Onko koiranpennulle haitaksi, jos isovanhemmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaisja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kaisja

Vieras
(lasten siis) ovat meillä käymässä sen viikonlopun kun pentu meille 8-viikkoisena tulee? Kun pennun nouto on just sinä viikonloppuna kun isovanhemmat ovat meillä. Isovanhempien tuloa voi kyllä siirtää, jos pennulle on haittaa.
 
Siitä on haittaa koiralle, että se luovutetaan jo 8-viikkoisena. Ihan sama, onko lasten isovanhemmat kylässä vai ei, koiran luovutusikä on 12 viikkoa. (Vähintään.)
 
Luovutusikä on kyllä 7-12 viikkoa, 7-8 viikon ikä on jonkinlainen kausi jota ei suosita, mutta sen jälkeen on hyvä. Meidän koira tuli meille 10-viikkoisena ja oli ihan hyvä ikä.

Mä kyllä siirtäisin isovanhempien vierailua jos mahdollista, parempi olla vaan oman perheen kesken se eka viikko :) koiranpentu oppii näin kuka uuteen laumaan kuuluu.
 
ei ole haittaa. Koiran luovutus ikä ei todellakaan ole vähintään tuo 12 viikkoa. Kannattaisi jonkun ottaa asioista selvää. Parhaan sosiaalistumisen vuoksikin on hyvä, että pääsee 7-8 viikkosena uuteen kotiinsa.
 
Ei ole haittaa. Toki nyt kannattaa sit terottaa sitä et pennun pitää saada se oma rauhansa kun ihmisiä on useampia ja varmasti se pentu on kaikkien mielestä aivan ihana :)

Koiranpentujen luovusikähän menee siten et ne saa luovuttaa aikaisintaan 7vk ikäsinä ei siten kun joku yllä virheellisesti selitteli 12vk iästä. Pennuilla paras sosialistumis- ja leimautumiskausi alkaa tuossa 6vk iässä ja jatkuu tuonne 16vk ikään asti jona aikan pennun aivot myös kehittyvät valtavaa vauhtia ja kaikki uusi rekisteröityy vahvasti. Onkin tärkeää käyttää tuo aika hyödyksi ja kerätä uutta asiaa sinne päähän positiivisinä tapahtumina.

Niin ja vaikka pentua ei ole tuolloin vielä rokotettu sen emän saamat rokotukset antaa pennuille suojaa ihan tonne 6kk ikään asti jos kyse on Suomen rokotusjärjestelmästä.

En tiedä mistä joku on tuollaisen poiminut että 7-8vk ikä olis jotenki ei suosittava, en ole moista kuunaan kuullut itse.

Oikein paljon onnea uudesta tulokkaasta vielä
 
En suosittelisi vierailua sille viikonlopulle. Ensimmäiset viikot ovat leimautumisaikaa. Mitä tiiviimmin pentu leimautuu juuri vain teidän perheeseen, sitä paremmin sitä pystyy kouluttamaan myöhemmin. Sosiaalisen elämän opettelu alkaa pennulla vasta leimautumisajan jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;26081867:
Ei ole haittaa. Toki nyt kannattaa sit terottaa sitä et pennun pitää saada se oma rauhansa kun ihmisiä on useampia ja varmasti se pentu on kaikkien mielestä aivan ihana :)

Koiranpentujen luovusikähän menee siten et ne saa luovuttaa aikaisintaan 7vk ikäsinä ei siten kun joku yllä virheellisesti selitteli 12vk iästä. Pennuilla paras sosialistumis- ja leimautumiskausi alkaa tuossa 6vk iässä ja jatkuu tuonne 16vk ikään asti jona aikan pennun aivot myös kehittyvät valtavaa vauhtia ja kaikki uusi rekisteröityy vahvasti. Onkin tärkeää käyttää tuo aika hyödyksi ja kerätä uutta asiaa sinne päähän positiivisinä tapahtumina.

