Onko muilla lapsia joille ei kelpaa mikään?

["vieras"]

Aina on väärää ruokaa,vääränlaiset vaatteet,väärä lastenohjelma,lelu ei mee niinkuin itse haluaisi. Kaikki on "tyhmää,typerää,inhottavaa". Jos ollaan reissussa niin halutaan sitä tätä ja tuota,se itse reissu ei kelpaa. Jos saa lahjan,niin kysytään että enkö saa muuta. Jos mennään vaikka tivoliin,niin vingutaan siitä kun ei päässytkään jokaikiseen laitteeseen eikä sanallakaan olla iloisia niistä laitteista joissa kävi. Ei muistella sitä että sai hattaraa,vaan itketään sitä kun ei saanutkaan popcornia vaikka piti itse valita. Onko muita? Vai olenko yksin viisivuotiaani kanssa..

 

[Keittiönoita]

Ei ole ollut. Sen sijaan kummallakin lapsellani on ollut tuollaisia väärällä jalalla noustuja päiviä, jolloin mikään ei ole hyvin eikä mikään kelpaa. On mulla itsellänikin joskus Mutta ei siis ole ollut sellaista, että koskaan mikään ei kelpaa.

 

[aloittaja]

Ei ole ollut. Sen sijaan kummallakin lapsellani on ollut tuollaisia väärällä jalalla noustuja päiviä, jolloin mikään ei ole hyvin eikä mikään kelpaa. On mulla itsellänikin joskus Mutta ei siis ole ollut sellaista, että koskaan mikään ei kelpaa.

Meillä tuo on ihan jokapäiväistä..en jaksa enää edes reagoida,pistän suurimmanosan ohi korvien. Mulla on mennyt kokonaan halu ilahduttaa lastani enkä halua enää edes suunnitella mitään yhteisiä retkiä tms.,kun kuitenkin lapsen mielestä kaikki on huonoa,väärää,tylsää ja tyhmää. Olkoot mun puolesta

 

["palma"]

En tunne lähipiirissäni tuollaisia, mutta kuullut olen vastaavista lapsista. Onkohan se luonne- vai kasvatuskysymys? Onko lapsille ostettu huone täyteen tavaraa jo pienestä pitäen, vai miksei hän arvosta sitä mitä hänellä on?

 

[Keittiönoita]

Meillä tuo on ihan jokapäiväistä..en jaksa enää edes reagoida,pistän suurimmanosan ohi korvien. Mulla on mennyt kokonaan halu ilahduttaa lastani enkä halua enää edes suunnitella mitään yhteisiä retkiä tms.,kun kuitenkin lapsen mielestä kaikki on huonoa,väärää,tylsää ja tyhmää. Olkoot mun puolesta

Kannattaisko olla vähän aikaa kehittelemättä mitään yhteisiä retkiä tms? Antaa lapsen havahtua siihen, että hups, kuis tässä näin kävi. Ja tuo kuuluu kyllä vähän ikäänkin...meillä oli noita känkkäränkkäpäiviä suurinpiirtein eskaria aloitettaessa enemmän kuin normaalisti.

 

[aloittaja]

[QUOTE="palma";22136562]En tunne lähipiirissäni tuollaisia, mutta kuullut olen vastaavista lapsista. Onkohan se luonne- vai kasvatuskysymys? Onko lapsille ostettu huone täyteen tavaraa jo pienestä pitäen, vai miksei hän arvosta sitä mitä hänellä on?[/QUOTE]

Ei ole ostettu ja lapsi on keskimmäinen kolmesta,muut kaksi ovat ihan "normaaleja" tässä asiassa. Kun sitä mekin ollaan mietitty että ollaanko tehty jotain erilailla juuri tämän lapsen kohdalla,mutta en vaan kuollaksenikaan keksi mitä se voisi olla. Raastaa kaikkien elämää ja olemista kun on yks joka vaan valittaa ja valittaa.

 

[Anatolia]

Ei (onneksi :ashamed: ) ole.

Se voi olla ihan vaan luonteenpiirre. Onhan aikuisissakin pessimismin huipentumia, ammattivalittajia.

 

["Aliisa"]

En tiedä asiasta mitään (ainoa lapseni on nuorempi), mutta olen seurannut samantyyppistä tuttavapiirissä, ja miettinyt mitä tekisin jos olisi mun lapsi. En ole keksinyt, mutta kysyn kiinnostuksesta:

Entä jos sanot lapselle, että älä valita? Siis auttaako kieltää tuo valitus?
Entä jos selität, ettei tuollaista kukaan jaksa kuunnella, ja jos mikään ei ole hauskaa, pitää jäädä kotiin ja antaa muiden mennä?
Entä jos ette sitten tee nk. kivoja juttuja ja selität lapselle, että syynä on valittaminen?

 

["Mintus"]

Kuuluu valitettavasti ikään. Joskus selitän asioita joskus uhkaan muuttaa sitten elämän sellaiseksi ettei mitään mukavaa enää oikeastikaan ole tarjolla... Kaipa sen tarkoitus on kasvattaa vanhempia Ei muuta kuin voimia toimia aikuisena eikä vajota lapsen kanssa lapsen tasolle.

