Onko kenelläkään näin?

Tyttäremme on nyt 1v 2kk, toivottu ja rakastettu, onnelliseen suhteeseen saatu. Olimme molemmat yötyöläisiä, minä esiintyjä ja mies baarityöläinen. Olen tätänykyä kotiäiti ja teen työtäni n 1-3 iltana kahdessa viikossa, mies on töissä 4-5 iltana viikossa eikä päivävuoroja ole. Lapsen synnyttyä olen tietenkin saanut rytmini käännettyä aamukuuteen valvomisesta ja iltapväkolmeen makaamisesta "normaaliksi", mutta mies ei , ei ole edes yrittänyt eikä aio yrittää. Hoidan kodin ja tyttären 95% yksin, ja monta kertaa viikossa mies tulee nukkumaan vasta ku me heräämme aamulla 8-9 maissa - ja nukkuu päivällisaikaan saakka. Välillä olen NIIN vihainen että suunnittelen jo eroa, mutta yhdessä vietetty aikamme on kuitenkin mukavaa ja rakastamme toisiamme. En vaadi että mies olisi heti aamusta pystyssä työillan jälkeen, puolipäiväkin riittäisi mutta sekään ei onnistu. Haluaisinkin tietää onko kellään muulla samoja puitteita ja jos, niin miten olette selvinneet vai oletteko?

 

Hei.Luin viestisi ja kuulosti niin tutulta että ajattelin kirjoittaa sinulle.
Olen 25-vuoias kotiäiti, poika on juuri täyttänyt vuoden ja laskettu aika on 09/04.Meillä on vähän samanlainen tilanne, avomies tekee yötyötä ja tulee aamulla kotiin n.klo 7.00, eli juuri kun me heräämme. Varsinkin kesä on ollut raskas koska miehellä on töitä riittänyt ja kasvavan masun kanssa olen lähes yksin hoitanut päivät poikaa! Mieheni on kyllä parhaansa mukaan ottanut osaa lapsenhoitoon ja kotitöihin, mutta ei se ole silti sama asia kuin jos hän saisi nukkua silloin kun me muutkin! Joskus todella menee hermot ja tuntuu että elämässä ei muuta olekaan kuin paskavaippoja ja lapsen itkua.Hatun-nosto vaan kaikille yksinhuoltajille joilla on vielä harvemmin apua saatavilla! Kyllä se väistämättä kiristää välejä myös parisuhteessa, mutta pakko se on jostain rahaakin tehdä, joskus vaan mietin että eikö olisi mitään helpompaa keinoa tehdä sitä!? Myös mieheni on kyllästynyt tähän järjestelyyn kun ei kerkeä eikä jaksa olla meidän kanssa niin paljon kuin haluaisi.Kaikesta huolimatta täytyy uskoa parempaan tulevaan, siihen että joskus saa vielä kokea "normaalia" perhe-elämää! Voimia sinulle ja perheellesi! Tiedän miltä susta tuntuu...!

 

"Kiva" kuulla että on meitä parisuhteessa eläviä yksinhuoltajia muitakin! Mun mies ajaa taksia ja on noin 16-20 yötä/kuukausi töissä. Työvuoro alkaa klo 17 maissa ja päättyy klo5.00 - 8.30 välillä. Siis nukkumaan tullaan silloin kun me herätään. Pakko on nukkua kahdeksan tuntia että taas jaksaa valvoa seuraavan yön. Meillä tämä kuvio on ollut koko yhdessäoloaja. Tyttömme on reilu kolme vuotta. Vauva-aika oli kaikkein rankinta, kun kaikki oli uutta ja omat voimat tuntuivat loppuvan. Sitten huomasin isän nukkuma-ajan olevan mun ja tytön yhteistä aikaa, jolloin ulkoiltiin, kyläiltiin ja kerhoiltiin. Sai isä nukkua rauhassa ja kotityöt tehtiin isin herättyä yhdessä. Tietysti lapsen sairastelut aina olivat äidin hoidettavia. kannattaa etsiä lapsen kanssa selvä rytmi päivään, se helpottaa töostä selviämistä ja lapsi voi olla melkein missä vaan mukana. Ainoat paikat mihin tyttö ei ole mun mukana päässyt/joutunut on hammaslääkärillä ja gynekologilla käynnit. Muualla on ollut mukana ja tottunut siihen. Nyt minä haaveilen toisesta lapsesta ja uudestaan samanlaisesta yksinhuoltajuudesta! =) Mielestäni tämä on asennoitumiskysymys ja täytyy muistaa että omaa aikaa saa vain sitä ottamalla! B)

 

Ja samaa täältäkin.. ite teen yötyötä esiintyjänä ja mies yrittäjänä erilaisia ravintoladuuneja.. Tulee aamulla kuuden maissa töistä, ja pääasiassa minä nousen lapsia hoitamaan, vaikka olisin ollu töissäkin.. lopulta hirveen vääntämisen jälkeen saatiin asia sille tolalle, et noustaan vuorotellen... vaikea tilanne. Mies ei osaa kuvitella muuta työtä tekevänsä, enkä kyllä alkaiskaan painostaa alanvaihtoon. Meillä on muksuja enemmän...
En voi kuin sanoa ettet ole yksin, helpottuu kun lapset kasvaa, mutta raskaaksi käy tämä tällainen, kun kiukuttelee yöt...