Niin ja vaikka pentua ei ole tuolloin vielä rokotettu sen emän saamat rokotukset antaa pennuille suojaa ihan tonne 6kk ikään asti jos kyse on Suomen rokotusjärjestelmästä.

En tiedä mistä joku on tuollaisen poiminut että 7-8vk ikä olis jotenki ei suosittava, en ole moista kuunaan kuullut itse.

Oikein paljon onnea uudesta tulokkaasta vielä

Meillä ainakin oli oikein hyvä kasvattaja, joka kertoi että uusimpien tutkimustulosten mukaan 7-8 viikon ikäkausi on huonoin luovutusikä. Se on parempi odottaa edes se viikko, toki tämä vaatii kasvattajalta panostusta ja toiset haluaa vilkkaat pennut pois. Pennut hän luovutti 9-10 viikon ikäisinä, ja saatiin todella tasapainoinen ja terve poika. Hyvin ehti vielä sosiaalistamaan, tietysti kasvattaja oli sosiaalistamisen jo aloittanut. Myös emällä on oma roolinsa sosiaalistamisessa, jos ajatellaan koirien näkökulmasta. Taas, vaatii kasvattajalta panostusta. Mutta kasvattajia on niin monenlaisia ja eri mielipiteillä varutettuja, tutkimuksia ja niin erilaisia tuloksia, että tästä voinee kinata maailman tappiin. Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.
 
[QUOTE="vieras";26081923]Meillä ainakin oli oikein hyvä kasvattaja, joka kertoi että uusimpien tutkimustulosten mukaan 7-8 viikon ikäkausi on huonoin luovutusikä. Se on parempi odottaa edes se viikko, toki tämä vaatii kasvattajalta panostusta ja toiset haluaa vilkkaat pennut pois. Pennut hän luovutti 9-10 viikon ikäisinä, ja saatiin todella tasapainoinen ja terve poika. Hyvin ehti vielä sosiaalistamaan, tietysti kasvattaja oli sosiaalistamisen jo aloittanut. Myös emällä on oma roolinsa sosiaalistamisessa, jos ajatellaan koirien näkökulmasta. Taas, vaatii kasvattajalta panostusta. Mutta kasvattajia on niin monenlaisia ja eri mielipiteillä varutettuja, tutkimuksia ja niin erilaisia tuloksia, että tästä voinee kinata maailman tappiin. Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.[/QUOTE]

En mä kinaa en vaan tosiaan ole koskaa kuullut tuollaisesta.

Joo ja mä oon ite kasvattajana (-87 alkaen) kyllä panostanu pentujen sosialistamiseen ja niiden viettien vahvistamiseen ihan pikkupentuaikana muuten sen emän lisäks se mahdollinen muukin lauma vaikuttaa suuresti pentujen kehitykseen :) ja tämän opin olen imenyt varmaan jo äidinmaidosta ku äitini on kasvattajana myös toiminut minun syntyessäni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;26081867:
Ei ole haittaa. Toki nyt kannattaa sit terottaa sitä et pennun pitää saada se oma rauhansa kun ihmisiä on useampia ja varmasti se pentu on kaikkien mielestä aivan ihana :)

Koiranpentujen luovusikähän menee siten et ne saa luovuttaa aikaisintaan 7vk ikäsinä ei siten kun joku yllä virheellisesti selitteli 12vk iästä. Pennuilla paras sosialistumis- ja leimautumiskausi alkaa tuossa 6vk iässä ja jatkuu tuonne 16vk ikään asti jona aikan pennun aivot myös kehittyvät valtavaa vauhtia ja kaikki uusi rekisteröityy vahvasti. Onkin tärkeää käyttää tuo aika hyödyksi ja kerätä uutta asiaa sinne päähän positiivisinä tapahtumina.

