Onko muita joilla (yli)paino hallitsee koko elämää..?

[Läski]

Olen yrittänyt etsiä kohtalotovereita joiden kanssa voisin vaihtaa kokemuksia ja jotakuta joka edes jollain tavalla ymmärtäisi minua..

Olen koko ikäni ollut hoikka, ja nyt viimeisten vuosien aikana (ihan oma vikani, kyllä) olen lihonut 35kiloa. En tiedä miten se oikein kävi, jotenkin todella äkkiä, tiedostin kyllä sen että olen pyöristynyt mutta eräänä päivänä katsoin peiliin ja oikeasti oksensin.. Onko tuo ihrapallo oikeasti minä, onko tuo arpia täynnä oleva roikkuva nahka-rasvakasa mahan kohdalla minun..?

Ajattelen läskeyttäni kokoajan. Kun ajan autolla mietin, ajattelevatko vastaanajavat että eikö tuo läski jaksa kävellä. En syö julkisilla paikoilla (opiskelen, olen siis koko päivän koulussa syömättä) kun tuntuu että kaikki ajattelee että läski vaan syö. En heitä takkia pois edes sisätiloissa.. Siis koulussakin olen talvitakki päällä koko päivän,en halua että mun läskimahaa tuijotetaan ja kauhistellaan.. Kaupasta en uskalla mitään oikein ostaa, kun siellä laihat onnelliset perheenäidit kattoo kun läskeineni raahaudun hyllyltä toiselle huutavat lapset perässä. Siksi mies käy lasten kanssa lenkillä. Kun istun, ajattelen miten leveeltä mun perse näyttää. Kun seison, ajattelen miten mun maha roikkuu. En ole edes vuoteen ostanut itselleni vaatteita, kuljen reikäisissä housuissa ja vanhassa villatakissa. Vaatekauppojen hoikat myyjät on mulle liikaa, ja olen kaksi viikkoa sängyn pohjalla murehtimassa sitä miten olen niin läski ja en taaskaan löytänyt itselleni sopivia vaatteita. Siksi jätin vaatekaupoissa käymisen kokonaan.
En edes kehtaa mennä lenkille: siinä se läski juoksee, kuvittelee laihtuvansa. Tämän olen kuullut viime kesänä kun kerran erehdyin lenkille.

Tuli pitkä sepustus, mutta tällaista minun elämä on. Yötä päivää, teen mitä tahansa, ajattelen vain sitä miten läski olen. Ja syön suruuni. Paino on pysynyt onneksi kuitenkin samassa pitkään.. 98kg.. Kai olen jo niin läski etten enää voi edes lihoa.

Seksiä en halua miehen kanssa harrastaa, vaikka sanoo että rakastaa ja haluaa.. Mutta inhoan itteeni niin paljon. En yksinkertaisesti pysty. Miehelleni olen koittanut puhua tästä, ja se vaan käskee mennä hoitoon.. Olen kuulemma sairas..

Minne minä voin puhua? Kenelle? Tietääkö joku mitään nettisaittia tai jotain josta voisi löytyä samassa tilanteessa olevia ihmisiä? Olenko minä sairas??
Apua.. En tiedä miten kauan jaksan..

 

[Elämä voi muuttua!]

http://keittiovaaka.blogspot.com/ Sieltä löytyy asiatietoa liikunnasta ja laihtumisesta. Tutustu sivustoon ja aloita uusi elämä.

 

[ap]

siis mies käy lasten kanssa KAUPASSA.. ei lenkillä.. ja hymiöt tulivat vahingossa tuonne tekstin sekaan..

 

[SuukkoSuulle]

tukinet.net sieltä voi saada apua tuohon masentuneisuuteen. Kun saat mielen paremmaksi niin eiköhän se motivaatio laihduttamiseenkin jostain tule.

 

[Silmukka-]

:hug:

Ymmärrän täysin sinua. Joskus mulla ajatukset pyörii vain ja ainoastaan kropan ympärillä, saan itseni suunnattoman huonolle tuulelle tai ihan itkemään vatvoessani painoa.
Onneksi tällaista on harvemmin nykyään ja pystyn keskittymään oikeasti tärkeisiin asioihin enkä vain pinnallisuuksiin.

