Onko muita joiden lapsella ei YHTÄÄN kaveria/ystävää??

[vierailijana]

Meidän kohta 10v. ei ole ainuttakaan Suren sitä nyt kaikista eniten tällähetkellä, vaikka on muitakin asioita joiden takia säälin poikaa.
Ei ole ollut koskaan ns. parasta kaveria tai muutenkaan ystäviä.

 

[E.v]

Täällä... Meillä viidesluokkalainen poika jolla ei kavereita. Joskus poika itkee asiaa ja se on kamalaa. Mutta muutoin on jo kuulemma niin tottunut ja kuitenkin koulussa se otetaan välituntileikkeihin mukaan. Harrastaa pari kertaa viikossa ja vietämme perheen kesken paljon aikaa. Toivon että löytäisi kaverin jossain vaiheessa. Äidin sydän itkee....

 

[isoäiti mölykylästä]

asuisitpa jossain lähellä, niin vois meidän pojat sitten ystävystyä. mun poika on sellainen, että se ottaa kaikki kaveriksi. ja on avoin ja ystävällinen

 

["aloittaja"]

Täällä... Meillä viidesluokkalainen poika jolla ei kavereita. Joskus poika itkee asiaa ja se on kamalaa. Mutta muutoin on jo kuulemma niin tottunut ja kuitenkin koulussa se otetaan välituntileikkeihin mukaan. Harrastaa pari kertaa viikossa ja vietämme perheen kesken paljon aikaa. Toivon että löytäisi kaverin jossain vaiheessa. Äidin sydän itkee....

Sitten tiedän miltä susta tuntuu Ja tosinpäin.... Meillä pojalla ei ole edes koulussa ketään. Välkät nojailee yksin seiniin.... Itki taas eilen asiaa kun hänen elämä on ihan pilalla jne. Meillä pojalla adhd lievänä+ touretteakin lievänä + käytöshäiriö joten helpppoa pojalla ei todellakaan ole Ei kyllä meillä vanhemmillakaan.... Harrastuksiin emme saa enää millään lähtemään kun on niin "ujo" ja vihaa epäonnistumista ja pelkää että kaikki katsoo ja nauraa hänelle....

 

[Keittiönoita]

Pojilla ei välttämättä olekaan nk parasta kaveria. Läheskään kaikki pojat eivät laita kavereitaan paremmuusjärjestykseen, se on enemmän tyttöjen juttuja. Mutta on varmasti aika kamalaa, jos ei ole lainkaan kavereita Millä tavoin olette tähän mennessä yrittäneet saada lapselle kavereita? Tai miten hän on itse yrittänyt niitä saada?

 

["aloittaja"]

No tottakai ollaan koetettu saada niihin harrastuksiin. Ja kävikin kuviskerhossa ja vpk:ssa mutta nekin "joutui" lopettamaan kun joutui lähtemään osastojaksolle tutkimuksiin:/ Sittemmin ei niihinkään enää halunnut lähteä.
Ystävillämme on taas paljon nuorempia lapsia ja asuvat kauempana. Koulussa on koettenut mennä juttemaan "entisten" luokkakaveriden kanssa, mutta he käskevät vaan häipymään muualle
POika on huono siis sosiaalisissa taidoissa ollut aina, vaikka onkin aiemmin ollut iloinen ja avoin kaikelle ja kaikille. Nyt on sekin "rohkeus" varissut ajan kanssa...

 

[E.v]

Pojilla ei välttämättä olekaan nk parasta kaveria. Läheskään kaikki pojat eivät laita kavereitaan paremmuusjärjestykseen, se on enemmän tyttöjen juttuja. Mutta on varmasti aika kamalaa, jos ei ole lainkaan kavereita Millä tavoin olette tähän mennessä yrittäneet saada lapselle kavereita? Tai miten hän on itse yrittänyt niitä saada?

No poika on itse koulussa kysellyt että voiks olla tänään jne... Kukaan ei koskaan voi olla. Ja minä olen rohkaissut tähän, muuta en oikein osaa tehdä.

