A
alloottaja
Vieras
Aloin tässä erään toisen ketjun ja kaverini kommentin innoittamana miettimään että miten paljon muissa perheissä mies osallistuu kotihommiin?
Meillä jako menee seuraavasti... Mies käy töissä seitsemästä neljään, minä olen kotiäitinä 8 kk vanhan vauvan kanssa. Miehen työ on (ilmeisestikin) melkoisen raskasta ja fyysistä ulkotyötä. Viikolla mies ei osallistu kotitöihin muuten kuin hoitamalla vauvaa - siis seurustelee, vaihtaa illalla vaippaa, syöttää sosetta ja välillä kylvettää. Minä teen kaikki kotityöt - imuroinnit, tiskit (ei ole tiskikonetta), pyykit, ruuanlaitot sun muut.
Peruspäivänä mies siis lähtee aamulla töihin ja tulee illalla neljän jälkeen kotiin. Töistä tullessaan on yleensä niin väsynyt että suunnistaa ensimmäisenä vähäksi aikaa sohvalle loikomaan, sitten syödään (olen laittanut sen ruuan) ja mies painuu takaisin sohvalle. Ja siinä sohvalla tai tietokoneella se ilta aika lailla sitten meneekin... Välillä ottaa vauvan siihen sohvalle tai leikittää lattialla, että minä saan tiskata päivän tiskit. Parina iltana viikossa myös imuroin, vauva pelkää imuria niin että en sitä pysty päivällä yksin tekemään. Yleensä myös roskien vienti on minun heiniäni, nekin kiikutan siinä illalla ulos. Ja pyykkejä pesen myös niin että pääsen ne viemään ulos erilliseen pyykkitupaan/kuivaushuoneeseen kuivumaan. Viikonloppuisin mies auttaa tiskaamisessa ja voi viedä roskia, mutta esimerkiksi ruokaa laittaa ehkä kerran parissa kuukaudessa. Pyykkeihin ei koske kuin ollessaan yksin.
Mielestäni jako on ihan ok ja minun kuuluukin tehdä suurin osa kotitöistä, mutta täytyy myöntää että välillä tuo miehen asenne nyppii... Jos nimittäin erehdyn pyytämään häntä tekemään jotain viikolla (esimerkiksi tiskaamaan) tai puhun ääneen siitä miten paljon olisi taas hommaa (enemmänkin siis itselleni), mies saattaa suutahtaa ja tiuskia tai pitää vähän aikaa mykkäkoulua. Yleensä kyllä tekee pyydettäessä, mutta osoittaa samalla mieltään. Inhottavinta on kun joskus riidellessämme mies sanoo että en arvosta häntä yhtään ja että haukun vähän väliä laiskaksi vaikka hän kuinka yrittää... Enkä siis kyllä hauku, välillä saatan sortua nalkuttamiseen (jostain tiskeistä tai roskapussin viennistä).
Nykyään jaksan yleensä kaikki kotityöt tehdä mutta on tässä lapsensaannin jälkeen pariin kertaan ollut sellaisiakin kausia että jaksaminen on ollut aika kortilla... Mies ei yöllä pahemmin heräile vauvan itkuihin ja välillä olen ollut yövalvomisten takia tosi väsynyt. Silloin kun vauva oli ihan pieni mies saattoi välillä vaihtaa vaippaa jos hänet siihen herätin ja pyysin, mutta ei hänestä nykyään ole öisin mitään apua kun vaippoja ei tarvitse vaihtaa ja vauva rauhoittuu vain tissille. Vieläkin on välillä öitä jolloin saan vain torkuttua, mutta mies ei päivällä taida oikein edes tajuta että olen väsynyt. Minun pitää ihan itkeä ja olla tosissaan loppu että ottaa vauvan hoitoonsa niin että saan nukkua.
Nyt olen alkanut myös haluta vähän omaa aikaa, tahtoisin käydä yksin vaikka edes kaverin luona kahvilla kun vauvakin jo syö soseita ja pärjäisi isänsä kanssa. Miehelle lapsen hoitaminen yksin tuntuu kuitenkin olevan aika ylitsepääsemätön juttu... Viikolla on niin väsynyt etten saa lähteä, viikonloppuisin asia jotenkin aina vaan "unohtuu" tai mies keksii jotain muuta yhteistä tekemistä, tai sitten on vaan niin väsynyt silloinkin. Lenkillä saan välillä käydä, mutta ne rajoittuvat yleensä johonkin puoleen tuntiin... Viimeisten 8 kk aikana olen käynyt kerran yksin hammaslääkärissä, kerran yksin kaupungilla ostamassa vaatteita, pari kertaa parturissa ja pari kertaa ruokakaupassa. Missään en ole ollut muutamaa tuntia pidempään.
Välillä tuntuu, että mies voisi osallistua enemmänkin. Tiedän, että monessa muussa tuttavaperheessä mies tekee enemmän kotitöitä... Toisaalta tiedän että miehen työ on fyysisesti vaativaa ja varmasti väsyttää. Jotenkin vaan nykyään tuntuu että mies on KOKOAJAN niin kauhean väsynyt.
