Onko kellään muulla oman kehon häpeää ja inhoa?

Että ei tekisi mieli käydä missään kun haluaisi olla näkymätön. Eikä etenkään olla valokuvissa, kun niitä katsoessa tulee itkunsekainen tunne omasta rumuudesta.

Olen normaalipainoinen, ei ole mitään silmiinpistävää vikaa, mutta inhoan olemustani. Vartalo on tasapaksu, puheudun vaaleasti, halvasti ja arkisesti, meikkaan minimisti, kasvonpiirteet on pyöreät ja vakavat, hiukset on ohuet ja lyhyet.

 

Kropassa ei mitään vikaa. Sulla on ap ongelma korvien välissä.

 

Voi ei. Kuulostaa tosi kurjalle!
Oletko tuntenut jo pitkään noin?

Hmm, tuohon ongelmaan on olemassa varmasti paljon työkaluja. Oletko koskaan etsinyt niitä tai oletko käynyt keskustelemassa jossain asiasta?
Nuo asiat eivät varmaankaan ole niin yksinkertaisia, että painottuisivat pelkkään ulkonäköön.

 

On. Olen reilusti ylipainoinen, enkä vaan saa laihdutettua. Inhoan itseäni saamattomuudestani ja itsekurin puutteesta. Mä en kylläkään linnottaudu kotiin, vaan käyn myös kavereiden kanssa bilettämässä (en juo kuitenkaan), mutta kärsin suunnattomasti peilikuvastani ja siitä, että ihmiset katsovat "sillä tietyllä ilmeellä"... Kyllä te tiedätte... Mutta kun musta vaan ei ole siihen laihdutusrumbaan, kun kaikki "epäterveellinen" on vaan yksinkertaisesti parempaa. Ja sekös itseäni riepoo, kun en saa alas niitä terveellisisä vaihtoehtoja. Tai olen mä muutama vuosi sitten viimeksi vetänyt yhden dieetin (- yli 20kg), mutta palasin, ylläri pylläri, takaisin vanhoihin huonoihin tapoihin tai siis ruokiin, joten kaikki tuli melkein tuplaten takaisin.

 

Niin taitaa olla korvien välissä. Yritän olla ajattelematta miltä näytän, mutta joskus esimerkiksi joku sattuu ottamaan valokuvan, tai joudun peilin edessä tarkistamaan asuni. Silloin meinaa itku tulla ja mieli valahtaa voimattomaksi.

Olen kärsinyt tästä pikkuhiljaa enenevästi jo nuoresta asti. Olen väliinputoaja, eli en koskaan ollut se hienostelevin ja etevin vanhin, enkä se nuorin ja suloisin lapsi.
Luulen että tämä johtuu siitä että kukaan ei koskaan muistanut kehua tai kiittää minua, vaan minua verrattiin aina vanhempaan, että "olisit kuin hän, ota mallia" tai nuorempiin, että "hänkin jo osaa, miten sinä et".
Luulen että jäin lapsena ja nuorena liian vähälle huomiolle, ja nyt koen olevani mitätön ja turha, ja se kohdistuu omaan ulkonäkööni (enkä oikeasti millään asteikolla edes ole kaunis). Töissä pärjään ihan hyvin, mutta koska olen miesvaltaisella alalla niin en pysty tuomaan siellä naisellisuutta esiin, niin se puoli ei edistä itseni ulkonäön hyväksymistä.
Perhe minulla on, mutta mies ei ole sellaista sorttia joka kehuisi, eikä ole muistaakseni koskaan ottanut esim valokuvaa minusta. Lapset on teini-iän kynnyksellä, pelkään että siirrän heihin huonoa itsetuntoa, vaikka yritän tehdä parhaani.

Ap

 

Niin taitaa olla korvien välissä. Yritän olla ajattelematta miltä näytän, mutta joskus esimerkiksi joku sattuu ottamaan valokuvan, tai joudun peilin edessä tarkistamaan asuni. Silloin meinaa itku tulla ja mieli valahtaa voimattomaksi.