Niin ja vaikka pentua ei ole tuolloin vielä rokotettu sen emän saamat rokotukset antaa pennuille suojaa ihan tonne 6kk ikään asti jos kyse on Suomen rokotusjärjestelmästä.

En tiedä mistä joku on tuollaisen poiminut että 7-8vk ikä olis jotenki ei suosittava, en ole moista kuunaan kuullut itse.

Oikein paljon onnea uudesta tulokkaasta vielä

Kiitos asiantuntevasta vastauksestasi :) Isovanhemmat saavat siis tulla rauhassa ja annamme toki koirankin olla myös rauhassa.
Innoissani odotan pikkuista tulokasta! :))
 
[QUOTE="vieras";26081923]Meillä ainakin oli oikein hyvä kasvattaja, joka kertoi että uusimpien tutkimustulosten mukaan 7-8 viikon ikäkausi on huonoin luovutusikä. Se on parempi odottaa edes se viikko, toki tämä vaatii kasvattajalta panostusta ja toiset haluaa vilkkaat pennut pois. Pennut hän luovutti 9-10 viikon ikäisinä, ja saatiin todella tasapainoinen ja terve poika. Hyvin ehti vielä sosiaalistamaan, tietysti kasvattaja oli sosiaalistamisen jo aloittanut. Myös emällä on oma roolinsa sosiaalistamisessa, jos ajatellaan koirien näkökulmasta. Taas, vaatii kasvattajalta panostusta. Mutta kasvattajia on niin monenlaisia ja eri mielipiteillä varutettuja, tutkimuksia ja niin erilaisia tuloksia, että tästä voinee kinata maailman tappiin. Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.[/QUOTE]


Miksi on huonoin luovutusikä? Miten tilanne muuttuu viikossa? Mihin tutkimustuloksiin vedoten? Jotta voin googlettaa sen tutkimuksen.
 
[QUOTE="vieras";26082062]Valitettavasti mulla ei ole niitä tutkimustuloksia, luotan kasvattajan ammattitaitoon. Hän kumminkin on kiertänyt koulutuksia ym. joissa noissa puhutaan ja jaetaan tietoa :)[/QUOTE]

Ok, no mutta hän varmasti kuitenkin selitti että miksi on huonoin ikä ja miksi on hyvä odottaa ainakin viikko ja miten se muuttaa tilannetta?
 
[QUOTE="aapee";26082024]Kiitos asiantuntevasta vastauksestasi :) Isovanhemmat saavat siis tulla rauhassa ja annamme toki koirankin olla myös rauhassa.
Innoissani odotan pikkuista tulokasta! :))[/QUOTE]

Tosi asiantunteva vastaus. Siis ei missään nimessä mitään ulkopuolisia perheeseen roikkumaan viikoksi silloin kun on pennun yksi tärkeimmistä vaiheista elämässä... jättää pentuajan lauma ja muuttaa uuteen ja kiintyä TEIHIN, oman perheen jäseniin. Voi sotkea pahastikin pennun käsitystä siitä kuka perheeseen kuuluu ja aiheuttaa ihan turhaa hälinää.
 
[QUOTE="vieras";26082062]Valitettavasti mulla ei ole niitä tutkimustuloksia, luotan kasvattajan ammattitaitoon. Hän kumminkin on kiertänyt koulutuksia ym. joissa noissa puhutaan ja jaetaan tietoa :)[/QUOTE]


Aika harvassa on ne kasvattajat jotka ei itseään kouluttais :) Tosin erittäin monilla on ihan tutkimuksista myös esittää kirjoitettua faktaa, jonka jakavat automaattisesti eivät vain puheissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;26082078:
Aika harvassa on ne kasvattajat jotka ei itseään kouluttais :) Tosin erittäin monilla on ihan tutkimuksista myös esittää kirjoitettua faktaa, jonka jakavat automaattisesti eivät vain puheissa.

