E
ei mikään teini
Vieras
Aloitin laihdutuksen noin vuosi sitten. Olen 170cm pitkä ja painoin aloittaessani 72kg eli jonkin verran liikaa. Kesän aikana laihdutin itseni 62 kiloiseksi, samalla mun suhde ruokaan muuttui. Ennen olin tavaton herkkuperse ja joka päivä meni jotain hyvää, enemmän tai vähemmän, en liikkunut. Kun aloitin laihdutuksen, kieltäydyin aluksi kaikesta herkusta, ajattelin, että otain niitä sitten taas myöhemmin mukaan.
Innostuin lenkkeilystä ja salilla käynnistä. Aloin punnita syömisiäni ja laskin kaloreita ja tuloksia tulikin. Pikkuhiljaa kuitenkin homma meni siihen, että mun on pakko ajoittaa syömiset tosi tarkasti ja punnita kaikki ruoat, vaikka tavoitepaino oli jo saavutettu. Nykyään en herkuttele enää ikinä, epäterveellinen ruoka inhottaa mua. Syöminen on velvollisuus, jotta jaksan ja pyrin tekemään sitä mahdollisimman vähän. Syön vähän, en jaksaisikaan paljoa. Syön tosi terveellisesti kylläkin ja just sen verran, mitä tarvitsen ja välttelen ylikaloreita. Nautin nälän tunteesta, ennen vihasin sitä. Mua ei saisi koskemaan pullaan pitkällä tikullakaan nyt, ennen meni aina kahvin kanssa tai ilman
Nykyään painan 55kg eli vuodessa tippunut 17kg. Mä en ole ikinä painanut näin vähän, edes teininä, mun ruuminrakenne on aika atleettinen. Ja paino vaan tippuu, toisaalta mä nautin siitä, vaikka tiedän, että enää ei saisi oikein tippua. Olen aika laihassa kunnossa, mut ihan normaali vielä bmi:n mukaan.
Ahdistaa vaan se, että kun pääsin tavoitteeseen ja muutkin sanoivat, että näytän sopivalta ja hyvältä, niin jatkoin silti, aina muutama kilo pois, kun aina oli jossain liikaa. Vieläkin ois ihan pari.
Psyykkasinkohan mä itseäni liialliseen läski-inhoon, kun aloitin. Katselin lihavien ihmisten kuvia netistä ja pelottelin itseäni, että minustakin tulee sellainen jos en laihduta.
Innostuin lenkkeilystä ja salilla käynnistä. Aloin punnita syömisiäni ja laskin kaloreita ja tuloksia tulikin. Pikkuhiljaa kuitenkin homma meni siihen, että mun on pakko ajoittaa syömiset tosi tarkasti ja punnita kaikki ruoat, vaikka tavoitepaino oli jo saavutettu. Nykyään en herkuttele enää ikinä, epäterveellinen ruoka inhottaa mua. Syöminen on velvollisuus, jotta jaksan ja pyrin tekemään sitä mahdollisimman vähän. Syön vähän, en jaksaisikaan paljoa. Syön tosi terveellisesti kylläkin ja just sen verran, mitä tarvitsen ja välttelen ylikaloreita. Nautin nälän tunteesta, ennen vihasin sitä. Mua ei saisi koskemaan pullaan pitkällä tikullakaan nyt, ennen meni aina kahvin kanssa tai ilman
Nykyään painan 55kg eli vuodessa tippunut 17kg. Mä en ole ikinä painanut näin vähän, edes teininä, mun ruuminrakenne on aika atleettinen. Ja paino vaan tippuu, toisaalta mä nautin siitä, vaikka tiedän, että enää ei saisi oikein tippua. Olen aika laihassa kunnossa, mut ihan normaali vielä bmi:n mukaan.
Ahdistaa vaan se, että kun pääsin tavoitteeseen ja muutkin sanoivat, että näytän sopivalta ja hyvältä, niin jatkoin silti, aina muutama kilo pois, kun aina oli jossain liikaa. Vieläkin ois ihan pari.
Psyykkasinkohan mä itseäni liialliseen läski-inhoon, kun aloitin. Katselin lihavien ihmisten kuvia netistä ja pelottelin itseäni, että minustakin tulee sellainen jos en laihduta.
