Ensimmäinen lapseni syntyi leikkauksella vuonna 2006 ahtaan lantion vuoksi. Syyskuussa on edessä seuraava synnytys ja luultavasti samalla tyylillä. Kammoa ei jäänyt ekasta kokemuksesta. Onhan siinäkin tavassa omat kestämisensä, mutta jotain jää varmasti kärsimättäkin alatiesynnytykseen verrattuna. Itsellä kaikki meni hyvin: en menettänyt verta paljoa, särkylääkettä annettiin riittävästi, haava parani hienosti, eikä säryistä ole tarvinnut paljoa kärsiä. Olin todella varovainen haavan kanssa, ei mitään sankarillisia 10 kilsan lenkkejä viikon kuluttua synnytyksestä tms.
Leikkausta ei auta turhaan pelätä, riskinsä on molemmissa synnytystavoissa. Odotus on yhtä tuskaa, jos manaa vain niitä mahdollisia riskejä esiin. Leikkaukset tehdään Suomessa huolella, ja ainakin Pohjois-Karjalan keskussairaalassa sai erinomaista hoitoa.
Nukutuksesta vielä, että sitähän ei tehdä, mikäli sektio on suunniteltu. Vauvan saa nähdä heti ja isäkin saa olla äidin pääpuolessa. Leikkaussalin henkilökunta oli mielestäni todella rohkaisevaa ja mukavaa.
Tsemppiä kaikille odottaville perheille!