Onko kokemus tarpeellista?

Ikää mulla on jo 23v ja poikuus yhä tallella. En vaan ole uskaltanut vielä luottaa keneenkään siinä mielessä. Olen ylipäänsä seurustellut vain kerran. Luonteeltani olen todella ujo. Aika paljon olen saanut lukea että kokemattomuus olisi miehellä jotenkin huono asia.

Haluan itse tuntea naisen jollain tavalla ennen seksiä. Tuntuu olevan kovin poikkeuksellista jos haluaa luottaa toiseen? Itse kyllä arvostaisin jos mahdollisella tyttöystävälläni olisi joko vähän tai ei ollenkaan kokemusta. En itse pysty ajattelemaan niin että nainen olisi minulle vaan "hyvä pano" kyllä siinä jotenki pitää myös muuten olla hyvä fiilis toisen seurassa.

Mutta onko tästä kokemuksen puutteesta TODELLA haittaa?

 

Ei ole haittaa, vaikka kokeus puuttuu.
Sen homman kyllä osaa ihan automaattisesti kaikki.
Halujenkin yhteensovittaminen on myös helpompaa, kun ei ole ennakko-odotuksia.

Varmaan se rohkeuskin löytyy, kun löydätte sen oikean kohteen.
Olisiko kirjoituksin helpompi lähestyä.
Se ainakin ennenvanhaan toimi hyvin.

 

Kirjoitukasestasi päätellen olet todellakin kokematon. Ja lisäksi mielestäni hiukan väärällä asenteella liikkeellä. Tarkoitan lähinnä tuota kuvitelmaasi "kalun koko/naisen tyytyväisyys". Juttu kun menee käsittääkseni niin, että kokemus vasta antaa naiselle kyvyn nauttia isosta vehkeestä. Aloittelijan kanssa sujuu aina paremmin keskiverto- tai hiukan sitä pienemmällä.
Jos mieskin vielä on kokematon, siitä saattaa tulla naiselle varsinainen kärsimys.
Siksi neuvoisinkin hankkimaan kokemusta ensin kokeneiden naisten kanssa. He yleensä tietävät, mitä haluavat ja osaavat sen sanoakin. Lisäksi he eivät jännitä niin pahasti kuin ensikertalaiset.
Tämä juuri on mielestäni onnistuneen seksin yksi kulmakivi, että tunnelma on rento ja innokkaan utelias.
On totta, että jokainen osaa nuo hommat vaistomaisesti jotenkuten, mutta ennuste jatkosta ei mielestäni ole kaksinenkaan, jos murjot kokemattoman naisen alapään innoissasi viikoksi "sairaslomalle".
Muistan, miten serkkupoika, jolla letkua piisasi kuin palokunnalla, aikoinaan touhusi tytön kanssa aina ensimmäisen yön käyttämättä muuta kuin sormiaan ja kieltään. Vasta toisella kerralla, joka yleensä seurasi pian, hän alkoi sovitella, hyvin varovaisesti silloinki, letkuaan sille varattuun koloon. Hän oli kovassa kurssissa naisten keskuudessa. Eikä suinkaan ensisijaisesti ison varustuksensa , vaan sen varovaisuuden ja naisen tuntemusten huomioonottamisen vuoksi.
Siis, mitä isommat vehkeet, sitä tärkeämpää on kokemus. Jos halutaan ottaa nainenkin huomioon.

 

