Onko mahdollista että 2.5kk...

vauva lyö itseään niin lujaa et ilmestyy mustelmia? :(
Meidänki 6kk vauva tohkeissaan huitoo käsillään itseään mutta kertaakaan ei ole mustelmia tullut.. Ajattelin et pitäisiköhän olla jo huolissaan... :eek:
 
En mä tiedä. meidän vauva kyllä aiheutti itelleen naarmuja raapimalla,ennenkun kynnet sai leikattua... mutta kai se on mahdollista. Riippuu milläkohti mustelmat on. Voin kuvitella että kasvoihin voisi huitaista, ja esim jalkoihin, siis reisiin maatessaanselällään tai ollessaan sitterissä. :/
 
Tintti1010
kyllä sinuna olisin huolissani!!!! Pienen vauvan voimat eivät mitenkään riitä tekemään itselleen mustelmia!!! Eri asia on jos raapii, mutta mustelmat on kyllä tulleet jostain muualta... :\|
 
Niin mutta toisaalta kai vauvatkin on erilaisia, joillekin tulee mustelmat tosi herkästi ja toisille ei taas mistään tulee jäljen jälkeä. Ihan kuin me aikuisetkin? Eli jos on huitassut naamaan, on jäänyt pieni jäki? Mutta jos isoja ja useita ehkä mä huolestuisin myös. :eek:
 
aaga
Tuo kuulostaa siltä kuin joku olisi pitänyt liian kovaa kiinni. Tai siis parilla lapsella olen nähnyt ranteen kohdalla tuollaisia rykelmiä, mistä on selvästi nähnyt sormenjäljet. Tai sitten ei. Onko vauvalla isoa sisarusta, joka olisi voinut mustasukkaisuuksissaan pidellä turhan lujaa?
 
Jos mustelmia tulee ilman syytä, käy lääkärille näyttämässä. Ystävän lapselle ilmaantui 2-vuotiaana selittämättömiä mustelmia.Ensin alkuun epäilivät että hoitopaikassa pahoinpidellään, mutta verikokeissa loytyi leukemia. En kyllä ole koskaan kuullut että noin nuorella olisi leukemia. Älä säikähdä. seuraile tilannetta tai soita lääkärille.
 
Siis tämä kyseinen lapsi on lähisukulainen. Vauvan äiti kertoi että mustelmat ovat tulleet siitä kun vauva on lyönyt itseään päähän. Ajattelin et miten voi niin kovaa päähän lyödä ja vielä 2.5kk vauva!!!
Tuntuu et on liian kovaa puristettu....
 
Nikitön
Hmm...Kun ihmisellä on huono omatunto, hän helposti alkaa selitellä...Vaikuttaisi, että äiti ja lapsi tarvitsisivat apua. Sitä on kyllä melko vaikea mennä tarjoamaan, koska äiti todennäköisesti loukkaantuisi asiaan puuttumisesta. Toivottavasti tuo kyseinen lapsi säästyisi mustelmilta tulevaisuudessa.
 
Ajattelin hieman seurata tilannetta ja jos ilmenee lisää mustelmia niin tottakai puutun asiaan. Ei passaa mennä vielä syytteleen jos luulot ei pidäkään paikkaansa. Mut en aio vierestä katsoa jos vauva joutuu kärsimään... :(
 
Joissakin vaikeissa sairauksissa (mm. joissakin anemioissa ja leukemioissa) veren hyytymistekijät ovat alhaiset. Silloin olematonkin hipaisukin saattaa aiheutta ihonalaisen verenpurkauman. Kannattaisikohan ottaa asia puheeksi neuvolassa ?
 
KoalaMuori
vitsit, vaikea tilanne! mutta vauvoilla ei kyllä usein ole mustelmia.. onko vaavi sinulle läheisen ihmisen vauva? pystytkö puhumaan asiasta?(tiedän että se voi olla vaikeaa eikä kaikissa tilanteissa ole mahollista..) miten vanhemmat on jaksaneet vauvan kanssa? ainahan voi olla kyse yhestä vahingosta, vauva vaikka meinaa tipahtaa ja tuore vielä kokematon äiti ottaakin liian kovaa kii eikä sitä kehtaa myöntää kun kokee olevansa kehno äiti tms..mutta kannattaa seurata asiaa!kerro sitten meille miten kävi(tai toivottavasti ei mitenkään!!)
 
Kysele äidiltä, miten he muuten jakselevat, meneekö kaikki hyvin perheessä. Ei mun mielestä ole ihan normaalia, että vauvalla on tuollaisia mustelmia. Ei pysty niitä itse aiheuttamaan. En alkaisi kuitenkaan selvitellä kysymällä niistä vaan siitä, miten muuten menee ja jaksamisista.
 