Olen kärsinyt tästä pikkuhiljaa enenevästi jo nuoresta asti. Olen väliinputoaja, eli en koskaan ollut se hienostelevin ja etevin vanhin, enkä se nuorin ja suloisin lapsi.
Luulen että tämä johtuu siitä että kukaan ei koskaan muistanut kehua tai kiittää minua, vaan minua verrattiin aina vanhempaan, että "olisit kuin hän, ota mallia" tai nuorempiin, että "hänkin jo osaa, miten sinä et".
Luulen että jäin lapsena ja nuorena liian vähälle huomiolle, ja nyt koen olevani mitätön ja turha, ja se kohdistuu omaan ulkonäkööni (enkä oikeasti millään asteikolla edes ole kaunis). Töissä pärjään ihan hyvin, mutta koska olen miesvaltaisella alalla niin en pysty tuomaan siellä naisellisuutta esiin, niin se puoli ei edistä itseni ulkonäön hyväksymistä.
Perhe minulla on, mutta mies ei ole sellaista sorttia joka kehuisi, eikä ole muistaakseni koskaan ottanut esim valokuvaa minusta. Lapset on teini-iän kynnyksellä, pelkään että siirrän heihin huonoa itsetuntoa, vaikka yritän tehdä parhaani.

Ap

Tiedän tuon tunteen. Sun pitää nyt vain yrittää ajatella itseäsi positiivisesti.

 

Tiedän tuon tunteen. Sun pitää nyt vain yrittää ajatella itseäsi positiivisesti.

Vain? Entäpä, kun olen aiemmin yrittänyt jo vuosikausia? Nyt on kolmisen vuotta tilanne ollut jo ihan toivoton.
Ei tähän nyt vain yrittäminen auta.
Olen jo luovuttanut. Toivon että lapsillani olisi helpompi elämä, sitä vielä yritän.

 

Niin taitaa olla korvien välissä. Yritän olla ajattelematta miltä näytän, mutta joskus esimerkiksi joku sattuu ottamaan valokuvan, tai joudun peilin edessä tarkistamaan asuni. Silloin meinaa itku tulla ja mieli valahtaa voimattomaksi.

Olen kärsinyt tästä pikkuhiljaa enenevästi jo nuoresta asti. Olen väliinputoaja, eli en koskaan ollut se hienostelevin ja etevin vanhin, enkä se nuorin ja suloisin lapsi.
Luulen että tämä johtuu siitä että kukaan ei koskaan muistanut kehua tai kiittää minua, vaan minua verrattiin aina vanhempaan, että "olisit kuin hän, ota mallia" tai nuorempiin, että "hänkin jo osaa, miten sinä et".
Luulen että jäin lapsena ja nuorena liian vähälle huomiolle, ja nyt koen olevani mitätön ja turha, ja se kohdistuu omaan ulkonäkööni (enkä oikeasti millään asteikolla edes ole kaunis). Töissä pärjään ihan hyvin, mutta koska olen miesvaltaisella alalla niin en pysty tuomaan siellä naisellisuutta esiin, niin se puoli ei edistä itseni ulkonäön hyväksymistä.
Perhe minulla on, mutta mies ei ole sellaista sorttia joka kehuisi, eikä ole muistaakseni koskaan ottanut esim valokuvaa minusta. Lapset on teini-iän kynnyksellä, pelkään että siirrän heihin huonoa itsetuntoa, vaikka yritän tehdä parhaani.

Ap

Tosi hyvä, että olet pohtinut mistä asia voisi johtua, ja ikävää, että lapsuudessa noin on käynyt, ja olet asian noin kokenut.
Näin nuo lapsuuden asiat saattavat kummitella usein vanhempanakin, valitettavasti.
Oletko koskaan puhunut vanhemmillesi miten olet asiat kokenut?

