maksavika. todettiin puoleb vuoden iässä. kaksi kertaa poika sai uuden maksan mutta molemmilla kerralla maksa alkoi tuohoamaan itse itseään tai jotain sellasta..aah ok.oliko lapsella mikä?
Mä itkin kans ja mun mies joka ei juuri itke niin oli myös vedet silmissä, ihan kaamee juttu!mä itkin kans silmät päästäni. elämä lapselle konsetissa oli.
pikku olavi kärsi koko elämänsä ja vietti elämänsä sairaalassa ja kuoli 2 vuotiaana isänsä syliin :'(
oli pitkään tosi hirveä olo eilen ja itkin ihan kunnolla, kuin pienet lapset..
tottakai. enkä mä sitä tuominnu. monihan syö suruun. meidän esikoinen oli vuorokauden just sairaalassa enkä mä syönyt muruakaan koko aikana kun ei ollut yhtään ruokahalua. siks tuo pisti korvaan kun ite reagoin niin täysin eritavallaMuistakaamme että jokainen ihminen on erilainen surussaan ja tavassaan toimia...
varmaan se että he ovat 2 vuotta eläneet sen surun keskellä ja tehnyt sitä surutyötä koko ajan..tottakai. enkä mä sitä tuominnu. monihan syö suruun. meidän esikoinen oli vuorokauden just sairaalassa enkä mä syönyt muruakaan koko aikana kun ei ollut yhtään ruokahalua. siks tuo pisti korvaan kun ite reagoin niin täysin eritavalla
Joo, on se nyt perkele. Kehtaskin syödä....maksavika. todettiin puoleb vuoden iässä. kaksi kertaa poika sai uuden maksan mutta molemmilla kerralla maksa alkoi tuohoamaan itse itseään tai jotain sellasta..
äiti kirjoitti että olavin viime minuutit toivoi vain että poika lakkaisi hengittämästä että ei pikkuisen enää tarvitse jaksaa taistella. sanoi myös jotenki oudosti "siirsin lapsen isänsä syliin ja aloin itse syömään. minuutin päästä poika lopettikin hengittämisen"
mun korvaan pisti jotenki, mulla ku menee ruokahalut aina ku on mieli maassa tai jotain ja tuolle äidille ruoka maistui pojan kuolin hetkelläkin. mua lähinnä oksettaa vaan jos on jotain surua tai huolta
mun korvaan pisti jotenki, mulla ku menee ruokahalut aina ku on mieli maassa tai jotain ja tuolle äidille ruoka maistui pojan kuolin hetkelläkin. mua lähinnä oksettaa vaan jos on jotain surua tai huolta
Olisitkohan itsekään kyennyt olemaan kahta vuotta syömättä vaikka kuinka surullinen olisit ollut.tottakai. enkä mä sitä tuominnu. monihan syö suruun. meidän esikoinen oli vuorokauden just sairaalassa enkä mä syönyt muruakaan koko aikana kun ei ollut yhtään ruokahalua. siks tuo pisti korvaan kun ite reagoin niin täysin eritavalla
totta. siinä vaiheessa se itku kunnolla alkoikin kun äiti sanoi toivovansa että lapsi lakkaisi hengittämästä. vaikea edes kuvitella mitä ovat kokeneet ja kuinka paljon lapsi on kärsinyt jos äiti tosiaan pystyy sellaista toivomaan. että äiti pystyy päästämään irti. sillon on täytynyt lapsen tuskan ja kärsimyksen olla tosi raskasta.. ihan kamala juttu kyllä oli :'(Mutta eikös toi tarkoittanutkin juuri sitä, että juuri silloin oli päässyt surun yli ja oli päästänyt pojasta irti ja poika sai rauhassa mennä "taivaan isän syliin". Se, että tajuaa päästää toisesta irti ja päästää hänet kärsimyksestään, on iso juttu.
Sun tapasi ilmaista asia oli aika erikoinen. Sinusta oli outoa, että äiti pystyi syömään tuollaisella hetkellä ja vertaat itseesi kun et vuorokauteen syönyt muruakaan kun lapsesi oli sairaalassa...no joo, arvasin että tosta saatte aiheen hyökätä kimppuun. kirjotinpa tyhmänä ajatuksian kuitenkin. ihmettelinkä mä ettei äiti olu kahta vuotta syömättä. vaan lähinnä sitä kuinka äiti pystyi lapsensa kuolinhetkellä olemaan niin rauhallinen ettei tukehtunut itkuunsa vaan pystyi syömään jotain. ja vastauksen sainkin siihen jo. äiti oli tehnyt surutyötä jo pitkään ja tiennyt joutuvansa luopumaan lapsestaan ja osasi päästää lapsestaan irti.
huh.. niin tarkotin sitä että koska meidän tilanne oli ihan mitätön ja reagoin noin. jos oma lapseni kuolisi mä varmaan pystyis syömään muruakaan aikoihin vaan oksentaisin vaan. mä toistan että mä en todellakaan tuota äitiä tuominnut yhtään missään, enkä mitenkään pahalla ajatellut. ja niin kun kirjotin niin voisin kuvitella että itkisin ja huutaisin sillä hetkellä kun lapsi kuolee, eli ihmetystä herätti äidin rauhallisuus sillä hetkellä ja kyky toimia noinkin arkipäiväisesti kun syömällä. mutta mähän sain vastauksen siihenkin jo. en ollut tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta ja nyt sen siis tajuan.Sun tapasi ilmaista asia oli aika erikoinen. Sinusta oli outoa, että äiti pystyi syömään tuollaisella hetkellä ja vertaat itseesi kun et vuorokauteen syönyt muruakaan kun lapsesi oli sairaalassa...
kiitos :heart:Voi herttileijaa... Eiköhän ny kaikki kummiski ymmärtänyt mitä JaJa tarkottaa..ei se missään vähätellyt äidin surua tai haukkunut tai muutakaan negatiivistä sanonut...