Olen 26-vuotias ja mies 28-vuotias. Lapsi on ollut haaveissa molemmilla jo siitä lähtien kun mentiin naimisiin neljä vuotta sitten. Vauva-asiat kuitenkin lykkääntyivät koko ajan osaksi opiskelujen vuoksi, osaksi sen vuoksi, että kärsin sairaala- ja lääkärikammosta. Ja raskaanahan sitä joutuu lääkärissä käymään ja sairaalassa synnyttämään...
Kyse ei ole ihan pikkujutusta. Hammaslääkärikäynneissä oli kammon vuoksi parhaimmillaan 9 vuoden tauko, gynellä en ole ollut 3 vuoteen ja olen satuttanut alaselän pahasti jo kaksi vuotta sitten, mutta vieläkään en ole lääkäriin mennyt, vaikka selkä on ajoittain todella kipeä.
Nyt sitten aloitimme vihdoin yrittämisen, kun nuo opiskelutkin saatiin valmiiksi. Olen niin innoissani kun vaan voi olla...Ja samalla aivan kauhuissani, koska jossain vaiheessa täytyy väistämättä mennä sinne lääkäriin.
Olen löytänyt yksityisklinikan, jonne ehkä uskaltaisinkin mennä. Kunhan ei tarvitse mennä yksin. Ja kunhan saan ensin käydä "tarkistamassa" paikan. (Asun ulkomailla ja minulla on sairasvakuutus, jonka avulla voin mennä yksityisklinikalle.) Mutta synnyttämään sitten joskus tulevaisuudessa pitää mennä sairaalaan. Ja jos olen oikein käsittänyt, siellä joutuu pitämään sairaalavaatteita. Ei kiitos. Ja mieheni joutuu lähtemään yöksi kotiin ja jättämään minut sinne yksin...Tämä on minulle sama kun joutuisi viettämään yön yksin pimeässä metsässä. Sydän alkaa hakata pelkästään ajatuksesta. Tuntuu, etten vain yksinkertaisesti pysty siihen.
Onko kellään muulla tällaista? Yrittääkö kukaan muu vältellä viimeiseen asti kohtaamista kenenkään valkotakkisen kanssa? Vai olenko ainoa, joka joutuu miettimään kumpi painaa kupissa enemmän: oma lapsi vai yö sairaalassa? Tai tietääkö kukaan, mitä kannattaisi tässä tilanteessa tehdä? Kenelle voisi puhua tai keneltä voisi pyytää apua?
Kyse ei ole ihan pikkujutusta. Hammaslääkärikäynneissä oli kammon vuoksi parhaimmillaan 9 vuoden tauko, gynellä en ole ollut 3 vuoteen ja olen satuttanut alaselän pahasti jo kaksi vuotta sitten, mutta vieläkään en ole lääkäriin mennyt, vaikka selkä on ajoittain todella kipeä.
Nyt sitten aloitimme vihdoin yrittämisen, kun nuo opiskelutkin saatiin valmiiksi. Olen niin innoissani kun vaan voi olla...Ja samalla aivan kauhuissani, koska jossain vaiheessa täytyy väistämättä mennä sinne lääkäriin.
Olen löytänyt yksityisklinikan, jonne ehkä uskaltaisinkin mennä. Kunhan ei tarvitse mennä yksin. Ja kunhan saan ensin käydä "tarkistamassa" paikan. (Asun ulkomailla ja minulla on sairasvakuutus, jonka avulla voin mennä yksityisklinikalle.) Mutta synnyttämään sitten joskus tulevaisuudessa pitää mennä sairaalaan. Ja jos olen oikein käsittänyt, siellä joutuu pitämään sairaalavaatteita. Ei kiitos. Ja mieheni joutuu lähtemään yöksi kotiin ja jättämään minut sinne yksin...Tämä on minulle sama kun joutuisi viettämään yön yksin pimeässä metsässä. Sydän alkaa hakata pelkästään ajatuksesta. Tuntuu, etten vain yksinkertaisesti pysty siihen.
Onko kellään muulla tällaista? Yrittääkö kukaan muu vältellä viimeiseen asti kohtaamista kenenkään valkotakkisen kanssa? Vai olenko ainoa, joka joutuu miettimään kumpi painaa kupissa enemmän: oma lapsi vai yö sairaalassa? Tai tietääkö kukaan, mitä kannattaisi tässä tilanteessa tehdä? Kenelle voisi puhua tai keneltä voisi pyytää apua?