Onko kellään ollut selässä välilevynpullistumaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Juhis-74
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Juhis-74

Jäsen
19.02.2009
369
0
16
Eli joulukuussa mulla on todettu välilevynpullistuma.
Jalat ovat päivittäin aika ajoin voimattomat ja ns. pettävät alta, olen ollut puoli vuotta sairaslomalla.
Lääkäri ei tee mitään muuta kuin pisti kerran fysiatrian polilla käymään ja siellä todettiin työkuntoiseksi tietyin rajoituksin ja sen jälkeen on kolme kuukautta jatkunut sairasloma.
Nyt viimeisimmän oma lääkärin kirjoittaman sairasloman kelan lääkäri vielä hylkäsi joten enään en edes saa sairaspäivärahaa, totesi minut työkuntoiseksi vaikka jalat pettävät päivittäin.
Nyt kävin pari päivää sit omalla lääkärillä pyörätuolin kanssa kun ei jalat kantaneet ja hän oli kelan lääkärin kanssa samaa mieltä että minun pitäisi mennä töihin, ikäni olen tehnyt selälle raskasta ruumiillista työtä...
rupean olemaan aika neuvoton tähän tilanteeseen. Eikä ole varaa mennä yksityiselle lääkärille koska en saa edes späivärahaa.
 
Miehellä on pullistuma parastaikaa. Selkä meni helmikuun alussa ja ollut sairaslomalla siitä asti.

Ensin lääkärit odottelivat, että paraneeko itsestään. Kävi 5 kertaa fysioterapeutilla, mutta särky meni pahemmaksi. Nyt ilmeisesti ensi viikolla tehdään leikkauspäätös ja leikataan tässä kesän aikana.

On käynyt työterveyshuollon kautta hoidattamassa. Kelaan piti toimittaa B-todistus ja hänellä nyt sairaspäiväraha maksettu ja käsittääkseni jatkuukin.

Selkä meni töissä ja vakuutusyhtiöönkin on paperit tehty. Tosin vielä päätöstä ei ole tullut.

Leikkauksen jälkeen katsotaan kestääkö nykyisiä töitä vai tarviiko uudelleenkouluttautumista tms.

Jalat ei häneltä petä alta, mutta särky on ihan älytön. Oireilee jatkuvasti toisessa jalassa ja välillä särky myös selässä/pakarassa. Alkuun makasi monta viikkoa vain sängyssä, nyt pystyy olemaan hieman jalkeilla ja touhuamaan rauhallisesti. Pahinta on istua esim. autossa tai raskaat työt. Tosin ei ole kyllä mitään juurikaan nostellut tms. koska kipu estää.

Onko sinulla särkyjä vai jalat vain pettävät? Onko selkä kuvattu ja todettu pullistuma sillä tavoin?
 
ei itellä, mutta miehellä on ollu syyskuusta lähtien välilevyn pullistuma ja lisäksi iskias. käy fysioterapiassa nyt enää 1x/kk, mutta alussa kävi monta kertaa viikossa. on kuulemma ollu vähän apua, lisäks venyttelee paljon. aluks sai sairaslomaa pari viikkoo kerrallaan, nyt on jo käyny töissä normaalisti. aluks ne kivut oli kuulemma jotain ihan kamalaa, ei pystyny käveleen ja jalat puutu, istumien sattu ja yöt valvo. edelleen syö särkylääkkeitä päivittäin, lihasrelaksanteista ei oo kuulemma ollu apuja.

lääkäri oli sanonu, että joillain voi kestää 2v ennen ku paranee kokonaan. leikkaustakin jossain vaiheessa väläyteltiin. mut nyt on tosiaan parempi.
 
mangneetti kuvissa todettu ja särkyä on päivittäin. popsin päivittäin tradolan lääkettä mikä vie terävimmän kivun(keskus hermostoon vaikuttava kupilääke) ja nyt lääkäri määräsi kipukynnystä nostavaa lääkettä.. ja leikkaukseen ei pääse.. ja kaikki nostot, kumartelut, kiertoliikkeet ja istuma työt on kielletty, ikäni tehnyt raskasta ruumiillista työtä, Kelan lääkäri vain totesi että olen työkuntoinen omiin tai siihen läheisesti verrattaviin töihin...
 