Olet tosi hyvä äiti kun ajattelet lastesi parasta tässä asiassa, mutta myös sinä olet tärkeä! Sinun pitää opetella kunnioittamaan ja rakastamaan itseäsi.
Asian tiimoilta löytyy valtavasti materiaalia tällaisena jokahetkisen ylitsepursuavan vertailun ja ylisuorittamisen aikana.

Voi kun se olisikin niin helppoa, että vaan päättää riittää sellaisena kuin on. Ei se varmasti näin mene. Asioita täytyy alkaa korjaamaan ja rakentamaan.
Täytyy voida olla kiitollinen menneestä tai ainakin hyväksyä/antaa anteeksi. Pelot täytyy osata jättää taakse - pelot vievät ihmistä pois ilosta ja onnellisuudesta. Ihmiset ovat hirveän raadollisia eikä kritiikki ole usein lempeää tai rakentavaa vaan suorastaan murskaavaa - täytyy opetella vahvaksi.

Onko sinulla elämässä asiaa mikä on vain sinua varten?
Voisitko kuvitella, että alkaisit harrastamaan jotakin mikä kasvattaa kunnioitusta itseä kohtaan ja antaa roimasti itseluottamusta, kuten vaikka itsepuolustuslajit? Ne oikeasti tehoavat! Valittavana on todella monia lajeja missä osassa keskitytään syvemmin henkiseenkin puoleen.

 

Niin taitaa olla korvien välissä. Yritän olla ajattelematta miltä näytän, mutta joskus esimerkiksi joku sattuu ottamaan valokuvan, tai joudun peilin edessä tarkistamaan asuni. Silloin meinaa itku tulla ja mieli valahtaa voimattomaksi.

Olen kärsinyt tästä pikkuhiljaa enenevästi jo nuoresta asti. Olen väliinputoaja, eli en koskaan ollut se hienostelevin ja etevin vanhin, enkä se nuorin ja suloisin lapsi.
Luulen että tämä johtuu siitä että kukaan ei koskaan muistanut kehua tai kiittää minua, vaan minua verrattiin aina vanhempaan, että "olisit kuin hän, ota mallia" tai nuorempiin, että "hänkin jo osaa, miten sinä et".
Luulen että jäin lapsena ja nuorena liian vähälle huomiolle, ja nyt koen olevani mitätön ja turha, ja se kohdistuu omaan ulkonäkööni (enkä oikeasti millään asteikolla edes ole kaunis). Töissä pärjään ihan hyvin, mutta koska olen miesvaltaisella alalla niin en pysty tuomaan siellä naisellisuutta esiin, niin se puoli ei edistä itseni ulkonäön hyväksymistä.
Perhe minulla on, mutta mies ei ole sellaista sorttia joka kehuisi, eikä ole muistaakseni koskaan ottanut esim valokuvaa minusta. Lapset on teini-iän kynnyksellä, pelkään että siirrän heihin huonoa itsetuntoa, vaikka yritän tehdä parhaani.

Ap

Tavallaan olet itse syytön tuohon huonoon itsetuntoon, joka lapsuudessasi on sinuun istunut tai istutettu. Ehkä ensimmäiseksi voisit kiitellä ja kehua itseäsi kaikista onnistumisista pienistäkin. Joka aamu kun menet peilin eteen toivota itsellesi hyvää huomenta ja keskustele peilikuvasi kanssa kuin parhaan ja rakkaimman ystäväsi kanssa. Kehu, kiitä, imartele...... Ihmisen mieli on sellainen, että kun riittävän kauan syötät sille positiivista palautetta niin se alkaa uskoa mitä puhut. Toinen juttu on hanki vihko tai miksei nettikin käy ja ala kirjoittamaan itsestäsi ulos niitä pahanolon tunteita. Mieli ulostaa sitä taakkaasi ja kun kirjoitat sen itsestäsi pois niin se helpottaa oloasi. Toisin sanoen nyt on aika ryhtyä hoitamaan itseään.

