Onko muilla lapsia jotka ei halua/viitsi nähdä vapaa-ajalla kavereitaan?

[Echo]

Toivottavasti tuon meidän koululaisen kaverien äidit ei palstaile täällä...

Me siis asutaan maalla ja täällä pitää erikseen soittaa jos haluaa kylään, eli naapurilapset ei rimputa toistensa ovikelloja.

En tiedä onko tuo muksu niin mukavuudenhaluinen vai mitä, mutta lähes aina joudun kysymään "pyydetäänkö tänne sejase", ja jossei ole hänen bestiksestään kyse niin vastaus on nihkeä. Sit kun muiden lasten vanhemmat soittaa ja kysyy että pääseekö heidän muksu meille leikkimään, niin usein ehdin jo luvata mutta sitten koululainen torppaa ajatuksen, mutta puhelun jälkeen pakotan tuon koululaisen ottamaan kaverinsa vastaan.

Tuo tykkää vain oleilla, leikkiä pikkusisaruksen kanssa, lukea Aku Ankkoja (Illuminati®), leipoa (se on meidän yhteinen harrastus), pelata, jne. Koulussa ei häntä kiusata. Ei vaikuta masentuneelta.

Mä olin pienenä vähän samanlainen. En lomilla oikein "älynnyt" pitää kavereihin yhteyttä, paitsi bestikseen. Tykkäsin vain olla. Oikeastaan aikuisiällä olen vasta innostunut pitämään säännöllisesti moniin kavereihin yhteyttä.

Ei saisi pakottaa lasta, mutta toisaalta en halua että tuosta tulee sosiaalisesti yhtä laiska kuin äitinsä.

 

[-tibis]

No siis ainahan hyvä kirja kaverin voittaa (minusta)

Esikoisella ei oikeastaan edes ole kuin netin kautta kavereita. Niitä tavataan ehkä kaksi kertaa vuodessa. Kakkonen taas menee kerran vuodessa kaveriporukan kanssa jonnekin yökyläilemään mutta ei muulloin.

Nuorimmat sensijaan -aina ois joku saatava kylään tai mentävä jonnekin...

 

[Echo]

No siis ainahan hyvä kirja kaverin voittaa (minusta)

Esikoisella ei oikeastaan edes ole kuin netin kautta kavereita. Niitä tavataan ehkä kaksi kertaa vuodessa. Kakkonen taas menee kerran vuodessa kaveriporukan kanssa jonnekin yökyläilemään mutta ei muulloin.

Nuorimmat sensijaan -aina ois joku saatava kylään tai mentävä jonnekin...

Meilläkin kuopus haluaisi aina nähdä jotakuta. No, tulee isäänsä, mun mies on lämpöisempi persoona kuin mä.

 

[feger]

Meillä on tälläkin hetkellä pojalla 2 kaveria kylässä. Ei poika ole kovin kauhean innostunut ja välillä jotenkin väsähtää kavereihin. Me asumme lähellä koulua, niin tämä talo on jotenkin luonteva paikka kokoontua koulun jälkeen, tai tästä on hyvä suunnata koulun pihalle pelailemaan. Meidän oma ei ole kauhean innostunut liikunnallisista jutuista, mutta saattaa sitten lähteä hengailemaan mukaan.
Kovin vähän hän itse kulkee missään, käy toki, jos kutsutaan. Mutta useimmiten kaverit käyvät meillä.
Sama juttu tytön kaverien suhteen, meillä käydään huomattavasti useammin, mitä tyttö käy muualla kyläilemässä.

 

[Echo]

Meillä on tälläkin hetkellä pojalla 2 kaveria kylässä. Ei poika ole kovin kauhean innostunut ja välillä jotenkin väsähtää kavereihin. Me asumme lähellä koulua, niin tämä talo on jotenkin luonteva paikka kokoontua koulun jälkeen, tai tästä on hyvä suunnata koulun pihalle pelailemaan. Meidän oma ei ole kauhean innostunut liikunnallisista jutuista, mutta saattaa sitten lähteä hengailemaan mukaan.
Kovin vähän hän itse kulkee missään, käy toki, jos kutsutaan. Mutta useimmiten kaverit käyvät meillä.
Sama juttu tytön kaverien suhteen, meillä käydään huomattavasti useammin, mitä tyttö käy muualla kyläilemässä.

Joo, meillä myös on 1 kaveri nyt kylässä...odottelen milloin tuo alkaa jo pitkästyä (ihmeen innokas on ollut).

 

[Peyote]

Kaikki ei oo niin kovin seurallisia. Mä halusin lapsena yleensä vaan olla rauhassa. Tietty sit mulla oli semmoinen oikein superhyvä kaveri jonka kanssa olin melkein aina, mutta se sattu just olla semmonen oikeenlainen, mikä ei määräillyt ja päsmännyt tai häirinnyt. On nykyisinkin juuri sellainen ystävä, jonka kanssa kaikki on aina helppoa. Tunnetaan niin hyvin että voitas vaikka tönöttää ihan hiljaa eikä se ois vaivaannuttavaa.