Mun äidillä oli kaularangassa. Leikkausta joutui odottelemaan 3-4kk ja siinä ajassa oli ehtinyt joku hermo puristua niin, että nyt on sitten hermojuurivaurio ja toinen käsi melkein kokonaan pois pelistä. Krooninen hermosärky ja työkyvyttömyyseläkkeellä tuon takia. Ei tarvi kun tuo meidän vauva ottaa syliin niin koko kädestä lähtee tunto
 
Alkuperäinen kirjoittaja millipilli:

kai teki valituksen hoidosta tai sen pitkittymisestä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja samppa-74:

Minullakin on hermo tutkimuksessa ollut jalan hermot puristuksissa... toivottavasti ei jalkojen käy kuin äitisi käden...
 
toista lääkäriä itsellesi tk-asemalla? Vai missä käyt lääkärillä? Minä vaihdoin oman lääkärini, koska hän ei tuntenut sairautta masennus, hänen kulttuurissa ei sellaista kuulemma ole. (oli afrikasta). Eli pontevasti vaan anomaan ylilääkäriltä luvan toiseen lääkäriin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja samppa-74:
Alkuperäinen kirjoittaja samppa-74:
Alkuperäinen kirjoittaja millipilli:
Mun äidillä oli kaularangassa. Leikkausta joutui odottelemaan 3-4kk ja siinä ajassa oli ehtinyt joku hermo puristua niin, että nyt on sitten hermojuurivaurio ja toinen käsi melkein kokonaan pois pelistä. Krooninen hermosärky ja työkyvyttömyyseläkkeellä tuon takia. Ei tarvi kun tuo meidän vauva ottaa syliin niin koko kädestä lähtee tunto

kai teki valituksen hoidosta tai sen pitkittymisestä...

Minullakin on hermo tutkimuksessa ollut jalan hermot puristuksissa... toivottavasti ei jalkojen käy kuin äitisi käden...

ap, vaihda lääkäriä. Minusta tuntuu että tämä lääkäri jolla nyt oot käyny ei hoida potilaitaan kunnolla, ei pidä työstään tai ei vaan jaksa kiinnostua. Eli nyt vaan vaikka yksityisen kautta jos ei muuten.
 
no hankala yksityisellekkin mennä kun ei ole tuloja ollenkaan, koska kela hylkäsi sairaspäivärahan... nyt lääkärin pitäisi tiistaina soittaa, yritämme vielä että laittaisi ortobedin vastaanotolle minut... saas nähdä kuinka käy...
 
no tarvii nyt odottaa siihen lääkärin soittoon... jos ei päästä ortobedille niin sit tarvii keksiä jotain muuta... kelassa on valitus menossa mutta tuskin niiden kanta muuttuu.
Päivittäin kävelen pieniä lenkkejä mutta aina on otettava lapsi mukaan kun en uskalla ilman vaunuja kävellä, jalkojen pettämisen takia...
 
mulla on.
tehtiin juuriblokadi kun söin puolvuotta lääkkeitä. jalka ain alta yms.
se on totta että paranee mutta jos on kipuja ei pääse paranemaan kun liikunta rajoittunutta.
tuon juuriblokadin jälkeen jäi lääkkeet ja liikuntaan pystyi taas. selkä pparani ja tästä jo 6vuotta.
paitsi nyt menee jumiin sateella...
 
Voi että, mitä idioottilääkäreitä sulla on ollu! Eikö ne oo laittaneet sulle lähetettä sinne ortopedille? Toivottavasti pääset mahd. pian, sillä siinä on just se hermon vaurioitumisen vaara. Kyllä sun pitäis päästä leikkaukseen. Mulla oli paljon vähemmen oireita ja yksityisellä olisivat jo laittaneet leikkaukseen. Selkä kuitenkin alkoi parantua itsellään ja käynnit osteopaatilla vei loput kivut pois. Kävin siis parilla yksityisellä lääkärillä ja Töölön sairaalassa ortopedillä, joka sanoi, ettei kannata leikata missään tapauksessa, kun menee jo parempaan päin. Mutta se sanoi, että silloin leikataan, jos oireina on mm. jalkojen pettäminen alta.

Tsemppiä!!!
 
kävin tänään seurakunnan diagonin luona ja seurakunta maksaa nyt yksityisen ortobedin kerta käynnin. soitettiin sieltä mun hoitavalle lääkärille ja hän väitti että olen helmikuussa käynyt ortobedillä, tosin itse en ainakaan henkilö kohtaisesti ole siellä käynyt ainut on missä olen tuolloin käynyt oli fysin poli missä lekuri katsoi tarvitsenko ortobedia ja hän päätti että ole terve...
 
Yhteistyössä