Meidän poika on aika omalaatuinen tyyppi, moni poika ei halua olla sen kanssa. Se on pienikokoinen, omaa omalaatuisia ajatuksia, tykkää ns tyttöjen leikeistä jne. Ei ole helppoa löytää ystäviä kun poikkeaa ns valtavirrasta. Pojalla oli nuorempana tyttöpuolisia kavereita mutta likat jätti pojan... Ei kuulemma enää voi leikkiä pojan kanssa.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="aloittaja";24573169]No tottakai ollaan koetettu saada niihin harrastuksiin. Ja kävikin kuviskerhossa ja vpk:ssa mutta nekin "joutui" lopettamaan kun joutui lähtemään osastojaksolle tutkimuksiin:/ Sittemmin ei niihinkään enää halunnut lähteä.
Ystävillämme on taas paljon nuorempia lapsia ja asuvat kauempana. Koulussa on koettenut mennä juttemaan "entisten" luokkakaveriden kanssa, mutta he käskevät vaan häipymään muualle
POika on huono siis sosiaalisissa taidoissa ollut aina, vaikka onkin aiemmin ollut iloinen ja avoin kaikelle ja kaikille. Nyt on sekin "rohkeus" varissut ajan kanssa...[/QUOTE]

Ollaankin sitten aiemminkin juteltu tästä Onko se VPK:n uudelleen aloitus ihan mahdoton vaihtoehto? Mä luulen, että pojaltasi puuttuu nyt onnistumisen kokemuksia ja siten itseluottamusta. Erityislapsilla on usein hankalampaa onnistua samoissa asioissa kuin muut ja se syö helposti itseluottamusta.

Mä tiedän saavani monet äidit takajaloilleen, kun ehdotan tietsikkaa ja netin kautta ystävystymistä. Mutta kannattaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, jos muut vaihtoehdot on suurinpiirtein kokeiltu. Ruudun takaa on helpompi "antaa itsestään" kuin irl. On turvallisempaa pysytellä aluksi nimerkin suojassa ja edetä hitaammin. Omilla lapsillani on ollut kavereita ihan irl:kin, mutta ovat silti saaneet paljon ystäviä niin eri puolilta Suomea kuin eri puolilta maailmaakin verkossa pelattavien roolipelien avulla. Nyt nuo ovat jo aikuisia ja pelaavat toisenlaisia pelejä, joten mulla ei ole yhtään tämän päivän peliä suositeltavaksi. Mutta googlettamalla varmaan löytyy.

Mietin vielä, että jos poikaasi on kuviskerho joskus kiinnostanut, niin mahtaisiko häntä kiinnostaa valokuvaus? Entä kirjoittaminen? Netissähän on yhteisöjä, joihin voi laittaa omia piirustuksiaan, valokuviaan tai kirjoituksiaan näytille ja muiden kommentoitavaksi. Entä tietotekniikka? Nettiyhteisöissä on se hyvä puoli, että arempi ja ujompikin saa rauhassa miettiä, mitä kirjoittaa. Ei tarvitsekaan olla sosiaalinen ja sanavalmis heti vastaamaan.

Nettikaveri voi olla usein parempi vaihtoehto kuin ei kaveria lainkaan. Ja myöhemmin, jos siltä tuntuu, voi tavata myös irl, kuten omat lapseni ovat tehneet. Alkuun tietysti vanhempien valvonnassa, jotta se "Eero 11 v" ei osoittaudukaan "Pertti 46 veeksi".

 

[Keittiönoita]

No poika on itse koulussa kysellyt että voiks olla tänään jne... Kukaan ei koskaan voi olla. Ja minä olen rohkaissut tähän, muuta en oikein osaa tehdä.

Meidän poika on aika omalaatuinen tyyppi, moni poika ei halua olla sen kanssa. Se on pienikokoinen, omaa omalaatuisia ajatuksia, tykkää ns tyttöjen leikeistä jne. Ei ole helppoa löytää ystäviä kun poikkeaa ns valtavirrasta. Pojalla oli nuorempana tyttöpuolisia kavereita mutta likat jätti pojan... Ei kuulemma enää voi leikkiä pojan kanssa.