Kirjoitukasestasi päätellen olet todellakin kokematon. Ja lisäksi mielestäni hiukan väärällä asenteella liikkeellä. Tarkoitan lähinnä tuota kuvitelmaasi "kalun koko/naisen tyytyväisyys". Juttu kun menee käsittääkseni niin, että kokemus vasta antaa naiselle kyvyn nauttia isosta vehkeestä. Aloittelijan kanssa sujuu aina paremmin keskiverto- tai hiukan sitä pienemmällä.
Jos mieskin vielä on kokematon, siitä saattaa tulla naiselle varsinainen kärsimys.
Siksi neuvoisinkin hankkimaan kokemusta ensin kokeneiden naisten kanssa. He yleensä tietävät, mitä haluavat ja osaavat sen sanoakin. Lisäksi he eivät jännitä niin pahasti kuin ensikertalaiset.
Tämä juuri on mielestäni onnistuneen seksin yksi kulmakivi, että tunnelma on rento ja innokkaan utelias.
On totta, että jokainen osaa nuo hommat vaistomaisesti jotenkuten, mutta ennuste jatkosta ei mielestäni ole kaksinenkaan, jos murjot kokemattoman naisen alapään innoissasi viikoksi "sairaslomalle".
Muistan, miten serkkupoika, jolla letkua piisasi kuin palokunnalla, aikoinaan touhusi tytön kanssa aina ensimmäisen yön käyttämättä muuta kuin sormiaan ja kieltään. Vasta toisella kerralla, joka yleensä seurasi pian, hän alkoi sovitella, hyvin varovaisesti silloinki, letkuaan sille varattuun koloon. Hän oli kovassa kurssissa naisten keskuudessa. Eikä suinkaan ensisijaisesti ison varustuksensa , vaan sen varovaisuuden ja naisen tuntemusten huomioonottamisen vuoksi.
Siis, mitä isommat vehkeet, sitä tärkeämpää on kokemus. Jos halutaan ottaa nainenkin huomioon.

Olet siinä oikeassa että näin kokemattomana on vaan se joku "käsitys mitä pitäisi tehdä". Totta että jollain tasolla vaistomaisesti jokainen jotain osaa.

Totta kai sitä haluis että siitä molemmat nauttii.

Lähinnä juuri tuo kokeneen kanssa touhuaminen niin miten se kokemattomuus yleensä otetaan?
Kyllä sitä todennäköisesti oppii myös paremmin jos sitä uskaltaisi toteuttaa jonkun kokeneen kanssa. En vaan kovin helposti luota keneenkään.

 

Luottamus on toki tärkeää, mutta se mihin tai kehen luotat, on sekin perin oleellista. Ensisijaisesti sinun pitäisi luottaa itseesi. Ja antaa naiselle sellainen käsitys, että itseluottamuksesi on aitoa. On tuolla hameväellä sen verran sitä maankuulua naisenvaistoa, että teeskentely tuottaa melko pian täysin päinvastaisen tuloksen, mihin olet pyrkimässä.
Siis alkupeleissä on hyvinkin tärkeämpää se, että nainen luottaa sinuun kuin päinvastoin. Sinähän kai siinä leikissä se "metsästäjä" olet. Luottamuksella on tapana herättää luottamusta, joten molemminpuolisenkin luottamuksen pitäisi näillä eväillä pikkuhiljaa heräillä.
Jos olet etsimässä vain oppia ja kokemusta, ei luottamuksenkaan tarvitse olla sillä tasolla, mitä taas pysyväismpään parisuhteen rakenamiseen tarvitaan. Silloinhan luottamuksen pitää olla ehdoton.
Kokemuksen voi toki määritellä monellakin tavoin, mutta itse olen vetänyt rajaa suurinpiirtein siihen, että jos nainen yhden illan aikana, selvin päin, ja tämä on juuri se tärkeä pointti, pystyy tulemaan niin lähelle, että päätyy seksipuuhiin, ottaa mitä haluaa ja jättää miehen siihen tunteeseen, että tämä on juttua johtanut, silloin on kyseessä kokenut nainen.
Siis sanoisin senkin asian olevan paljon enemmän korvien- kuin jalkojen välissä.
Mutta tämä kaikki edellyttää, että menet testaamaan itseluottamustasi naisten keskuuteen. Sen ei tarvitse olla räikeää esiinpyrkimistä, mutta sinulla täytyy olla jokin "juttu", jolla eroitut massasta positiivisesti. Katse, hymy, ele, ryhti, kosketus... jotain, mikä kiinnittää huomion sinuun. Positiivisesti.

 

Olen ylipäänsä uusille ihmisille todella ujo. Ujo on useimmiten hiljaa. Minulla se ujous näkyy "pahiten" siinä kun olen tuntemattomien kanssa tekemisissä.

Paras tapani tutustua ihmisiin on näin netin kautta. Ainoa poikkeuksellinen juttu tai ominaisuus jonka itsestäni keksin on hymyni.
Ihanaksikin on aika moni sanonut jostain syystä.