 

”Voisitko kuvitella, että alkaisit harrastamaan jotakin mikä kasvattaa kunnioitusta itseä kohtaan ja antaa roimasti itseluottamusta, kuten vaikka itsepuolustuslajit? Ne oikeasti tehoavat! Valittavana on todella monia lajeja missä osassa keskitytään syvemmin henkiseenkin puoleen.”

Jouduin lähiaikoina hurjaan tilanteeseen.
En ole käynyt itsepuolustuskurssia. Säilytin malttini ja sain tyypin rauhoittumaan ontuvalla kielitaidollani. Huonommassa vaihtoehdossa en enää istuisi näpyttelemässä Ksksplussan palstalle.
Ota ap. elämäsi rennosti. Olet ehkä liikaa lukenut juttuja teinien ulkonäkö-
komplekseista ja niiden juurisyistä.
Minun ainut ongelma on Fazerin Lontoon raesuklaa. Kun siitä joskus pääsen eroon en hanki tilalle uutta addiktiota.
Ylen aamussa uutisoitiin nuorten lisääntyvästä vapetuksesta eli sähkötupakoinnista. Isä kertoi jutussa nikotiinin lapselleen aiheuttamista vakavista ongelmista.
Jos sinua yhtään lohduttaa tieto totean, että huolitaakkasi vain lisääntyy, kun olet joskus isoäiti. Silloin tunnet, että haluat saada kaikki maailman epäkohdat kerralla pois päiväjärjestyksestä.
Meillä kaikilla on vain yksi elämä, ja jokaisesta hetkestä pitää nauttia täysillä kuin se olisi viimeinen. Kuolemanvaaran jälkeen auringonlasku näyttää kauneimmalta kuin koskaan aikaisemmin.
On ihana olla elossa. Ei silloin suklaan tuoma lievä lisäpaino tule mieleenkään. Pieni pömppämasu on kaunis keskiajan upeissa taidemaalauksissa Italian taidemuseoissa.

 

Ksksplussan, Kaksplussan
Ps. Ruokakaupassa käveli lihavin koskaan näkemäni mies. Hyvin hän kantoi painonsa hieman huojuvin askelin. Ei ihminen yleensä katso ylipainoista inhoten. Jäin miettimään
syitä miksi elimistö varastoi energiaa. Olen aikoinaan istunut muutamalla alan luennolla.
Jo viikko ilman Lontoon rae-suklaata. Haaveilen myös ajasta, jolloin olen sometuksesta lopullisesti irti.

 

Ksksplussan, Kaksplussan
Ps. Ruokakaupassa käveli lihavin koskaan näkemäni mies. Hyvin hän kantoi painonsa hieman huojuvin askelin. Ei ihminen yleensä katso ylipainoista inhoten. Jäin miettimään
syitä miksi elimistö varastoi energiaa. Olen aikoinaan istunut muutamalla alan luennolla.
Jo viikko ilman Lontoon rae-suklaata. Haaveilen myös ajasta, jolloin olen sometuksesta lopullisesti irti.

Se on siuri lahja, että keho osaa varastoida energiaa.
Nykypäivänä se on valitettavasti kirous, koska energiaa on liikaa saatavilla ja tuotteet ovat koukuttavia.
Pitäisi syödä ravintoa tuotteiden sijaan, niitä ihmisen on haastava ylikuluttaa.

 

Mulla ei ole ylipainoa.
Pystyn nauttimaan auringonlaskun katsomisesta. Ainoastaan itseni katsomisesta en pysty tykkäämään. Pystyn osallistumaan, jos pystyn unohtamaan itseni ja työntämään itseni syrjään. Mutta jossain vaiheessa tulee eteen valokuva tai kommentti, mikä muistuttaa ja pudottaa taas kuiluun.
En polta enkä käytä päihteitä.
Mun vanhemmat ovat jo niin vanhoja ja heillä on ongelmia oman terveytensä kanssa, että en enää pysty tästä asiasta heidän kanssaan keskustelemaan.

