Onko muita masentuneita äitejä?

Mulla alkoi masennus murrosiän tultua sairastuttuani anoreksiaan.Käytiin käytännöllisesti katsoen kuoleman portilla ja laspsen syntymä laukaisi masennuksen uusiksi.Lapsi 3 vuotias ja syön seronil-lääkettä.tunnen olevani se sama minä kuin ennen murrosikää..osaan siis nauttia asioista jne.Mitenhän käy jos tulisin uudelleen raskaaksi ja joutuisin tietysti jättämään lääkkeet ainakin odotuksen ajaksi pois..uusiutuisiko masennus..Se on kauhea musta tila ja sinne en haluiaisi..miksiköhän en voi olla "kuin muut..."

 

:wave: Täällä yks masennusta sairastava äiti kanssa.

Mä olen vasta äskettäin sairastunu. Tuntuu että kaikki kaatuu niskaan jne. Jostain pitäisi saada voimia hoitaa lähes 2v lastakin ja suorittaa opinnot loppuun... Vaan kun ei saa itseään edes kouluun.

Mä soitin just tervariin ja varaasin ajan lääkärille, että mietitään sitä lääkityksen aloittamista. Mä olin ensin kovasti sitä vastaan, mutta nyt olen huomannut todella sitä tarvitsevani... Katsotaan mitä mieltä se lekuri on!

 

:wave: Minä kanssa. Oon ollu useampia vuosia jo masentunu, jonkin sortin veteraani siis. Itsellä kanssa reilu 1,5v tyttö ja opiskelut menossa.

 

Kysy lääkäriltä masennuslääkettä, jota voi syödä myös raskauden aikana. Sellaisiakin on!!

 

:wave: :\| Masennuslääkitys ollut puolisen vuotta. Vakavampi masennus alkoi varsinaisesti 2v. sitten..

 

Yhteisö on tarkoitettu kaikille synnytyksen jälkeistä masennusta sairastaville, siitä jo parantuneille tai asian kanssa painiskeleville. yhteisö on suljettu, jotta siellä on turvallista keskustella, joten jätä jäsenhakemus. Yhteisössä voit keskustella muiden saman kokeneiden kanssa, lisäksi yhteisössä on paljon hyödyllistä tietoa masennuksesta, lääkkeistä ym.

http://groups.msn.com/synnytysmasennus/

 

mulla masennus ennen tätä kolmatta vauvaa. raskausaikana söin zoloftia ja annosta pienennnettiin vikaviikoilla. hyvin meni. nostettiin takasi omalle tasolle sit synnytyksen jälkeen.

 

Täytyi harmaantua, en vaan halua omalla nikilläni kirjoittaa.
Olen sairastanut anoreksian (en teidä kuinka hyvin olen parantunut), ja pienen lapsen äiti. Mua on masentanut se, että olen hyvin paljon lapsen kanssa kahden, joten olen yrittänyt tuonne ihmisten ilmoille. Ei se aina niin helppoa ole, mutta mun mieltäni se on piristänyt.
Joskus pelkään, että sairastun uudelleen, ja mitä tapahtuu sitten mun ihanalle lapsukaiselleni. Fiilikset on nyt hyvät, mutta... en tiedä... tää on tätä.

 

syön myös seronilia ja olen raskaana.mulle lääkäri sanoi että sitä voi käyttää! :wave:

 

älkää äidit hyvät masentuko vauvoista!! Elämähän on ihanaa kun on vauva ja lapsia, yksi, kaksi, kolme tai neljäkin! Tai jopa enempi! Vauvasta kuuluu olla onnellinen, ei masentunut! -ihmettelen syytä moiseen masennukseen? Osaako joku kertoa?

 

\

älkää äidit hyvät masentuko vauvoista!! Elämähän on ihanaa kun on vauva ja lapsia, yksi, kaksi, kolme tai neljäkin! Tai jopa enempi! Vauvasta kuuluu olla onnellinen, ei masentunut! -ihmettelen syytä moiseen masennukseen? Osaako joku kertoa?

Mä en oo vauvasta masentunut vaan ollut masentunut ennenkin.

 

\

älkää äidit hyvät masentuko vauvoista!! Elämähän on ihanaa kun on vauva ja lapsia, yksi, kaksi, kolme tai neljäkin! Tai jopa enempi! Vauvasta kuuluu olla onnellinen, ei masentunut! -ihmettelen syytä moiseen masennukseen? Osaako joku kertoa?

lapsen saaminen saattaa laukaista mieleen vanhoja asioita, laukaista masennuksen itsestä riippumatta. Minua ei lapset ole masentaneet, päinvastoin tuoneet valtavasti iloa elämään! :heart: ihminen ei vain ole niin yksinkertainen.. kaikki vaikuttaa kaikkeen.