Siis täällä netissä jos oon tutustunu keneenkään.

 

No tuo netissä tutustuminen on hyvä keino aloittaa ujonkin henkilön.
Kun aika koittaa järjestää tapaaminen, niin ei pidä olettaa sen johtavan välttämättä sänkyyn.
Luottamus luodaan hyväillen, ja yhteisin tekeisin.
Näin kumppanikin voi olla myös ujo ja kokematon.
Ja se seksi löytyy ihan itsestää, kun sen aika tulee.

Mietin sitäkin mitä kaikkea pitää osata, jotta voi sanoa olevansa kokenut.

 

N

Luottamus luodaan hyväillen, ja yhteisin tekeisin.
Näin kumppanikin voi olla myös ujo ja kokematon.
Ja se seksi löytyy ihan itsestää, kun sen aika tulee.
.

Juuri tätä tarkoitan.

En pidä kiirettä kenenkään kanssa. Asia johtaa toiseen jos johtaa ja on (tai edes yrittää olla) toiselle ystävällinen.

En nyt aivan väärässäkään voi olla.

 

Et sinä mikään avuton sitten olekaan. Olet sitä mieltä, ettei sinulla ole mitään, mikä eroittaisi sinut muista, paitsi hymy.
Sitten kerrot olevasi ujo. Ja vielä, että haluat olla ystävällinen.
Kysyn vain, voisiko paremmilla eväillä lähteä eteiskelemään kmppania?
Nuo ominaisuudet, höystettynä luontaisella varovaisuudellasi, ovat todella tavoittelemisenarvoiset monenkin tytön mielestä.
Siis itse asiassa, ainoa mielestäni todellinen este asioiden kehitykselle on tuo puuttuva rohkeus kun tulee toiminnan aika.
Kyllähän nettikin on hyvä ympäristö, mutta livenä asiat vasta alkavat sujua ja kehittyä eteenpäin. Pitäisin nettiä vain ponnahduslautana todellisuuteen.
Olin sitä ujo ja hiljainen minäkin aikoinaan. Tuon edellämainitun serkkupojan vanavedessä tuli kokeiltua yhtä jos toistakin, mutta seksikokemukset jäivät tuona aikana melko olemattomiksi. Vasta, kun se "oikea" löytyi, alkoi seksikokemustakin kertyä. Mutta ujoudestani en ole vieläkään päässyt. Niinpä nämä kolme ja puoli vuosikymmentä onkin kulunut saman naisen kylkeä kyhnytellessä.
Olisin kuitenkin taipuvainen väittämään, että tuo nuoruusvuosien kokeiluvaihe toi minulle kokemusta naisten maailmasta aivan riittävästi, vaikken heidän kaikkien pöksyihin päässytkään.
Oletan noina vuosina omaksuneeni perusasiat hyvän parisuhteen vaatimuksista ja niiden toteuttamisesta. Ja juuri sitä pidän kokemuksena, en niinkään tätä seksin toiminnallista puolta. Ja hyvä parisuhde on myös hyvä seksisuhde, mutta ei välttämättä päinvastoin.
Eli toisinsanoen, se mitä siellä vällyjen alla puuhastellaan, on vain jäävuoren huippu, todellinen perusta hyvälle seksille luodaan sillä jokapäiväisellä yhdessäololla. Sillä tavallisen, useinkin hyvin harmaan, arjen onnistuneella pyörityksellä.
Ei tyttöjä tarvitse pelätä, useinmiten siellä joskus kovaltakin vaikuttavan ulkokuoren alla piileksii vain ihan tavallinen, hylätyksitulemista ja yksinjäämistä pelkäävä, ihminen.
Ja milläpä tuota kuorta sen parempi olisi lähteä särkemään kuin hymyllä ja ystävällisyydellä!

 

Sen lisäksi mitä olen jo kertonut on yksi juttu mihin se livenä tutustuminen on todella usein kaatunut.

Minulla on lievä fyysinen vamma (mikä näkyy ulospäin kyseessä on vain oikea nilkkani) siitä johtuen minut usein torjutaan jollain tapaa. Esimerkiksi niin että vastataan mahdollisemman lyhyesti vaikka kysyisin jotain perusyksinkertaista asiaa.