 

[vierailija]

Meillä on esikoinen tuollainen. Välillä kyllä leikkii oikeinkin innokkaasti kavereidensa kanssa ja toisinaan menee vaikka koko kesä, ettei näe yhtäkään kaveria. Toisaalta harmittaa hänen puolestaan, kun tiedän omasta kokemuksesta, että saattaa jäädä aika ulkopuoliseksi ja tuntea itsensä oudoksi ja kummalliseksi. Itse ainakin koin asian noin, kun en oikein ollut koskaan perillä mistään toisten menemisistä ja tekemisistä.

Toivoisin niiiiin kovasti, että löytäisi sen oman parhaan ystävänsä. Se yksikin todellakin riittäisi.

 

[vierailija]

Introvertti on introvertti jo lapsena. Älä pakota toisten seuraan.

 

[vierailija]

Sama meillä. Meidän 8-luokkalaisella ei ole koskaan ollut edes kaveria yökylässä tai itse ollut kellään (mummolassa ja leireillä on kyl ollut). Nuorin tyttö on sosiaalisin ja tykkää kyläillä/emännöidä, ja 4-luokkalainen poika käy kavereilla koska niillä on kivempia leluja/pelejä/välineitä kuin meillä, ja hällä käy myös kavereita pari kertaa kuussa. Tosiaan nää matkat vähän vaatii sumplimista, mutta aika nuorina meidän lapset on pyöräilleet 10km kaverille jos on ollut intoa mennä.

 

[Echo]

Kaikki ei oo niin kovin seurallisia. Mä halusin lapsena yleensä vaan olla rauhassa. Tietty sit mulla oli semmoinen oikein superhyvä kaveri jonka kanssa olin melkein aina, mutta se sattu just olla semmonen oikeenlainen, mikä ei määräillyt ja päsmännyt tai häirinnyt. On nykyisinkin juuri sellainen ystävä, jonka kanssa kaikki on aina helppoa. Tunnetaan niin hyvin että voitas vaikka tönöttää ihan hiljaa eikä se ois vaivaannuttavaa.

Mulla ihan samaa. Lapsuuden bestis on edelleenkin bestis, enkä osannut kaivata muiden seuraa. Nuorena oli vaikeuksiakin olla muiden kanssa, enkä aina edes osannut tehdä tuttavuutta.

Mutta tietty yhteen bestikseen ripustautuminen on tavallaan vaarallistakin, siinä sitoo toista aika lailla, vaikka ystävä olisikin täysillä mukana. Eli vaikka yhden kanssa olisikin kuin paita ja peppu, niin muitakin kavereita on hyvä nähdä.

 

[Peyote]

Mulla ihan samaa. Lapsuuden bestis on edelleenkin bestis, enkä osannut kaivata muiden seuraa. Nuorena oli vaikeuksiakin olla muiden kanssa, enkä aina edes osannut tehdä tuttavuutta.

Mutta tietty yhteen bestikseen ripustautuminen on tavallaan vaarallistakin, siinä sitoo toista aika lailla, vaikka ystävä olisikin täysillä mukana. Eli vaikka yhden kanssa olisikin kuin paita ja peppu, niin muitakin kavereita on hyvä nähdä.

Meillä oli molemmilla muitakin kavereita. Oltiin siitä erikoisia ettei ollut sitä mustasukkaisuusdraamaa niinkuin tytöillä yleensä on, ettei saa olla muiden kaverien kanssa.

 

[Echo]

Nykyään mulla on aina vakiona että joka yhteisössä tulee se bestis, osan kanssa ei synkkaa, osan kanssa on ihan ok välit, mut ne on vaan "kavereita."

 

[Echo]

Introvertti on introvertti jo lapsena. Älä pakota toisten seuraan.

Tuo on totta, mutta aavistuksen olen eri mieltä. Lapset ja nuoret kuitenkin joutuvat olemaan tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa, ja viimeistään opiskeluissa ja työelämässä tarvitaan ryhmätaitoja ja tietynlaista ulospäinsuuntautuneisuutta (siis semmoinen perustaso, ei kaikkien tartte olla räpätätejä).

En halua että tuosta koululaisesta tulee semmoinen että kelpuuttaa vain harvat ja valitut.

 

[vierailija]

Meillä asuu ala-astelainen joka ei juuri koskaan halua nähdä kavereita lomalla tai koulun jälkeen. Joskus käy jonkun luona, jos se toinen pyytää. Kivaa on aina ollut kun kotiutuu, mutta kun ehdottaa kaverin kylään kutsumista, ei halua. Itseäni pelottaa että jää vähitellen ihan ulkopuoliseksi eikä ole yhtään kaveria, mutta eihän lasta kai voi pakottaakaan leikkimään jonkin kanssa. Isommalla paikkakunnalla olisi varmaan helpompi löytää enemmän samanhenkisiä kavereita ja löytyisi ehkä oma-alotteistakin kiinnostusta kaverien tapaamiseen.