 

Typy, ei lapsista tosiaan olla masentuneita, tuskin kukaan sitä väittää vaikka monesti juuri se suuri iso tapahtuma eli lapsen saanti käynnistää masennuksen. Meitä ihmisiä on herkempiä kuin toiset ja meillä osalla on myös aikaisemmassa elämässä asioita jotka eivät ole helppoja elämänkokemuksena. Kukaan ei halua masentua, ja siinä sairaudessa ei aina tahdonvoima ja positiivinen ajattelu auta. Toiset sairastuu fyysisesti ja toiset psyykkisesti, niin kovin erilaisia kaikki olemme.

 

saanko udella mitä oireita teillä oli kun itse huomasitte tai joku huomasi että olette masentuneita?ja mistä ja miten haitte apua?kielsittekö aluksi masennuksen?

 

Myös hormonitoiminnan muuttuminen synnytyksen jälkeen voi laukaista masennuksen.

 

itse olen sairastanut masennusta vuosikausia, murrosiässä ja lapsen syntymän jälkeen...minun masennus vaan oireilee vähän eri tavalla kuin yleensä, eli tulee kauheita pelkotiloja, ahistaa ja mieliala heittelee vuoristorataa..(toki myös masentaakin). Lapsen syntymän jälkeen sairastuin tosi pahaan masennukseen, en liikkunut 8 kuukauteen oikeastaan mihinkään, pelkäsin jopa kaupassakäyntiä ja lihoin siinä sivussa 20 kg... :ashamed:
Minun tervehtymiseni alkoi siitä, kun hain ja pääsin kouluun (joka tietysti aluksi tuntui elämäni suurimmalta virheeltä jne.) mutta pakotin itseni käymään siellä ja kun huomasin, että eivät ihmiset minua syö ja poikakin pärjää hienosti mummolla hoidossa, alkoi masennuskin kaikota...nyt olen käynyt vuoden koulua ja olen mielestäni kasvanut ihmisenä tosi paljon tämän vuoden aikana....(myös uskoni on ollut iso osatekijä henkisessä kasvussani)masennusta ei ole enää ja tunnen olevani tosi onnellinen! olen uudestaan raskaana ja tiedän nyt hakea apua heti jos masennus tulee uudestaan...
Tämä nyt oli erittäin lyhennetty versio omasta sairastumisestani ja tervehtymisestäni, koska tila ei riitä eikä kädet jaksa kirjoitaa jos kerron koko jutun alusta loppuun, mutta toivottavasti antoi toivoa edes jollekkin masentuneelle, että masennuksesta voi tosiaankin parantua!!! =)

 

\

saanko udella mitä oireita teillä oli kun itse huomasitte tai joku huomasi että olette masentuneita?ja mistä ja miten haitte apua?kielsittekö aluksi masennuksen?

Mistä ei saa voimia tehdä mitään! Päivät pitkät suurin piirtein hakkaa päätä seinään. Itsemurha ajatukset jne. kyllä siinä joku tovi meni ennen kun pystyi myöntämään sairastumisensa.

Minä aloitin lampsimalla koulu terveydenhoitajalle->neuvoo varaamaan ajan omalääkärille (ajan sainkin jo seuraavaksi päiväksi). No se taas ohjasi psykiatrian erikoissairaanhoitajalle, jonka kanssa on kartoitettu hoidon tarvetta. Ja nyt kun olen valmis aloittamaan lääkityksen menen taas omalääkärin juttusille (samalla mietitään jatkoa muutenkin). Ikäväkseni lääkäri on ehtinyt vaihtua tällä aikaa ja saan taas kertoa kaiken juurta jaksaen. Ei ole helppoa olla sairas :/

 

\

itse olen sairastanut masennusta vuosikausia, murrosiässä ja lapsen syntymän jälkeen...minun masennus vaan oireilee vähän eri tavalla kuin yleensä, eli tulee kauheita pelkotiloja, ahistaa ja mieliala heittelee vuoristorataa..(toki myös masentaakin). Lapsen syntymän jälkeen sairastuin tosi pahaan masennukseen, en liikkunut 8 kuukauteen oikeastaan mihinkään, pelkäsin jopa kaupassakäyntiä ja lihoin siinä sivussa 20 kg...

Pari vuotta sitten sairastuin masennukseen ja lihoin 20 kg.Pelkäsin käydä kaupassa.se piti tapahtua hyvin nopeasti ja äkkiä kotiin takaisin
:'( Söin aluksi masennuslääkkeitä ja rauhoittavia mutta puolen puolen päästä lopetin niiden syömisen ja kävin hypnoosissa.

Nyt olen alkanut piristymään ja olen alkanut käymään salilla ja pitämään hyvästä ruokavaliosta kiinni.Hiljalleen saa taas elämästä kiinni ,mutta yhä mulla on hyviä ja huonoja päiviä .

 

\

saanko udella mitä oireita teillä oli kun itse huomasitte tai joku huomasi että olette masentuneita?ja mistä ja miten haitte apua?kielsittekö aluksi masennuksen?

No minä läksin hakemaan apua vasta siinä vaiheessa, kun olin jo todella väsynyt. Unihäiriöitä oli ollut jo yli puolivuotta. Heräsin joka yö kello 2-3 eikä uni enää tullut. Ja illalla kävin nukkumaan siinä 22.00. Siinä sivussa sitten hoidin työt, kodin ja lapsen yksinhuoltajana. Eli en myöskään saanut nukkua päiväunia. Nyt olen syönyt remeronia vuoden verran.

