K
"Kaarina"
Vieras
Erosin 11 vuotta sitten lasteni isästä ja jäin kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Tällä hetkellä nuo lapseni ovat 13v, 15v ja 17v. Vanhin on poika ja nuoremmat tyttöjä. Ero oli minulle todella raskas ja ajatus kolmen suht pienen lapsen yksinhuoltajuudesta oli musertava. Myönnän, en osannut kasvattaa heitä eikä lasten isästäkään paljoa apua ollut. Elatusmaksuasioista tapeltiin, lapset eivät halunneet mennä isälleen eikä isä halunnut lapsia luokseen. Yritin epätoivoisesti etsiä itselleni uutta miestä, joka olisi alkanut isähahmoksi lapsilleni. Monia miehiähän tässä kävi, jotka ihan tosissaan yrittivätkin alkaa isäksi lapsilleni, mutta suurin osa miehistä sanoi eron syyksi sietämättömät kurittomat kakarani. No olivathan he toki vallattomia, mutta silti tuo loukkasi minua äitinä.
Lopulta vuosi sitten totesin, etten tule ikinä saamaan itselleni miesystävää ennenkuin lapset ovat pois nurkista tai ne ovat tarpeeksi hyväkäytöksisiä. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon ja kävin laittamaan lapsille ihan kunnolla rajoja. Tietysti vastarintaa oli aluksi melkoisestikkin, mutta minä en antanut periksi. Nyt vuoden päästä voisin jo todeta minulla olevan hyvinkäyttäytyvät, tai ainakin normaalit lapset, jotka tekevät kotitöitä ja muutenkin kunnioittavat minua ja sitä mitä minä sanon. Olen parin kuukauden ajan myös seurustellut lupaavan miehen kanssa. Vielä ei kannata toivoa liikoja, ja vaikka tuosta ei mitään tulisikaan, niin elämä on silti ihanaa nykyään.
Kertokaa omiakin kokemuksianne siitä miten olette jo vanhemmille kurittomille lapsillenne saaneet kurin jossakin vaiheessa. Sanoisin, että vain saman kokenut voi tietää miten elämä noiden rajojen asettamisen jälkeen maistuukaan hyvältä.
Lopulta vuosi sitten totesin, etten tule ikinä saamaan itselleni miesystävää ennenkuin lapset ovat pois nurkista tai ne ovat tarpeeksi hyväkäytöksisiä. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon ja kävin laittamaan lapsille ihan kunnolla rajoja. Tietysti vastarintaa oli aluksi melkoisestikkin, mutta minä en antanut periksi. Nyt vuoden päästä voisin jo todeta minulla olevan hyvinkäyttäytyvät, tai ainakin normaalit lapset, jotka tekevät kotitöitä ja muutenkin kunnioittavat minua ja sitä mitä minä sanon. Olen parin kuukauden ajan myös seurustellut lupaavan miehen kanssa. Vielä ei kannata toivoa liikoja, ja vaikka tuosta ei mitään tulisikaan, niin elämä on silti ihanaa nykyään.
Kertokaa omiakin kokemuksianne siitä miten olette jo vanhemmille kurittomille lapsillenne saaneet kurin jossakin vaiheessa. Sanoisin, että vain saman kokenut voi tietää miten elämä noiden rajojen asettamisen jälkeen maistuukaan hyvältä.