Sulle myös vinkiksi tuo, mitä kirjoitin äsken ap:lle. Kaikki pojat eivät ole urheilullisia tai liikunnallisia rämäpäitä. Eikä tarvitse ollakaan. Jos poikaa kiinnostaa enemmän musiikki, kirjallisuus tai kuvataiteet, niin sitten niiden pariin ja sitä kautta löytämään samanhenkisiä. Ystävyyssuhteet syntyvät usein hitaasti, joten ei pidä siis odottaa, että kavereita olisi yks kaks. Pitää vaan löytää se paikka, missä löytää niitä, joilla on samanlaisia mielenkiinnon kohteita.

 

["vieras"]

kauheeta lukea noita viestejä...millaisissa kouluissa lapset ovat? eikö opet puutu kaverittomuuteen välkillä jne.? laittakaa harrastaa joukkuelajeja jops ovat itse sosiaalisia eivätkä vetäytyviä

 

[vieras kuulolla]

Minulla on myös samaa ikäluokkaa oleva poika, jolla on aina ollut vähän kavereita tai ei ollenkaan. Se onneksi vähän vaihtelee, mutta mikään ns. suosittu ei ole koskaan ollut.

Häntä on viety useisiin liikuntaharrastuksiin, pallopeleihin, mutta jää aina syrjään porukasta. jätkäporukat osaavat olla julmia sen suhteen, että vain kovat, nopeat ja vahvat ovat suosittuja. Toki poikani on kehittynyt paljon paremmaksi urheilussa nyt, mutta itseluottamus on edelleen turhan heikko.

Olen yrittänyt myös houkutella toisenlaisiin harrastuksiin, mutta on arka lähtemään tai lopettaa nekin kesken. Hän ei välttämättä edes halua lähteä hakemaan kavereita ulos tms. Ehkä hän pelkää, ettei kukaan lähde. Tietokonepelejä olen rajoittanut, jos antaisin luvan, pelaisi niitä päivät pitkät. Eniten pelkään sitä, että eksyy murrosikäisenä vääriin porukoihin...

 

[Keittiönoita]

Minulla on myös samaa ikäluokkaa oleva poika, jolla on aina ollut vähän kavereita tai ei ollenkaan. Se onneksi vähän vaihtelee, mutta mikään ns. suosittu ei ole koskaan ollut.

Häntä on viety useisiin liikuntaharrastuksiin, pallopeleihin, mutta jää aina syrjään porukasta. jätkäporukat osaavat olla julmia sen suhteen, että vain kovat, nopeat ja vahvat ovat suosittuja. Toki poikani on kehittynyt paljon paremmaksi urheilussa nyt, mutta itseluottamus on edelleen turhan heikko.

Olen yrittänyt myös houkutella toisenlaisiin harrastuksiin, mutta on arka lähtemään tai lopettaa nekin kesken. Hän ei välttämättä edes halua lähteä hakemaan kavereita ulos tms. Ehkä hän pelkää, ettei kukaan lähde. Tietokonepelejä olen rajoittanut, jos antaisin luvan, pelaisi niitä päivät pitkät. Eniten pelkään sitä, että eksyy murrosikäisenä vääriin porukoihin...

Se on jännä juttu, miten vielä tänä päivänäkin oletetaan kaikkien poikien olevan kiinnostuneita urheilusta. Vieläpä joukkuelajeista. Eivät kaikki lapset - sen paremmin tytöt kuin pojatkaan - halua olla isossa ryhmässä. Joillekin voi olla ihan riittävän stressaavaa se, että koulussa juotuu olemaan isossa ryhmässä. Nykyisin kuitenkin jo tutkimuksetkin osoittavat, että työelämässä tarvitaan niin yltiösosiaalisia kuin hiljaisia tarkkailijoitakin. Ja sanoohan sen maalaisjärkikin, että hiljainen tarkkailija huomaa sellaisia asioita, joita yltiösosiaalinen ei ehdi huomata.