Minulla tausta on sellainen että olen ollut hyvä kroppainen, sain kaksi lasta vuoden sisällä ja siinä raskauskiloja tiputellessa onnistuin saamaan pienin syömishäiriön ja ruokailu meni ihan pelleilyksi ja laihduin liikaa. Ihmisten kauhistellessa laihuuttani tunsin suunnatonta ylpeyttä. Hirveää!!! En todellakaan halunnut olla tuollainen sairas naisen roolimalli tyttärelleni ja opettelin syömään.
No sitten se syöminenkin tietenkin lähti lapasesta ja samalla palasin takaisin opiskelemaan eikä liikunnalle jäänyt aikaa kuten kotona ollessa jolloin päivät sisälsivät aina lenkkejä ja ulkoilua.
Kiloja tuli varmaan sellainen 15 parissa vuodessa...
Muiden mielestä näytän hyvältä ja saan kehuja vartalosta mutta muiden mielipiteillä ei ole väliä koska tämä ei ole se kroppa mikä minulle kuuluu ja missä olen ns.omissa nahoissani...
Pukeutuminenkin muuttui täysin kun mietin millä saisi perseen piilotettua. Vaikka oikeasti tykkään ihan erilaisista vaatteista ja tyylistä.

Liityin keventäjiin syksyllä ja jouluun mennessä oli kivasti lähtenyt kiloja, tuntui hemmetin hyvältä henkisesti ja fyysisesti. Osasin syödä terveellisesti eikä ruoka tai kilot pyörinet mielessä.
Nyt tässä pari kuukautta mennyt ihan persiilleen kun on vaan syönyt kaikkea paskaa
Harmittaa.
Huomenna liityn taas keventäjiin, jos sulla on tänne nikki niin laita yv.tä ja tsempataan toisiamme :flower:

 

[ap]

moi Silmukka-, kiva (ei tietenkään sinun kannalta) että tiedät miltä minusta tuntuu! Aivan samaa kuulen itsekin, että en ole mitenkään erityisen läski ja sopivia vaatteita ostamalla näyttäisin ihan kivalta mutta se mitä oman pään sisällä tuntee on kaikista tärkeintä..
Minulla on tänne nikki ollut joskus mutta en muista sitä enää, voiko tänne tehdä uuden vaikka on jo yksi?

 

[Sairaaloisen lihava]

Ymmärrän paremmin kuin hyvin sinua. Itse kävin perjantaina testeissä ja olen sairaaloisen lihava bmi 42 %, vaara sairastua diabetes 2 , kunto huono, rasvaa enemmän kuin pitäs. Kyllä riipoo ja kovasti. Tiesin tämän jo ennestään, mutta nyt kaikki paperilla. Yritän ottaan itseäni niskasta kiinni ja ruveta tekemään asian eteen jotain. Menen lääkäriin ja toivon saavani tueksi reseptilääkkeen. Ikä on nyt se oikea että asialle on tehtävä jotain, jos meinaa pysyä terveenä.
Ja jos joku nyt ihmetelee miten helvetissä se on niin lihava, niin asialle on monta syytä. Yksi tietysti se että syö, kaksi että ei liiku ja kolme että masennuslääkkeet lihottivat 20 kg. Täytyy vaan miettiä näin että elämä on valintoja - koko ajan. Tsemppiä sinulle!!!

 

[Silmukka-]

Minulla on tänne nikki ollut joskus mutta en muista sitä enää, voiko tänne tehdä uuden vaikka on jo yksi?

Kyllä mun mielestä =)

Pidän itseäni ihan suht fiksuna ja järkevänä ihmisenä mutta muutun ihan älyvapaaksi kun painosta kyse. Viime viikolla tuli kutsu häihin jotka pidetään toukokuussa ja ensimmäinen ajatukseni oli että varmasti olen läskein nuori nainen koko juhlissa..
Nyt kun oikein asiaa alkaa ajattelemaan niin mietin painoa loppujen lopuksi tosi paljon. Eilen telkussa pyöri missimittari ja päässä vaan ynnäilin kuinka monta (kymmentä kiloa painan enemmän kuin missit. Todella tervettä :/
Siis ihan kaikissa arkipäivän asioissa saan jotenkin vatvottua läskejä ja verrattua itseäni vaikka tuikituntemattomaan bussissa.

Äääh. Pakko vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja löytää taas se hyvä olo. Ei siinä valtavia uhrauksia loppujen lopuksi pitänyt tehdä että kilot karisivat ja oli henkisesti niin kevyt ja hyvä olla. Pitää vaan päästä alkuun ja se on yksin niin vaikeaa. Toivottavasti susta saa ruokaremontti kaverin :wave:

 

