M
mietiskelee
Vieras
Näistä hoitajien palkkatappeluista vielä.
Olen taipuvainen mieltämään palkaksi peruspalkan minkä kyseisestä työstä saa ja näen lisät ainoastaan korvauksena epämiellyttävistä työajoista. Moni tuttuni kuitenkin on sitä mieltä että lisät ovat osa palkkaa ja siksi näkevät niin sairaanhoitajien, lähihoitajien kuin monien siivoojien ja kaupankassojenkin palkat isompina mitä minä. Esimerkkinä vaikka yksi tuttu, nuori lähihoitaja joka oli töissä useammassa paikassa, teki viikonloput pitkiä päiviä ja ahmi kaikki irtoavat yövuorot jne. Hänen tulojaan katsellessa monet ovat ihmetelleet miten lähihoitajien palkkoja voidaan pitää huonoina kun tuokin tyttö tienaa noin paljon.
Tietysti lisät näkyy tilipussissa, mutta en silti laskisi niitä suoraan palkkaan mukaan. Näistä vuorotyöalojen palkat sanoisin muodossa "peruspalkka ***? ja mahdollisesti päälle vuorolisät".
Miten te näette asian?