Onko muita, jotka rakastuneet miehensä kanssa toisiinsa uudelleen?

Mitä tapahtui, että näin kävi vai teittekö tietoisesti asian eteen töitä?

Ja oliko teillä asiat ihan ok sitä ennen vai oliko jotain ongelmia?

 

:attn: Kertokaa mullekin miten se tapahtuu :attn:

 

Minun piti avioliiton alkuaikoina oppia ensin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, jotta kykenin hyväksymään myös mieheni ja rakastamaan häntä koko sydämestäni. Sitten meillä tuli hyvin vaikeita vuosia, monesta syystä ja se sai silmäni kohti vieraita miehiä...henkisellä tasolla ehdin miestäni pettää, ennenkuin tajusin missä mennään ja monen monet kerrat puhuimme mieheni kanssa asiat halki, poikki ja pinoon ja ymmärsimme, mitä meidän tuli tehdä toisin. Sain itseni irti vieraasta miehestä täysin ja siinä samalla rakastuin omaani lujemmin kuin ikinä ennen. Tämä rakkaus vasta tuntuu olevan sitä todellista rakkautta. Olemme nykyään hyvin onnellisia, sydämestä asti.

 

Juu...

Joskus montamonta vuotta sitten mulla tuli joku henkilökohtainen kriisi, miehessä ei ollut mitään vikaa mutta tuntui että omat tunteet kuoli ja halusi vain jotain muuta ja uutta, tuntui tylsältä ja tyhjältä..
Olen aika suorasukainen ja kerroin kyllä miehelle että tympii,mies tuntee mut niin hyvin että antoi olla rauhassa eikä koittanut änkeä lähelle tms. koska tiesi että ahdistuisin ja etääntyisin vaan..
Mulle auttoi että tein omia juttuja, hankin harrastuksen ja kävin vähän enemmän omissa menoissa. Ei mitään väkinäistä yhteistä "laatuaikaa" siis..
Niin siinä kävi että huomasin kaipaavani miestä kun löysin taas itsestäni hyvän olon.
Ongelma siis ei niinkään ollut parisuhteessa vaan tosiaan omassa pääkopassa, liekö ikäkriisiä vai tuntuiko vain elämä junnaavan paikallaan ja kaipasin jotain uutta määrittelemätöntä...

Nyt tässä onkin taas tunteet kipinöineet vuosia.

 

kyllä me rakastutaa aina uudelleen.. välillä oon ollut vaikeuksia ja taas jossain kohtaa uudelleen rakastutaan ja naureskellaan että ollaan kun 17 vuotiaina.. tuojotellaan vaan toistemme silmiin

 

Juu...

Joskus montamonta vuotta sitten mulla tuli joku henkilökohtainen kriisi, miehessä ei ollut mitään vikaa mutta tuntui että omat tunteet kuoli ja halusi vain jotain muuta ja uutta, tuntui tylsältä ja tyhjältä..
Olen aika suorasukainen ja kerroin kyllä miehelle että tympii,mies tuntee mut niin hyvin että antoi olla rauhassa eikä koittanut änkeä lähelle tms. koska tiesi että ahdistuisin ja etääntyisin vaan..
Mulle auttoi että tein omia juttuja, hankin harrastuksen ja kävin vähän enemmän omissa menoissa. Ei mitään väkinäistä yhteistä "laatuaikaa" siis..
Niin siinä kävi että huomasin kaipaavani miestä kun löysin taas itsestäni hyvän olon.
Ongelma siis ei niinkään ollut parisuhteessa vaan tosiaan omassa pääkopassa, liekö ikäkriisiä vai tuntuiko vain elämä junnaavan paikallaan ja kaipasin jotain uutta määrittelemätöntä...

Nyt tässä onkin taas tunteet kipinöineet vuosia.

Kiitos, mä olisin voinut kirjoittaa tämän itsestäni. Olen siis oikeilla jäljillä omien juttujen tekemisen suhteen =) Ehkä tämä tästä taas

 

Musta tuota tapahtuu useinkin..
SItä eletään ja ollaan vaan,sitten skrapataan ja tehään yhessä jotain kivaa,jutellaan ja on taas niin kivaa.

Että tulee hyvä olo itelle ja toiselle,niin muistaa taas sen rakastumisen tunteen.
Rakastaa pitää kokoajan mutta jatkuvassa rakastuneessa tilassa ei voi olla.
Se tulee ja menee..

 

Joka päivä... =)

 

Ongelma siis ei niinkään ollut parisuhteessa vaan tosiaan omassa pääkopassa, liekö ikäkriisiä vai tuntuiko vain elämä junnaavan paikallaan ja kaipasin jotain uutta määrittelemätöntä...

Nyt tässä onkin taas tunteet kipinöineet vuosia.

Kiitos, mä olisin voinut kirjoittaa tämän itsestäni. Olen siis oikeilla jäljillä omien juttujen tekemisen suhteen =) Ehkä tämä tästä taas

Toivottavasti saatte kaiken kuntoon. Se on jotenkin hirveän ahdistavaa kun ei tunne olevansa yhtä onnellinen kuin ennen mutta ei pysty myöskään edes itselleen selvittämään miksi, sitä on ihan kadoksissa...

:hug: