Onko muita, joiden vanhemmat eivät koskaan tule käymään?

["tytär"]

Me nähdään mun vanhempia vain muutaman kerran vuodessa, aina niin, että me mennään niille. Meillä on perheenä tosi vähän mitään yhteistä vapaa-aikaa, koska mies on yrittäjä, työtä on viikonloppuisinkin jne. Meillä on vauva ja pieni lapsi. Pärjätään ja jaksetaan ihan hyvin tätä arkea, mutta mua väsyttää ihan kamalasti ajatuskin siitä että "pitäisi" lähteä monen sadan kilometrin päähän vanhempieni luo. Lapsille pitää ottaa omia ruokiakin mukaan, vaunut ym. ja jotenkin jo se kaikki pakkaaminen vaan tuntuu rasittavalta. Vieraassa paikassa erityislapsi on tuskastuttavan vaikea saada nukahtamaan. Ottaa niin kovasti päähän, että kyläilyt ei koskaan mene niin päin, että vanhemmat tulisivat meille, se olisi mulle paljon helpompaa.

Viimeksi oli puhetta, että toisen lapsen syntymän jälkeen tulevat meille, mutta lopulta me lopulta lähdettiin käymään, kun kuulosti siltä, ettei ne koskaan ole tulossa. Tuntuu, että tapaaminen on jätetty kokonaan mun "vastuulle", ja mulla on huono omatunto siitä, että nähdään niin harvoin

 

["vieraana"]

voi kun eivät tuliskaan. En jaksa niitä tupatarkastuksia.

 

[Älämene]

Jättäkää menemättä. Jos vinkuvat, sanokaa, että on heidän vuoro tulla kylään. Jos urputtavat, sano että ovat laiskuuden huippuja.

 

[vieras*]

[QUOTE="vieraana";29356331]voi kun eivät tuliskaan. En jaksa niitä tupatarkastuksia.[/QUOTE]

Heh, meillä miehen vanhemmat taas asuu lähellä ja käy tekemässä niitä "tupatarkastuksia" tämän tuosta. Tulee taas sanomista, kun en ole tehnyt tai laittanut sitä ja tätä ja tuota jouluksi, kun kaikki pitäisi tehdä heidän tavallaan. Saisiko näistä ihmisistä jonkun välimuodon, kiitos!

 

[vierassss]

No miks sit podet huonoa omatuntoa, syyllistääkö he sitten sinua vai syyllistätkö sinä itse - itseäsi ja heitä?

Onko olemassa jokin normi ja pakko, jonka mukaan tulee toimia? Käyt sen verran kuin susta hyvältä tuntuu.

Joo ymmärrän sua! Mut yritän todistella (samalla itselleni), että aikuiset ovat tavallaan tasa-arvoisia eikä se velvollisuus ole isompi lapsilla kuin vanhemmilla. Molemmilla yleensä on omat haasteensa lähteä, mutta jos yhteyttä halutaan pitää tapaamalla, niin silloin on vaan yritetävä jaksaa lähteä.

 

["tiina"]

No meillä ainakin eivät halua tulla autolla tänne pääkaupunkiseudulle, eivätkä halua käyttää edes junaa.
mielummin menen itse sinne.

 

["Vierailija"]

Vähän samaa. Mun vanhemmat eivät asu edes kaukana (tunnin ajomatka), mutta heille on todella vaikea tulla meille. Mun pitää pakata kaikki kolme lasta ja tavarat autoon ja kuunnella vauvan parkunaa se tunti, jotta lapset joskus näkisi isovanhempiaan. Juhliin tulevat, mutta muuten on ihan tuskastuttavan vaikea saada heitä liikkeelle. Silti koko ajan valitetaan, kun näkee niin harvoin. Olen monesti sanonut, että ovat erittäin tervetulleita ja ei ole niin helppo lähteä itse liikkeelle varsinkin kun vauva ei viihdy autossa. Mutta ei niin ei. Heidänkään vanhemmat eivät juuri koskaan vierailleet meillä, joten kaipa tämä tapa kulkee suvussa...

 

["harmaa"]

Mun isän kanssa olen viimeksi ollut yhteyksissä reilut viisi vuotta sitten...
Äiti käy ehkä kerran kahdessa vuodessa. Mä käyn siellä ehkä noin joka toinen kuukausi, välimatkaa n. 200 km. Jatkuvasti se nurisee "kun niin harvoin saa lapsenlapsia nähdä" mutta itse ei ikinä tule käymään. Tympii.

 

[miunmau]

Ei ole omia vanhempia ja miehen vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, mutta

Minusta on ihana pari kertaa vuoteen pakata auto "täyteen" (3 lasta, 2 aikuista) tavaraa ja suunnistaa viikonlopuksi tätin luo 300km päähän. Se tunnelma alkaa jo siitä kassien pakkaamisesta ja on ihana viettää välillä aikaa muuallakin kuin omassa kotona (meilläkin on erityislapsi, mutta itsestäni on helpompi kestää tätä härdelliä muualla kuin kotona).

Mielellään reissaisimme enemmänkin, mutta suku on niin pieni, ettei meillä ole enempää kyläpaikkoja. Onneksi saamme kuitenkin vierailla tätini luona

 

["aap"]

No miks sit podet huonoa omatuntoa, syyllistääkö he sitten sinua vai syyllistätkö sinä itse - itseäsi ja heitä?

Onko olemassa jokin normi ja pakko, jonka mukaan tulee toimia? Käyt sen verran kuin susta hyvältä tuntuu.

Joo ymmärrän sua! Mut yritän todistella (samalla itselleni), että aikuiset ovat tavallaan tasa-arvoisia eikä se velvollisuus ole isompi lapsilla kuin vanhemmilla. Molemmilla yleensä on omat haasteensa lähteä, mutta jos yhteyttä halutaan pitää tapaamalla, niin silloin on vaan yritetävä jaksaa lähteä.

Ei ne nyt suoraan syyllistä, mutta on tullut hyvin selväksi, että jos tavata halutaan, meidän pitää lähteä - ja jos mä lopetan vierailut niin sehän on vähän sama asia, kuin lopettaisin tapaamiset meidän väliltä... Mun vanhemmillakin asui molempien suku kaukana, mutta sukulaisvierailuja harrastettiin puolin ja toisin lapsuudessani.

Ei ole mitään pakkoa tai normia - jatkuvastihan kaikki kyselee (miehen sukulaiset, meidän kaverit, neuvolassa...), että milloin ollaan menossa mun vanhemmille tai milloin isovanhemmat tulee katsomaan vauvaa, mutta enpä ole jaksanut alkaa selitellä, vaan olen yleensä sanonut jotain epämääräistä. Nyt nähdään just sen verran, mitä me jaksetaan siellä käydä - välillä olen perunut sinne menon, koska en vain ole jaksanut. Vaivannäköähän tapaamiset vaatii, kun on välimatkaa, ja se on ihan ok, mutta haluaisin, että mä en olisi aina se, joka joutuu sen vaivan näkemään.

 

["a p"]

Mun isä ei ole koskaan käynyt mun luona kylässä. Aikaa kulunut 16 vuotta. Asutaan kuitenkin samassa kaupungissa. Äiti ei ole käynyt pyöreästi viimeiseen 10 vuoteen meillä. Hänkin asuu samassa kaupungissa.

Hassu juttu, mutta enpä ole koskaan heitä kylään kaivannutkaan. Ollaan muutoinkin todella vähän tekemisissä. Anopin kanssa sen sijaan kyläillään puolin ja toisin useita kertoja viikossa. Taitaa olla vähän sellainen äidin korvike sitten itselle...

 

[.vieras.]

Samassa kaupungissa asutaan, mutta hyvä jos edes lasten synttäreille tulevat. Eivät kyllä meitäkään kylään halua, vaikka lapset ottavat mieluusti hoitoon.

 

[täälläkin yksi]

Vanhemmat asuvat puolen tunnin ajomatkan päässä, mutta eivät käy meillä, aina pitäis mennä heidän luokse. Tilanteen tekee erittäin hankalaksi se että vanhemmat asuvat edelleen samalla paikkakunnalla kuin minun lapsuudessa. Olin koulukiusattu, ei yhtään kavereita, harrastuksia, tosi huonot muistot koko paikasta. Mulle vanhempien luona käyminen tuntuu vain uhraukselta, mutta eivät tunnu sitä ymmärtävän.

 

[Comou]

Äiti on käynyt pari kertaa meillä, mutta isä ei koskaan. Olisi se kiva välillä, jos hekin täällä pyörähtäisivät. Ei tarvitsisi itse junalla matkustella.