Kun ostettiin kohta kuukausi sitten Suomi Soffasta semmonen lipasto, joka oli näytekappale..
Ja siis homma meni näin:
Myyjä myi meille myymälän näytekappale lipaston (poistomyynnistä) lisäksi sohvapöydän.
Ostopäivä oli keskiviikko, ja sovittiin haku perjantaiksi.
Torstaina myyjä soitti miehelleni että se näytekappale olikin myyty toisaalle ennen meitä. Mutta oli selvitellyt jä yksi kappale oli löytynyt keskusvarastolta vielä mikä sitten toimitettaisiin mein läheisimpään SS liikkeeseen (ei siis sama missä alunperin kaupat tehtiin).
Haettiin sit perjantaina se sohvapöytä ja myyjä ilmoitti että lipasto tulisi mein lähimpään myymälään viikolla 30.
No ensi viikkohan on jo viikko 31.
Alunperinkin olin sitä mieltä että meillä oli se kuljetus kotiin silloin ekana perjantaina ja heidän sähläilynsä takia ei tuotetta saatukkaan joten reilua olisi jo siinä suhteessa ollu saada kotiinkuletettuna tuote.
Mutta varsinkin nyt kun tuotteesta ei ole edelleenkään kuulunut mitään niin sanoin miehelle että kun soittavat niin saapi sanoa että tuovat sen kotiin tai perutaan kauppa.
Olenkos mä nyt ihan nipo ja mitä te olette mieltä?