Haluaisin toisen lapsenkin, mutta toisaalta pelottaa että miten jaksan sitten kahden pienen kanssa kaikki hommat tehdä yksin...
Meillä jako menee seuraavasti... Mies käy töissä seitsemästä neljään, minä olen kotiäitinä 8 kk vanhan vauvan kanssa. Miehen työ on (ilmeisestikin) melkoisen raskasta ja fyysistä ulkotyötä. Viikolla mies ei osallistu kotitöihin muuten kuin hoitamalla vauvaa - siis seurustelee, vaihtaa illalla vaippaa, syöttää sosetta ja välillä kylvettää. Minä teen kaikki kotityöt - imuroinnit, tiskit (ei ole tiskikonetta), pyykit, ruuanlaitot sun muut.
Peruspäivänä mies siis lähtee aamulla töihin ja tulee illalla neljän jälkeen kotiin. Töistä tullessaan on yleensä niin väsynyt että suunnistaa ensimmäisenä vähäksi aikaa sohvalle loikomaan, sitten syödään (olen laittanut sen ruuan) ja mies painuu takaisin sohvalle. Ja siinä sohvalla tai tietokoneella se ilta aika lailla sitten meneekin... Välillä ottaa vauvan siihen sohvalle tai leikittää lattialla, että minä saan tiskata päivän tiskit. Parina iltana viikossa myös imuroin, vauva pelkää imuria niin että en sitä pysty päivällä yksin tekemään. Yleensä myös roskien vienti on minun heiniäni, nekin kiikutan siinä illalla ulos. Ja pyykkejä pesen myös niin että pääsen ne viemään ulos erilliseen pyykkitupaan/kuivaushuoneeseen kuivumaan. Viikonloppuisin mies auttaa tiskaamisessa ja voi viedä roskia, mutta esimerkiksi ruokaa laittaa ehkä kerran parissa kuukaudessa. Pyykkeihin ei koske kuin ollessaan yksin.
Mielestäni jako on ihan ok ja minun kuuluukin tehdä suurin osa kotitöistä, mutta täytyy myöntää että välillä tuo miehen asenne nyppii... Jos nimittäin erehdyn pyytämään häntä tekemään jotain viikolla (esimerkiksi tiskaamaan) tai puhun ääneen siitä miten paljon olisi taas hommaa (enemmänkin siis itselleni), mies saattaa suutahtaa ja tiuskia tai pitää vähän aikaa mykkäkoulua. Yleensä kyllä tekee pyydettäessä, mutta osoittaa samalla mieltään. Inhottavinta on kun joskus riidellessämme mies sanoo että en arvosta häntä yhtään ja että haukun vähän väliä laiskaksi vaikka hän kuinka yrittää... Enkä siis kyllä hauku, välillä saatan sortua nalkuttamiseen (jostain tiskeistä tai roskapussin viennistä).
Nykyään jaksan yleensä kaikki kotityöt tehdä mutta on tässä lapsensaannin jälkeen pariin kertaan ollut sellaisiakin kausia että jaksaminen on ollut aika kortilla... Mies ei yöllä pahemmin heräile vauvan itkuihin ja välillä olen ollut yövalvomisten takia tosi väsynyt. Silloin kun vauva oli ihan pieni mies saattoi välillä vaihtaa vaippaa jos hänet siihen herätin ja pyysin, mutta ei hänestä nykyään ole öisin mitään apua kun vaippoja ei tarvitse vaihtaa ja vauva rauhoittuu vain tissille. Vieläkin on välillä öitä jolloin saan vain torkuttua, mutta mies ei päivällä taida oikein edes tajuta että olen väsynyt. Minun pitää ihan itkeä ja olla tosissaan loppu että ottaa vauvan hoitoonsa niin että saan nukkua.
Nyt olen alkanut myös haluta vähän omaa aikaa, tahtoisin käydä yksin vaikka edes kaverin luona kahvilla kun vauvakin jo syö soseita ja pärjäisi isänsä kanssa. Miehelle lapsen hoitaminen yksin tuntuu kuitenkin olevan aika ylitsepääsemätön juttu... Viikolla on niin väsynyt etten saa lähteä, viikonloppuisin asia jotenkin aina vaan "unohtuu" tai mies keksii jotain muuta yhteistä tekemistä, tai sitten on vaan niin väsynyt silloinkin. Lenkillä saan välillä käydä, mutta ne rajoittuvat yleensä johonkin puoleen tuntiin... Viimeisten 8 kk aikana olen käynyt kerran yksin hammaslääkärissä, kerran yksin kaupungilla ostamassa vaatteita, pari kertaa parturissa ja pari kertaa ruokakaupassa. Missään en ole ollut muutamaa tuntia pidempään.
Välillä tuntuu, että mies voisi osallistua enemmänkin. Tiedän, että monessa muussa tuttavaperheessä mies tekee enemmän kotitöitä... Toisaalta tiedän että miehen työ on fyysisesti vaativaa ja varmasti väsyttää. Jotenkin vaan nykyään tuntuu että mies on KOKOAJAN niin kauhean väsynyt.
Haluaisin toisen lapsenkin, mutta toisaalta pelottaa että miten jaksan sitten kahden pienen kanssa kaikki hommat tehdä yksin...
