Onko kukaan muuttanut ruokaostoksiaan viime aikoina?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja v
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

v

Vieras
Mietin että onkohan noilla kohuohjelmilla vaikutusta mihinkään? Kasvaako puhtaan ruuan ostajien osuus, vai pysyykö kaikki ennallaan siitä huolimatta että tietoa on helposti tarjolla?
 
MINÄ olen muuttanut ja rajusti. Mutta en minkään ohjelman mukaan vaan ihan omalla järjellä asioita ajatellut. ja tutkinut. Nuo ohjelmat vaan on vahvistanut asiaa.
Olen tosi paljon suorastaan tapellut ja joutunu perusteleen valintojani. et miksi ei margariinejä ja miksi käytän ruoan laittoon vähän enempi aikaa ko ennen. jne.
 
Olen muuttanut, syynään tarkemmin nykyään mitä ruoka oikeasti sisältää. Suosin luomua, vältän kaikkea prosessoitua mahdollisuuksien mukaan mutta en ole ihan ehdoton. Oikeastaan tähän on ajanut jo aiemmin se että en vaan voi sietää teollisia eineksiä, ovat ihan kaameeta sontaa. Mieluummin käytän vähän enemmän aikaa keittiössä ja syön oikeaa ruokaa aidoista aineksista.
 
Lisään tähän vähän esimerkkejä ;)
Ennen meillä juotiin vain rasvatonta maitoa. Nykyään haen tilalta suoraan tankista maidon tai sit kaupasta kevyt luomua.
Leivät teen lähes kokonaisuudessa itse. Ainoastaan ruisleipää ostan ja senki kans olen tosi tarkka et mitä se saa sisältää.
Lihoja ostetaan suoraan tuottajalta. Tai jos kaupasta niin ne on ihan koko lihaa ilman mitään mausteita tai marinadeja ja täysin suomalaisia.
Voita tai oivariiniä/dellariiniä leivälle. ja salaattiin oliiviöljyä.
Kananmunat on vapaakananmunia.
viilit ja jugurttit maustamattomia ja mahdollisinman rasvaisia ja mielellään luomua.
Marjoja pakkasesta. Toisinaan ostan hedelmiä.
Joka ruoalla pitää olla jotain salaattia tai muuta vastaavaa. Mielellään sekin luomuna ja suoraan tuottajalta.
Paljon pähkinöitä,siemeniä.
 
Sokeri on vielä minulle mysteeri. Et miten sitä käytetään. Makeutusaineita en todellakaan ala käyttään. Pidän niitä suurempana pahana kuin sokeria joka on luonnon tuote.
Olen käyttäny tummaa raakasokeria.
Mut tämä on vielä mysteeri jota en ole selvittäny.
ja toinen on suola. Joku suositteli ''ruususuolaa'' mut sitäkään en ole vielä selvittäny itselle,et mitä meillä käytetään.
 
En ole, ohjelmien vuoksi. Vaan siksi että muutettiin maalle. Naapurustosta tulee suoraan ostettua paljon, munat, maitoa, lihaa, juureksia... Ympärillä on metsää joten marjat ja sienet löytyy sieltä...ja mies metsästää joten suurin osa lihasta on hirveä, peuraa ja lintuja. Yksi naapureista taas on himo kalastaja joten sieltä saa milloin mitäkin kalaa.

Rasva on joko voita tai öljyä, muihin en lähde. En silti ihan neuroottinen ole, valmiit lihapiirakat maistuvat, ja hk-sinistä ei omatekoinen makkara vaan voita (teen siis itse makkaraa)...Pääsääntöisesti vaan suosin näitä naapureiden tuotoksia ja metsän antimia.
 
hei,kertokaas mikä toi rasva juttu on,miksei siis margariinia? ihan vaan jotta tietäisin...ja miksi ei rasvatonta maitoa..onko kevyt luomu paljonkin kalliimpaa?
toiveena olisi itselle yrittää parantaa perheeni ruokailutottumuksia tulevaisuudessa..
 

Yhteistyössä