Teini-iässä kavereiden merkitys kasvaa eikä huolesi väärään seuraan joutumisesta ole aiheeton. Tenien kaverisuhteet ovat tie erkaantua vanhempien elämästä ja osa kasvua kohti aikuisuutta. Jos kavereita ei ole, voi käydä niinkin, että suostuu tekemään typeryyksiä päästäkseen edes johonkin porukkaan. Tai sitten masentuu ja syrjäytyy.

Myöskin ajatus siitä, että harrastusten pitäisi olla aina kodin ulkopuolella, on mielestäni hassu. Miksei voisi harrastaa kotonakin? Mä opetin jo varhain omille lapsilleni tietokoneen käyttöä ja nimenomaan muuta kuin pelien pelaamista. Kuvankäsittelyä, sarjakuvia, videoeditointia ja animaatioiden tekemistä. Webbisivujen tekemistä. Valokuvauksen nuo opettelivat muuta kautta, koska siinä olen ihan tumpelo.

Mitä lapsesi tekee silloin, kun on kotona yksin? Mikä häntä silloin kiinnostaa? Siis muu kuin pelaaminen?

 

["moi"]

mä itse olin niin sanottu hylkiö, välitunneilla menin parin luokkalaisen mukana ja olin vähän hissukseen. joskus mietin miksi ei oo kavereita.
no sitten yläaste vihdoin loppui tuli lähtö toiseen kuntaan opiskeleen, sielä ei kukaan tuntenut mua ja sainkin sieltä kavereita ja elämä rupesi paraneen
mutta, nyt työelämässäkin painaa huoliiko kukaan kahvitauolle mukaan ym
onneksi nyt on kiva työ jossa syrjintää ei ole

 

["aloittaja"]

Kiitos viesteistänne. Meidän poika ei kylläkään kanssa just tykkää noista joukkuelajeista. Tykkää luonnosta kovasti ja joskus ehdotin että josko kokeilis partiota. Ei halunnut sittenkään vaikka kävi tutustumassa pikkasen toimintaan. On siis sellanen erähenkinen, luonnossa viihtyvä ja tutkiva joka on hyvä juttu. Meilläkin on tosi tiivis tää omaperhe. Ollaan paljon vaan ihan oman perheen kesken ja täytyy myöntää, ettei meillä kauheesti vieraita käy, vaikka minä itse olen kova höpöttämään ja tykkään ihmisistä.
Aluksi olikin vaikea ymmärtää omaa poikaa että mikä siinä nyt niin "kamalaa" ja vaikeeta on saada kavereita kun itsellä on aina lapsena ollut paljon kavereita ja myös tehnyt useimmiten itse ne aloitteet....

Meidän keskimäinen lapsi on sitten ihan kuin minä. Menee heti esim. leikkipaikalla puhumaan tuntemattomillekin lapsille ja saa siten kavereita On tietysti muutenkin rauhallisempi luonnekin jo, mutta silti.

Opettajalle justiinsa puhuin tästä kuinka tärkeetä ois, että pojalla ois koulussa edes 1 kaveri jonka kanssa olla välkillä. Nyt on pienluokassa jossa hän on AINUT 10v. muut on isompia 5-6lk. ja pojan mukaan jutut on sitten taas niin pölhömpiä ja "isompien" juttuja ettei heidänkään kanssa voi olla. Ja eivät he pojasta nyt kuulemma ole kiinnostuneetkaan....
Opettaja nyt ei ottanut sen kummempaa kommenttia asiasta....juuh....
No, jos hyvin käy asutaan viimestäänensi syksynä jo isommassa kaupungissa, ja silloin toivon että poika löytäisi sieltä itselleen ystäviä.

 

["Lisse"]

Meilläkin on niinkuin yksinäinen koululainen, tosin vapaaehtoisesti sellainen. Tietysti lohduttaa paljon, että haluaa omasta tahdosta olla yksin mutta vanhempana meitä sitten huolettnaa ne jutut/taidot mitä jää paitsi lapsuudestaan.
Kertokaa vinkkejä miten olette saaneet nämä yksinäiset sudet johonkin harrastuksen piireihin.