Meillä se alkoi juuri noin ja samassa iässä. Poika on nyt 7,5v ja tosi valikoiva ruoan suhteen.
Hän ei halua sekoittaa ruoka-aineita toisiinsa. Kastiketta ei saa missään nimessä laittaa perunoiden tms päälle. Tosin perunoita tuo ei syö suurin surminkaan! Makaronia, riisiä, couscousta syö. Poika yö myös grillattua lihaa, mutta kausittain. Joskus sen pitäisi olla viikkotolkulla kanaa, sitten kalkkunaa, välillä lammasta jne.
Vihanneksista hän syö vain kurkkua ja maissia ja senkin pitää olla koko tähkä. Hedelmät tekevät onneksi kauppansa.
Tunnusta luovuttaneeni! Kunhan jotain syö! Ensin yritin motivoida/palkita/pakottaa mutta ei siitä mitään hyvää seurannut. Jos sain pojan maistamaan vaikka perunamuusia kaksi lusikallista, se olikin sitten päivän koko ateria.
Hiihtolomalla poika halusi ekaa kertaa syödä pizzaa! Pizzaan sai laittaa vain kinkkua ja juustoa ja aivan pikkumäärä tomaattikastiketta, mutta edistystä jo sekin!
Munakasta poika söisi vaikka joka päivä, siihenhän ei kyllästy kuulema koskaan. Välillä nakeilla ja välillä juustolla.
Olen kokeillut myös kaikkien pullien ja mehujen piilottamista. Nyt on taas se kausi äidillä menossa. Ei sekään auta. Poika ei syö yhtään enempää ruokaa ja vaan laihtuu.
3,5v pikkusisko syö aivan kaikkea! JOskus hän niskoittelee veljensä esimerkin mukaan, mutta muistaa heti kohta miten kivaa on syödä! Hänen herkkulistalleen kuuluu simpukat ja katkaravut