Ira
Tuli vain mieleen, että onko sinulla mahdollisuutta vaikka tarjoutua vaihtamaan pikkuisen vaippa, jotta voisit samalla katsoa onko mustelmia muualla kehossa. Edellä mainitut leukemia ja anemia aiheuttavat mustelmia erityisesti niihin kohtiin, joista nostellaan, eli kainaloihin, takaraivoonkin voi jäädä nukkumisen jäljiltä jälkiä, ja nilkkoihin, kun vaipanvaihdon yhteydessä nostelee jaloista. Tuttavaperheen taaperoikäinen oireili mustelmilla noissa paikoissa ja selvisi että sairastaa leukemiaa. Jos mustelmia ei ole em. paikoissa, on todennäköistä, että aiheuttajana on ollut joku lapsen kanssa tekemisissä ollut aikuinen. Seurailethan tilannetta! Onko lapsen äiti ollut masentuneen oloinen? Jos mustelmia ilmenee vielä, ota asia puheeksi lapsen äidin kanssa. Jos lasta väärinpidellään vauvana, se todennäköisesti jatkuu koko lapsuuden ajan.
 
Näen tätä perhettä ehkä noin 2xkuukaudessa, asuvat hieman kauempana. Olemme avomiehen kanssa kummeina vauvalle,toisen perheen mies ja minun mies ovat keskenään veljeksiä. Tämän naisen olen tuntenut vuoden verran et mitenkään läheisiä me ei olla. Tämä äiti ei näytä ainakaan sitä et olisi niin kauhean väsynyt/masentunut, mutta huono mennä todellista laitaa sanomaan kun en näe heitä niin useasti. Monesti kysymättäkin antaa vauvansa muiden syliin, välillä tullut kieltämättä sellainen olo et eikö itse tahdo pitää. Siis tottakai minäkin annan meidän neitiä muidenkin syliin mutta hän ihan ohi kulkiessaan saattaa antaa ja sanoa et otappa sinä välillä. No, toi nyt saatto kuulostaa tyhmemmältä kuin mitä se siinä kyseisessä tilanteessa on.
En oo omalle miehelle kummastellut tätä asiaa,vielä..omalle äidille mainitsin ja hän oli kans sitä mieltä ettei vauva itse ole niitä voinut aiheuttaa. Kamala ajatella et voiko vauvan äiti tahalleen aiheuttaa mustelmat!! :( tai et jos se on todellakin sairaus mikä aiheuttaa ne...
Minä mielellään hoidan tätä vauvaa kun ollaan kylässä ja uskon et pääsen lähemmin tarkastelemaan vauvan ihoa,esim.vaipanvaihdon yhteydessä. Taidanpa seuraavalla kerralla näin tehdä!!!
 
clivia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.07.2004 klo 16:07 Kata kirjoitti:
vauva lyö itseään niin lujaa et ilmestyy mustelmia? :(
Meidänki 6kk vauva tohkeissaan huitoo käsillään itseään mutta kertaakaan ei ole mustelmia tullut.. Ajattelin et pitäisiköhän olla jo huolissaan... :eek:
Sen ikäinen ei aiheuta itselleen kyllä mustelmia,jostain muusta on kyse.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.07.2004 klo 22:32 Kata kirjoitti:
Vauva oli mulla sylissä ja itse tuli yhtäkkiä selittämään. Oli todella lämmin päivä ja ihmettelin vauvan vaatevarustusta..oli paksu,pitkähihainen paita päällä, sisällä..
Peittelisikö hän vaatteilla muitakin jälkiä? Älä jää odottelemaan, vaan toimi heti! Vaikka vain varmuuden vuoksi!
 
sipuli
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.07.2004 klo 22:44 Kata kirjoitti:
Ajattelin hieman seurata tilannetta ja jos ilmenee lisää mustelmia niin tottakai puutun asiaan. Ei passaa mennä vielä syytteleen jos luulot ei pidäkään paikkaansa. Mut en aio vierestä katsoa jos vauva joutuu kärsimään... :(
No mä kyllä menisin heti puhumaan,nimettömänä vaikka,siis jos hetkeäkään epäilisin että vauvaa pahoinpidellään!!!!
Mustelmat kädessä,ja sopivasti näyttävät siltä että olisi puristettu,saati sitten päässä!
Ei pienellä lapsella voi niin paljhon voimaa olla,eikä ole että saisi itsensä mustelmille!
Vauva on vielä niin pieni että ravistelukin saattaa aiheuttaa vaurioita!
 
Näin tätä vauvaa eilen eikä ollut nyt minkäänlaisia jälkiä. Monet teistä kertonut et vauva imenyt itellensä fritsuja/mustelmia, mutta tämä kyseinen lapsi oli lyönyt itseään, ei imenyt.
 

Yhteistyössä