Ap

 

Tavallaan olet itse syytön tuohon huonoon itsetuntoon, joka lapsuudessasi on sinuun istunut tai istutettu. Ehkä ensimmäiseksi voisit kiitellä ja kehua itseäsi kaikista onnistumisista pienistäkin. Joka aamu kun menet peilin eteen toivota itsellesi hyvää huomenta ja keskustele peilikuvasi kanssa kuin parhaan ja rakkaimman ystäväsi kanssa. Kehu, kiitä, imartele...... Ihmisen mieli on sellainen, että kun riittävän kauan syötät sille positiivista palautetta niin se alkaa uskoa mitä puhut. Toinen juttu on hanki vihko tai miksei nettikin käy ja ala kirjoittamaan itsestäsi ulos niitä pahanolon tunteita. Mieli ulostaa sitä taakkaasi ja kun kirjoitat sen itsestäsi pois niin se helpottaa oloasi. Toisin sanoen nyt on aika ryhtyä hoitamaan itseään.

Tässä voisi olla ideaa. Mutta toimisiko peili, kun nimenomaan se kuvajainen on se mikä inhottaa?

 

Tässä voisi olla ideaa. Mutta toimisiko peili, kun nimenomaan se kuvajainen on se mikä inhottaa?

Peilikuvaa kehuminen on terapeuttien ohje.

 

Peilistä juolahti mieleeni muisto ysäriltä.
Lähdin Lappiin muutamaksi päiväksi avioeroni aikoihin. Tanssilattialla ihmettelin missä olen aiemmin nähnyt tuon ihmisen. Sitten tajusin tuijottavani peilikuvaani. Häpesin itseäni. Miten voin olla noin hyvällä tuulella ja kivan näköinen vaikka olin murheen murtama.
Sama ongelma seurasi arkena. Sain kehuja ulkonäöstäni.
Tänä kesänä tilanne on ollut ihanteellinen. Vain Suomessa vierailevat lapseni kehuivat minua Mannerheimintien vilinässä, kun jatkoimme matkaa heidän vuokraamaansa kesäasuntoon.
Minusta on ihana katsella ihmisiä kauppareissuilla ja matkoilla. Kännykän laturi unohtui ulkomaille. Lentokentällä katselin ihmisiä, jotka surffailivat netissä laturi kytkettynä pistorasiaan. He olivat autuaan onnellisia somekuplissaan.
Netti antaa nykyään ihmisille täysin vääristyneen kuvan ihmisyydestä ja kehosta.
Olen saanut tänä syksynä kolme kutsua terveystutkimuksiin. Minulle keho on vain asumus ja kulkuväline, joka rapistuu koko ajan ja sitten häipyy pois.
Monta murhetta olisi jäänyt väliin, jos olisin valinnut toisen ammatin ja vaikka itämaisen uskonnon kaapuineen. Huumorilla olen selvittänyt keljuimmat tilanteet.
Jos olisin arkalasta kotoisin, olisin vieläkin sokissa ja söisin rauhoittavia lääkkeitä.
Järkyttävään episodiin ajauduin lähiaikoina kuten jo kerroin aiemmassa viestissäni.
Ehkä tapauksesta olisi ollut pieni uutinen Hesarin palstoilla, jos minulle olisi käynyt kehnosti. Laitan nyt netin kiinni ja lähden ulos ihanaan auringonpaisteeseen.
Suosittelen laulamaan laulua Rakastan elämää. Lauloin reissussa laulukiintiöni täyteen.
On ihanaa olla vaihteeksi vain hiljaa. Hiljaa hyvä tulee päivä kerrallaan.