 

Mulla on ollut masennus 12 vuotta,lääkitys viimeset 6vuotta.Aina kun yritän lopettaa masennuslääkkeitten syömisen en selviä arjesta ja lasten takia on tietysti pakko.Lääkityksellä oireet pysyy kurissa,jaksan touhuta ja olla äiti.Kun lapset on kasvaneet on sitten kai aika miettiä omaa tulevaisuutta.

 

mä jäin eilen sairaslomalle toistuvan masennuksen vuoksi. vihdoin uskaltauduin psykiatrille (halusin suoraan asiantuntijalle, koska luotto on menny arvauskeskuksen lekureihin näissä asioissa) ja sain elämäni ensimmäisen lääkekuurin. olo on oikeastaan vielä huonompi kuin ennen diagnoosia, koska nyt tavallaan sain luvan olla "sairas". siitä huolimatta mulla on kauheat syyllisyydet töistä ja siitä kun jätin toiset pahasti pulaan. lisäksi hirveä häpeän tunne, en millään haluisi myöntää kärsiväni oikeasti masennuksesta. mulla on ollut ekan lapsen jälkeen synnyt. jälk. masennus ja se uusi kolmanne jälkeen, enkä sitä hoidattanut.

mun kohdalla tämä ei ole pelkästään äidiksi tulon laukaisemaa, vaan menneisyydessäni on inhoja asioita, jotka on pakko käsitellä jotta kasvaisin eheämmäksi. nyt sen ymmärrän, mutta silti mielelläni pakenisin tätä tosiasiaa. on rankkaaa kohdata menneisyyden haamut ja ottaa niistä mittaa. :'(

voimia kaikelle teille kohtalotovereilleni!!! :hug:

 

minun masennus alkoi vuosi nuorimman synnytyksen jälkeen.Diagnoosi on Burn out ja lievä masennus.Olen syönyt pari vuotta masennuslääkkeitä,enkä pärjäisi vielä ilman.Elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä,joten menee aikaa parantumiseen.Mieheni ei hyväksy lääkkeitä vaan haluaisi minun lopettavan,sanoo että teen itse itseni sairaaksi,kun hyväksyn lääkkeet.Mutta en anna hänen päättää,vaan kaytän lääkkeitä niin kauan kun lääkäri käskee...

 

monta masennusta takana, lopun elämääni joudun kai syömään lääkkeitä

 

\

Täytyi harmaantua, en vaan halua omalla nikilläni kirjoittaa.
Olen sairastanut anoreksian (en teidä kuinka hyvin olen parantunut), ja pienen lapsen äiti. Mua on masentanut se, että olen hyvin paljon lapsen kanssa kahden, joten olen yrittänyt tuonne ihmisten ilmoille. Ei se aina niin helppoa ole, mutta mun mieltäni se on piristänyt.
Joskus pelkään, että sairastun uudelleen, ja mitä tapahtuu sitten mun ihanalle lapsukaiselleni. Fiilikset on nyt hyvät, mutta... en tiedä... tää on tätä.

Täällä kans samanlainen tapaus...Raskauden alkaessa lähti kaikki parempaan suuntaan syömisen suhteen ja voin suht hyvin. Kiva kun olet yrittänyt mennä ihmisten ilmoille.Itselleni on ollut tärkeää että pääsee ulos kämpästä ettei tarvitse käpertyä omaan itseensä ja mahdollisesti siihen syömishäiriöiseen taustaan ja turvaan. Poika 9kk on minulle KAIKKI KAIKESSA. :heart: Masennuslääkitys ollut jo vuosia. Tällä hetkellä Zoloft, johon siirryttin kun tulin raskaaksi.
Tsemppiä kaikille masentuneille ja syömishäiriösille äideille. Älkää jääkö lapsen kanssa neljän seinän sisälle..

:hug:

 

Hei,

kolmas lapsi on muutaman viikon ikäinen ja taitaapi masennus taas vaivata minua. Raskausaikana vältin lääkkeitä, mutta Zoloft on tuttu aikaisemmasta.

Pelottaa vain, että jos kuitenkin aiheutan vauvalle oireita lääkkeellä.
Aloitinkin jo, mutta jätin pois nyt kun vauvalla on ollut kovasti itkuisuutta, mahavaivoja. Halusin tietää, että vaikuttiko Zoloft oireisiin, vaikka onkin epätodennäköistä. Mutta oireet vauvalla jatkuvat, joten kai se on aloitettava uudelleen. Parempi kai, että voin paremmin, ja jaksan iloita ihanasta vauvasta. Hän kun itkee lähes koko ajan. Koliikkivaivat on tosi raskasta aikaa. Lisäksi vanhemmalla lapsella on leikkausta vaativa sairaus, kun menemme hänen kanssaan lähitulevaisuudessa sairaalaan, vauva on tietysti mukana.

Haluaisinkin kuulla, onko Zoloftin kanssa imettäneillä millaisia kokemuksia?