen eikä parin tunnin poissaolon vuoksi tarvitse skrollata sivulle 10 katsomaan, mihin viimeksi jäi.

Vai noin on käynyt. Todella sääli. Tykkäsin, kun täältä sai vastauksen ihan kaikkeen. Aina oli joku joka tiesi.

Lisäksi kirjoituksestasi tuli mieleen, että palstan luonnekin muuttunut. Melkein joka ketjuun, jossa enemmän kuin kaksi vastausta, joku alkaa kirjoittamaan provoarveluja. Ennakoasenne on kaikkiin, että ei tuo oikea henkilö ole :/
 

Yhteistyössä