Ja hirvittävän moni kasvattaja selittää miksi näin toimitaan eikä vain sano että näin on huono ja näin on parempi uusiin tutkimuksiin vedoten.
 
[QUOTE="vieras";26082074]Tosi asiantunteva vastaus. Siis ei missään nimessä mitään ulkopuolisia perheeseen roikkumaan viikoksi silloin kun on pennun yksi tärkeimmistä vaiheista elämässä... jättää pentuajan lauma ja muuttaa uuteen ja kiintyä TEIHIN, oman perheen jäseniin. Voi sotkea pahastikin pennun käsitystä siitä kuka perheeseen kuuluu ja aiheuttaa ihan turhaa hälinää.[/QUOTE]


Eihän tuossa ollut puhe että isovanhemmat sitä pentua käsittelisivät vaan ainoastaan ovat paikalla samassa taloudessa ja jos se sokottaa pennun kuupan on sen pennun kuupassa jonkin hyvin pahasti vinksallaan jo entuudestaan.


ja kyse oli VIIKONLOPUSTA ei VIIKOSTA
 
Ok, no mutta hän varmasti kuitenkin selitti että miksi on huonoin ikä ja miksi on hyvä odottaa ainakin viikko ja miten se muuttaa tilannetta?

No kyllähän koiranpentu kasvaa HUIMASTI viikossa, ei sitä pidä mennä vähättelemään. En ala asiaa selvittämään kun mulla ei asiasta sen enempää tietoa ja asiantuntemusta ole. Mulle uuden pennun hankkijana jäi vaan mieleen että paras luovutusikä on vko 8 jälkeen, ei ennen. Ja kyseinen kasvattaja mielellään luovutti ne vielä 9-10 viikon ikäisenä, saivat vähän kasvaa ja harjoitella sosiaalistumista ja muita juttuja kasvattajalla. Mutta ei mulle nyt jäänyt tuntemusta ettäkö vko 8 olisi jotenkin erityisen huono luovutusikä, se vaan että ei viikon 7-8 välillä tai ennen. 12 viikkoa ei kyllä varmaan olisi missään nimessä suositellut luovutusiäksi, se on jo aika myöhään.
 
[QUOTE="vieras";26082074]Tosi asiantunteva vastaus. Siis ei missään nimessä mitään ulkopuolisia perheeseen roikkumaan viikoksi silloin kun on pennun yksi tärkeimmistä vaiheista elämässä... jättää pentuajan lauma ja muuttaa uuteen ja kiintyä TEIHIN, oman perheen jäseniin. Voi sotkea pahastikin pennun käsitystä siitä kuka perheeseen kuuluu ja aiheuttaa ihan turhaa hälinää.[/QUOTE]


Ihan hyviä koiria tulee pentuna kodinvaihtajista, aikuisena kodinvaihtajista, isossa perheessä kasvaneista koirista ja jopa ihan löytökoiristakin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;26082099:
Eihän tuossa ollut puhe että isovanhemmat sitä pentua käsittelisivät vaan ainoastaan ovat paikalla samassa taloudessa ja jos se sokottaa pennun kuupan on sen pennun kuupassa jonkin hyvin pahasti vinksallaan jo entuudestaan.


ja kyse oli VIIKONLOPUSTA ei VIIKOSTA

Mun mielestä koiranpennun kuupassa ei ole mitään vikaa, jos sille on parempi että huushollissa ei pyöri vieraita ihmisiä sen ekan viikon aikana kun on juuri tullut, eikä ETENKÄÄN niinä parina ekana päivänä. Jos isovanhemmat sitten oleilee vierailunsa ajan eri tilassa eikä käsittele pentua niin mikäs siinä sitten, mutta onko sekään nyt järkevintä.

Mun mielestä olisi järkevintä siirtää vierailua viikolla tai muutamalla, pentu on kotiutunut ja sen jälkeen sille tekee HYVÄÄ että kotona käy muutama tuttu vierailija jotka saa pennun kanssa jo olla kontaktissakin.
 