 

[aloittaja]

[QUOTE="Aliisa";22136694]En tiedä asiasta mitään (ainoa lapseni on nuorempi), mutta olen seurannut samantyyppistä tuttavapiirissä, ja miettinyt mitä tekisin jos olisi mun lapsi. En ole keksinyt, mutta kysyn kiinnostuksesta:

Entä jos sanot lapselle, että älä valita? Siis auttaako kieltää tuo valitus?
Entä jos selität, ettei tuollaista kukaan jaksa kuunnella, ja jos mikään ei ole hauskaa, pitää jäädä kotiin ja antaa muiden mennä?
Entä jos ette sitten tee nk. kivoja juttuja ja selität lapselle, että syynä on valittaminen?[/QUOTE]

Kaikkea on kokeiltu :/ On sanottu nätisti,kielletty,suututtu,yritetty kääntää puhe kivoihin juttuihin,on uhattu että enää ei sit tartte mennä mihinkään ym..mutta ei auta. Joka kerta sama virsi ja oma puhe menee kuuroille korville.

 

["Elviira"]

Meillä yhdessä lapsessa on vähän samaa vikaa. Ei ehkä ihan joka päivä läpi elämän, mutta kausittain on oikein ammattivalittaja. Juurikin 5-7 vuotiaana taisi olla pahimmillaan.
Yhdeksi syyksi ollaan huomattu se, että lapsi stressaantuu todella helposti ja purkaa sitten stressiä valittamalla. Kivatkin jutut aiheuttavat stressiä, kuten lomamatkat ja syntymäpäivät.
Vaatteet saa itse valita kaupastakin, toki sään mukaan pitää olla päällä.

Se, että välillä jatkuvasti kieltää valittamasta johtaa siihen noidankehään, että lapsi väittää, että "itse valitat". (Ja tottahan se onkin, että valitetaan kun lapsi valittaa...)

Valittaminen on iän myötä vähentynyt, kun lapsi kykenee enemmän ja enemmän tarkastelemaan käytöstään myös muiden silmin. Ei hän halua olla porukan ilonpilaaja.
Mahdollisimman tasainen arki on paras stressin ja valituksen poistaja. Väkisin niitä stressinaiheita tulee, kun koulussa on kokeita ja kavereiden kesken kinaa. Mutta kotona pyritään pitämään selkeä elämänrytmi. Riittävät yöunet ovat tärkeät ja se onkin tämä lapsen toienn kompastuskivi. Kun se stressaaminen haittaa sitä untakin.

 

[D]

Auttaisiko jos lapsi ei pääsisikään joskus mukaan kun toiset lapset menee ja näkisi että kun ei valita niin pääsee tekemään kivoja juttuja mutta jos valittaa niin ei pääse yhtään minnekään?

 

[.....]

Voi se olla myös luonteenpiirre. Äitini mielestä missään ei koskaan ole mitään hyvää, kaikki pitää aina haukkua ja panetella ja irvailla kaikelle mitä joku tekee tai on tekemättä. Menee hermot sitä kuunnellessa kun se ei kohdistu vain ulkopuolisiin vaan olen saanut siitä oman osani koko elämäni ajan.

 

[iu]

Ei ole lapsissa moista ammattivalittajaa, mutta työkaverina on. Ja on kuulemma ollut samanmoinen ihan aina - sanoo henkilö, joka on tuntenut hänet lapsesta saakka. Eli voipi olla ihan persoonaan kuuluva piirre tuo...

 

["vieras"]

Meillä on... Lisäksi tuohon listaan meillä kuuluu, että mitään ei usko, eikä mikään muukaan tunnu menevän "jakeluun"... HIVENEN on äitikin väsynyt... Ja neiti on vasta 4v.

 

["Aliisa"]

Kiitos vastauksista mun tietämättömän kyselyihin... Olen seurannut sivusta yhtä 5-vee tyttöä, joka on ihan kamala valittaja. Äiti on valittamiseen varsin uupunut ja päättänyt vaan olla huomioimatta tytön märinää.

Mun tulee tyttöä tietyllä tapaa surku (vaikka valittamisen kuunteleminen ärsyttää kyllä minuakin): mutta esim. leikkipuistossa tyttö jää usein yksin ja ulkopuolelle, kun koko ajan vaan valittaa. Se on tällaista yleistä määkimistä ihan kaikesta: kaikki muut lapset leikkii väärin ja häiritsee ja ei saisi tehdä sitä tai tätä, lelut on väärässä paikassa, yhteinen ohjelma ei ole koskaan kivaa (vaikka grillaaminen tmv.). Olen ajatellut, että sen valittamisen täytyy olla KAMALAN raskasta sekä äidille että tytön sisaruksille.

Ja kun muut lapset vähän seurustelevat muidenkin aikuisten kuin oman äidin/isän kanssa, kukaan aikuinen ei jaksa tämän märisijän kanssa mitään.

Varmaan inhottava tunne, kun oma lapsi on rasittava ja ikävä - toisaalta tämä on monien vastaajien mukaan vaihe, eli ap:n äidille voimia...

 

[Mummeliisa]