Onko paikalla ketään, kenellä on omistushaluinen ja takertuva lapsi?

[jadal]

Tuo meidän 1v2kk ikäinen kuopus on todellinen äidin poika.
Ollut syntymästään asti. Ensimmäiset puoli vuotta meni pääasiallisesti sylissä, yleensä ei nukkunutkaan kuin maks. vartin pätkissä, sylissä sitten kyllä vaikka kuinka pitkään.
Koko imetys ajan, eli vajaan vuoden ikään roikkui halusi olla tissillä koko ajan.
Imetyksen loputtua oli hetken aikaa kausi jolloin soi hyvin, ja oli muutenkin "reipas", eli viihtyi muuallakin kuin sylissä, isäkin alkoi kelvata.

Kuukaudessa tuos reipastuminen meni kuitenkin ohi, ja toisinaan tuntuu, että hullummaksi vaan menee.
Jos otan jonkun isommista lapsista syliin, tai osoitan muuten huomiota, alkaa samantien huuto ja yrittää kiivetä vaikka väkisin syliin, on siis tosi mustasukkainen äidistä.
Viihtyy leikeissä vain lyhyitä aikoja, vähän väliä käy tarkistamassa missä minä olen. Oikein mielenkiintoista leikkiä joskus voi leikkiä vartinkin.

Vähän väliä tuo kulkee perässä ja pyrkii syliin, ja kun ei viitsi kokoaikaa olla huudattamassa, niin paljonhan se sylissä onkin.

Kuitenkin kun touhuamme yhdessä, on mitä ihanin valloittavin pikkumies, sellainen rakastettava, virnistelevä vintiö :heart:


Monesti olen miettinyt, että onko tää vain luonteesta kiinni, sillä tytöt eivät tälläisia ole olleet, vai olenko jotenkin itse saanut tämän aikaan.

Miten muilla, onko tämä mennyt jossain vaiheessa ohi, vai onkohan odotettvissa, että lähtee armeijaankin suoraan mun sylistä

 

[ellinoora4]

meillä kuopus on ollut hyvin arka ja äidin perään. erittäin hitaasti lämpiävä- ei esimerkiksi edes lähisukulaisten kanssa uskaltanut jutella. äiti- äiti-vaan.

nyt tytöllä on ikää vajaa 4. on edelleen ujo, mutta ei roiku koko ajan kintussa kiinni. uusiin ihmisiin tutustuu hitaasti, mutta kun lämpenee niin on reipas ja sosiaalinen. luonnekysymys taitaa olla.

 

[vilttis82]

meillä oli kans poika napanuorassa kiinni 2 vuotiaaksi asti... en päässy edes vessaan yksin, sit kylmästi vaan annoin pojan huutaa ja laitoin pojan päivähoitoon niin muutaman viikon päästä poitsu tajus että vaikka en siinä vieressä koko ajan olekaan niin en mihinkään katoa. Kärsivällisyyttä vain ja vaikka tuntuu pahalta niin älä ota joka kerta syliin ja mene vaikka käymään viemässä roskia kun poika on isän kanssa ja sit pikkuhiljaa alat olemaan pitempiä aikoja poissa niin kyllä se siitä sit lähtee. ja jos hän nostaa metelin kun lähdet ulos niin kannattaa koittaa vaikka sillee et isä alkaa ensin leikkimään pojan kans (eli vie pojan huomion muaalle sinusta) ja lähdet vasta sitten. Tsemppiä, kyllä se napanuora jossain vaiheessa irtoaa :hug:

 

[jadal]

tuo on myös kova vierastamaan, usein siihen ei saa edes katsoa, mutta lahjomalla suostuu muidenkin syliin. siis jos vieraalla, oli se sitten mummi tai kummi, on tarjota jotain tarpeeksi mielenkiintoista tilalle, suostuu sylistä pois. No itse asiassa mönkijällä ajo yms, tai kyydissä olo, on sellainen, mitä tekisi tuntikausia, eikä äitiä tarvita, muuten äidin pitää olla vähintään näköetäisyydella.

 

[jadal]

Olen alkanutkin tekemään niin, etten joka kitinästä syöksy heti paijaamaan,vaan sanon, että nyt on äidillä vaikka nyt keittiön siivous kesken, otan kohta syliin.
Pikkukolhutkin unohtuvat, kun vain toteaa tyynesti, hupsis, ei käynyt kuinkaan.

 

[jadal]

Nostampa vielä ja kysyn, että olisko kukaan keksinyt mitään poppakonstia, millä rohkaista lasta?

 

[...]

Meillä on tyttö 1v 11kk, joka on aina ollut äidin tyttö. Mä olen antanut olla. Kuitenkin joissain asioissa en ole antanut periksi, esim. päivähoidossa ja tyttö viihtyykin siellä. Samoin siinä, että lapsi on aika ajoin mummilassa yökylässä. Kotona annan olla äitintyttö niin paljon kun haluaa, eiköhän se viim. 15 vuotiaana mene ohi

 

[jadal]

niin no eihän tuo muuten mitään sinänsä haittaa, mutta kun on noita muitakin lapsia, ei voi koko elämä pyöriä pikkumiehen ympärillä, ja olla van häntä varten olemassa.

 

[N&N]

Nostampa vielä ja kysyn, että olisko kukaan keksinyt mitään poppakonstia, millä rohkaista lasta?

Kuvauksesi oli ihan kuin meiltä . Meillä myös hyvin takertuva äidin tyttö, myös 1v2kk. Täytyy sanoa, että pelotti laittaa tuo neiti päiväkotiin, kun on ollut niin kovin minussa kiinni, mutta kuinka kävikään, tytteli on reipastunut niin, ettei samaksi lapseksi uskoisi! Meillä siis auttoi tuo päiväkotiin laitto, toki täytyy myöntää että useat illat menee siinä, että lapsi kiukuttelee, kulkee perässä ja haluaisi olla vaan sylissä. Mutta siis vähemmän kuin ennen.

 

[olkinalle]

Sama täällä. Kuopus nyt 1v 10 kk ja täysi iilimato ja mustasukkaisuuden huipentuma. Mutta niin on kyllä nuo kaksi muutakin olleet vielä tuossa iässä. Eipä kai siihen mikään muu auta kuin aika.