 

Teijän sentään työssäkäyvät miehet nukkuu koko pvän...meillä mies on "vaan" kurssilla ja silti makaa pvät sängyssä..vkonloput varsinkin..yöt valvoo koneen ääressä ja pvät nukkuu..ei osallistu lapsen hoitoon ollenkaan..poika 10kk.. itse olen kaikki saanut tehdä alusta asti. Hyvä jos kkn ikäisenä viimeksi vaihtoi vaipan pojalle. Tiskaan jos pyydän siihen saattaa mennä muutama pvä mutta en piruuttanikaan tiskaa itse!! Kerääntykööt tiskit altaaseen.. Alkaa pikkuhiljaa mennä hermo moiseen..eroa aattelen joka pvä. Mutta itse en viitsisi lähteä ku juuri saatu kämppä kuntoon ja kaikki paikoilleen.. Joskus olen sanonut että kaikki loppuu kohta jos ei hommat muutu, mutta mies ei kuuntele.. Miten saisin järkeä miehen päähän?? Sanoo rakastavansa mua ja poikaa mutta miten voi rakastaa jos ei mihinkään osallistu??

 

Suorastaan lohdullista tietää että en olekaan ainoa joka "sietää" tämmöistä käytäntöä! Olen kerran jo sanonut miehelle että voi elää itsekästä ja itsenäistä elämäänsä ihan itsekseen ja todella tarkoitin sitä, mutta sovimme kuitenkin pysyvämme yhdessä (koska se on ollut aikomuksemme, että yhdessä pysytään vaikka sinnillä...!). Muutaman päivän ajan hän jopa laittoi astioita koneeseen ja keräsi leluja lattialta, mutta pian palattiin entiseen päiväjärjestykseen. Saan toki omaa aikaa, hoitajia riittää mummeista ja vaareista täteihin ja kummeihin ja toki mieskin hoitaa JOS SOVIN ERIKSEEN. Eli ilmoitan että "huomenna menisin kahville ja shoppaileen ystävättären kanssa ilman lapsia, oletko tytön kanssa kahdesta viiteen?" Mies taas tupisee jotain auton tankkauksesta tai tupakin hakemisesta, lähtee ja tulee 6-8 tunnin päästä. Istuskellut kahvilla ja kierrellyt autoliikkeitä ja suunnilleen veistellyt tikku-ukkoja ajankuluksi - kun täällä kotona ei ole tekemistä. Eipä silti, melkein mielummin otan jonkun muun hoitajaksi, kotona ollessaan mies joko pelaa tai surffaa eikä juurikaan kiinnitä huomiota tytön touhuihin päivärytmistä (joka on erittäin selkeä, hyvä ja helppo) nyt puhumattakaan. Välipalat syödään melkein päivällisaikaan, mikä siirtää päivällistä ja kun iltapuuro vasta maistuisi tyttö on jo niin väsy että huudoksihan se menee. Miehet. :/
Yksi selityksistä on että kun tyttö alkaa puhua kunnolla ja hän ymmärtää mitä se tahtoo, sitten voi olla sen kanssa enempi. On se vaan kumma ettei minulla ole ymmärrysvaikeuksia, suurena apuna siinä on koko ajan ollut juuri tuo päivärytmi. Kiukkuja laskematta muita kitinöitä nälän ja väsyn lisäksi ei ENÄÄ ole, ja jos ruuat ja päikkärit on ajallaan niin niitäkään ei tarvita. Kuinkahan sen saisi tuon iskänkin päähän mahtumaan...?
Jaksamisia kaikille kohtalosiskoille, jos haluatte mailailla niin laittakaahan tänne ossuja, ajatuksia aiheesta varmasti riittää! =)

 

Samaa, samaa... kiitos itelleskin, helpottaa etten oo ainoa! Me on mm. tän asian takia asuttu jo erossakin, mies teki suurinpiirtein mitä tahansa, että muutettiin takas yhteen. Nyt on hiukan enemmän osallistumista, mutta pientä se on. Samalla tyylillä lähtee kaupungille "työasioita" hoitaan (kun on yrittäjä), ja sit ilmenee, että on istunu kahvilla tai pelaamassa tms. 3-4 tuntia, ja minä painan kotiduuneja yksin, ja hoidan muksuja.. Itsekkyys tuntuu olevan lujassa noilla ukoilla. Vapaata minäkin saan, jos lähden pois kotoa. Tosin silloinkin ukko viettää aika lailla aikaa esim. koneella. Onnex muksut jo isompia, alle kouluikäisiä, mut kun on tulossa vielä yksi...