[satakiloonen]

täällä 115 kg, vielä 15 vuotta sitten olin 75 kg. Sun elämä kuullostaa ihan omaltani. Vaatteita löydän ainoastaan KapAhl ja Lindex ja Seppälä XL mallistoista. Raskaudet tuoneet kiloja. Seksi meillä joskus hyvää, useinmiten mies nauttii kyllä, mutta itse en itseinhostani pysty. Välillä unohdan ylipainoni ja silloin elämä hymyilee. Juhlat on tuskaa jo ennen juhlia, sillä juhlavaatteiden etsintään minulla menee monta viikkoa yleensä. Joka kerta kaupasta kotiin tullessani masennun myös ja syön. Välillä jopa saan ruokavalioni kuriin ja olokin heti kohenee. Uskon mieheni ja lasteni minua rakastavan ja hyväksyvän, mutta itseni on vaikea hyväksyä itseäni. Raskaana minun on hyvä olla, silloin mahani on "oikeutetun" suuri. Koko raskauden voin siis hyvin, mainiosti. Enhän voi kuitenkaan koko ajan olla raskaanakaan. Haasteellinen työ tai ystävät ilahduttavat minua. Perusluonteeni on hersyvän iloinen, johon ihmiset ihastuvat. Kuitenkin takana on tämä synkkä salaisuuteni, joka saa joskus liian suuren vallan elämässäni-itseinho.
Apua on vaikea hakea, kun välillä on parempi, en kärsi kuitenkaan masennuksesta, luulenpa, että mielumin minun tapauksessa on kyseessä jokin maanis-depressiivisyys lievänä, koska välillä olen todella vauhdikas ja iloinen. Koen, että kilot vievät onneani ja lapsetkin siitä kärsii. Kaikki dietit on kokeiltu, tuota uusinta karppausta lukuunottamatta. Atkinsin diettikin tuttua. Kaikki kuitenkin lopahtaa, minulla ei ole pitkäjännitteisyyttä yksin. Ottaisin sinut mielelläni kaverikseni

 

[ap (SILMUKKA_ JA SATAKILOONEN; hohoi!)]

moi taas, nyt ehdin takaisin koneelle.. Silmukka-, teen nikin ja laitan sinulle yksityisviestiä!! ois tosi ihanaa jos sinäkin "satakiloonen" tekisit nikin tai antaisit vaikkapa mailiosoitteen niin ruettaisiin kaikki yhdessä pikkuhiljaa muuttamaan elämäntapaa ja keventymään!! vaikka laihispuolelle omaa ketjua aloitettaisiin tai jotain. olisi tosi upeaa jos aloitettaisiin yhdessä ihan pienillä tavoitteilla ja tsempattais toisiamme!

Itse olen kans huomannut tuon että vertaan itseäni tuntemattomiin ihmisiin ja varsinkin tämä missikisojen aika aina ollut kova paikka kun lehdet ja kansikuvat ymym mediat täynnä kauniita hoikkia naisia.. ja taas kulkiessani peilin ohi purskahdan itkuun. minun kaikki "ystävät" (jotka jälkeenpäin rollivat minulle toisistaan, kuka on mitäkin puhunut minun laihtumisista ja lihomisista ja vaatteista :O :O ) ovat hoikkia ja en heistä saa ystävää laihdutukseen.. tai pitäisikö kutsua sitä painonhallinaksi? sana "laihdutus" kuulostaa kamalan ahdistavalle ja vaivalloiselle!

oikeasti on todella lohduttavaa minulle että on muitakin jotka elävät samassa olotilassa jatkuvasti kuin minä,luulin jo todella että olen sairas. kun mies jaksaa sitä jankuttaa "mene hoitoon, pyydä masennuslääkkeet" jne.. mutta ei ne poista sitä masennuksen syytä, mies ei sitä oikein ymmärrä. helppo on sanoa toiselle että nosenkus laihdutat niin ei tarvitse läskien takia vollottaa, mutta jos se olisi niin kamalan yksinkertaista niin en varmasti tässä kunnossa olisi.. ja sama homma minulla, on vaikea yrittää keventyä ilman ystävää joka tsemppaa ja jota itse voi tsempata! porukalla siitä saattaisi tullakin ihan hauskaa, ja pienillä tavoitteilla aluksi!

vastailkaa tytöt ihmeessä jos linjoilla olette ja kaikki muutkin halukkaat, pistetään oma ketju pystyyn!

 

[vierailija]

Moikka! Tää tulee 6 vuotta myöhässä ( oops ) mut mä oon 23 vuotias nainen joka on 165cm pitkä. Tänään olin työterveystarkastuksessa jossa sitten käskettiin vaa'alle. Puntari sitten pysähtyi 90kg, lääkäri kirjoitti papereihin olevani liikalihava joka olenkin. Olen ollut koko lapsuuteni hoikka mutta 15 vuotiaana lihoin 55kg -> 68kg. En tiedä miten mutta lihoin kuitenkin. Nyt käytän XXL vaatteita ja kun seison en nää muuta kun lattian ja mahani. Olen siis kohtalontoverisi.