Alkuperäinen kirjoittaja rasvie:
Alkuperäinen kirjoittaja Vesimies:
Alkuperäinen kirjoittaja rasvie:
Alkuperäinen kirjoittaja Vesimies:
Näin miesnäkökulmasta: Asenne, joka täällä näyttää suurelta osin vallitsevan on minusta aika surullinen. Tuntuu kovin väärältä, että joidenkin ihmisten pettämisen seurauksena meihin ei-pettäjiin (ja sanon niin painokkaasti kuin voin: ikinä en ole pettänyt enkä taatusti tule kertaakaan elämässäni pettämään) ei luoteta. Ikään kuin se olisi koko miessukupuolen vika, että jotkut toimivat väärin. Pelkkä ajatus, että kumppani ei luottaisi minuun joidenkin muiden tekojen seurauksena olisi minusta äärimmäisen murskaavaa henkisesti.
Niin mut tuliko mieleen, että ehkä sit on ekalla kerralla luottanut ja uskonut toiseen ja sit on tippunut kovaa ja korkealta ja ikinä ikinä ikinä enää ei halua olla niin tyhmä, että sokeasti toiseen ihmiseen luottaisi!
Jos ei toiseen luota, mielestäni jokin on koko suhteessa vialla. Call me romantic, if you must, mutta mielestäni rakkaussuhteessa ja rakkaudessa ylipäätänsä on tärkeää luottamus.
Niin oli minunkin mielestäni. Kuvittele, että joku yhtäkkiä vetäisee sinulta maton jalkojen alta. Monta vuotta valehtelua päin naamaa, pettämistä selän takana, niin oman sisaren kuin parhaan ystävänkin kanssa... Kyllä mun usko rakkauteen horjui aika paljon...
Se, että tämä yksi ihminen petti, ei tarkoita että kaikki ovat pettäjiä. Onhan se surullista, että näin on käynyt, mutta siitä tulisi syyttää vain pettäjää itseään. Olen pahoillani jos uskosi rakkauteen on horjunut, mutta itse en kykenisi suhteeseen ilman molemminpuolista luottamusta.