[QUOTE="vieras";26082110]No kyllähän koiranpentu kasvaa HUIMASTI viikossa, ei sitä pidä mennä vähättelemään. En ala asiaa selvittämään kun mulla ei asiasta sen enempää tietoa ja asiantuntemusta ole. Mulle uuden pennun hankkijana jäi vaan mieleen että paras luovutusikä on vko 8 jälkeen, ei ennen. Ja kyseinen kasvattaja mielellään luovutti ne vielä 9-10 viikon ikäisenä, saivat vähän kasvaa ja harjoitella sosiaalistumista ja muita juttuja kasvattajalla. Mutta ei mulle nyt jäänyt tuntemusta ettäkö vko 8 olisi jotenkin erityisen huono luovutusikä, se vaan että ei viikon 7-8 välillä tai ennen. 12 viikkoa ei kyllä varmaan olisi missään nimessä suositellut luovutusiäksi, se on jo aika myöhään.[/QUOTE]

Ok, jos et tiedä asiasta (eka koira sulla kyseessä) niin ei kannata alkaa absoluuttisena faktana selvittämään YHDEN kasvattajan tapaa toimia. :)

En toki sano että on huono tapa toimia, mutta ei ainoa hyvä tapa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ihan hyviä koiria tulee pentuna kodinvaihtajista, aikuisena kodinvaihtajista, isossa perheessä kasvaneista koirista ja jopa ihan löytökoiristakin...

Niimpä..

se mikä on minusta erikoista on se että aina huudellaan kovaan ääneen miten pentu menee pilalle jos joutuu vaihtamaan kotia/ tapaamaan liikaa ihmisiä/ sitä kuljetellaan pienenä paikoissa "liikaa".
Miten opas,-poliisin,-rajavartiolaitoksen, yms. koirat oikein selviävät raskaasta työstään kun joutuvat pentuna vaihtamaan kotia?
 
Herranen aika! Sehän on "vaan" koira. Ei se varmaan mene rikki, jos on isovanhemmat käymässä. Varmasti ei mene mitään pilalle sen leimautumisessa isovanhempien takia. Vähän maalaisjärkeä peliin. Koirat kyllä sopeutuu elämään ihmisten kanssa ei niitä varten tarvitse koko elämää suunnitella uusiksi.

Itse en ottaisi edes koiraa kasvattajalta, joka luovuttaa vasta 10 viikkoisena. Suurinosa kasvattajista on ihan tavan ihmisiä, jotka lisää koirien määrää. Ei se tee ihmisestä mitään ylijumalaa, että saa koirat lisääntymään. Omat koirat ovat aina tulleet 7 viikkoisina ja ihan normaaleja niistä on tullut. Mitä pidempään koira elää koiralaumassa, sitä enemmän se leimautuu muihin koiriin. Kukaan kasvattaja ei pysty sosiaalistamaan esim kymmentä pentua yhtä hyvin, kuin jos pentu on jo uudessa kodissa.
 
Isovanhemmat ovat siis samana VIIKONLOPPUNA, ei VIIKKONA. Eli kun haen pennun lauantaina ja olen kotona pennun kanssa joskus illemmalla, ovat isovanhemmat samassa huushollissa meidän ja pennun kanssa sen sunnuntaipäivän.
 
Koiranpennun luovutusikä on 7–12 viikkoa; silloin se on tarpeeksi kypsä siirtymään uuteen kotiin ja tulemaan toimeen ilman emoaan. 7-8 viikon ikäisillä pennuilla on kuitenkin pelkokausi, jona aikana yksikin huono kokemus voi vaikuttaa negatiivisesti pennun kehitykseen, niinpä nykyään luovutusiäksi suositellaan huomattavasti myöhempää ajankohtaa, noin 9-12 viikon ikää.[
 

Yhteistyössä