En ole vielä livenä tutustunut ihmiseen joka myös sen vammani hyväksyisi. Kyllä nyt jokainen ihminen toivoo hyväksyntää.

Kerroit tuosta yksinjäämisen pelosta. Minulla on sitä aika tramaattisesta syystä. Aloitus viestissäni lukee että olen seurustellut ylipäänsä vain kerran. Se suhde kuitenkin päättyi sillä karmeimmalla mahdollisella tavalla eli toisen kuolemaan.

Saan kiittää niitä harvoja ystäviä että tässä kirjoittelen.

 

Todella kovia olet kokenut, ja toivon, että jaksat jatkossa hyvin.
Toivottavasti löydät myös hyvän kumppanin.
Siitä vammasta kannattaa kertoa etukäteen, jotta se ei tule yllätyksenä ensitapaamisella.

Toivottavasti olet saanut riittävän rohkaisevia vastauksia.

Minä allekirjoitan myös vanhan pukin kirjoitukset.

 

Eipä ole todellakaan elämä sinua helpolla päästänyt! Osanottoni!
Seurustelusauhteen katkeaminen kumppanin kuolemaan on todella jotakin, mikä saa maailman pysähtymään. Sitä se on aina, mutta erityisesti iässä, jolloin eletty elämä ei vielä ole ehtinyt parkita luontoa. Iässä, jolloin kaikki on vielä edessäpäin.
Nyt ymmärrän paremmin senkin, miksi haluat mieluummin tutustua ensin netissä.
Ja ymmärrän senkin, miten tuon "pikkuvian" aiheuttama syrjintä turhauttaa ja tekee haavoittuvaksi.
Olet kuitenkin kerran onnistunut luomaan seurustelusuhteen, pystyt siihen kyllä varmasti uudestaankin. Aikaa tosin saattaa kulua, mutta parempi valmistua ajan kanssa kunnolla, päästä yli menneestä.
Yksinäisyys, tai vain sen pelkokin, on nuorelle ihmiselle usein murskaava tunne. Enkö minä kelpaakaan kenellekään, eikö minulla olekaan paikkaa kenenkään elämässä? Näistä tunteista ja ajatuksen syöksykierteestä on vain jokaisen, tavalla tai toisella, revittävä itsensä irti.
Varmasti löytyy ihmisiä, jotka eivät vammaasi pelästy. Yhtä varmasti löytyy myös ihmisiä, jotka oasaavat nähdä sinut, siis vain sen, mitä todella olet. Sellaiset ihmiset viis veisaavat jostakin nilkkavammasta, he ottavat koko paketin juuri sellaisenaan, mitä se sillä hetkellä on.
Kunhan jaksat uskoa itseesi, ottaa kontaktia, netissä ja tilaisuuden tullen livenäkin.
Sinun parhaat vuotesi ovat vielä edessäpäin, niinmyös parhaat sattumuksetkin.
Jos ja kun kerran olet, ainakin teksteistäsi päätellen, selvinnyt tuollaisista tapauksista noinkin tasapainoisena, pystyt kyllä hankkimaan sitä käytännön kokemustakin, niin seksissä, kuin kaikissa muissakin parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Sitten kun sen aika tulee. Sitten kun olet valmis siihen.

 

Juu on ollut ajoittain kaikkea muuta kuin helppoa. Kyllä sitä tuommoisen hirvittävän kokemuksen jälkeen miettii todella todella tarkkaan keneen sitä aikaansa käyttää. Vielä en todellakaan pysty suhteeseen.

Tyttöystävän kuolema todella pysäyttää joksikin aikaa elämän. Minulla meni siinä pahimmassa vaiheessa. 7 ensimmäistä kuukautta. Pelkästään siihen todella paljon energiaa että löytää syyn elää. Miksi näin kävi? Mitä tein väärin? Tuollaisia kysymyksiä tuli mietittyä todella pitkään. Kyllä siinä itekkin tuli mieleen yhtä sun toista....

Siinä onneksi huomas että ketkä on niitä oikeita ystäviä joista pitää pitää kiinni.

Kiva jos nää ominaisuudet mitä mulla on positiivinen hymyilevä ystävällinen on kuitenki juttuja mitä ilmeisesti suuri osa naisista toivoo