E
Ei ymmärrä
Vieras
Heippa!
Kyselin muiden kokemuksia, onko muilla ollut vastaavaa...
Rv 5 alkoi hurja verinen vuoto ja lönttejä tuli pönttöön. Kävin lääkärissä joka totesi mennen kesken eikä toimenpiteitä tarvittu koska oli niin alussa. Otti HCG:n ja kahden viikon kuluttua uudelleen HCG. Lääkäri soitti sitten kahden viikon kuluttua kun olin uudelleen kokeessa käynyt ja sanoi että edelleen turhan korkealla se HCG olisi. (arvoa ei minulle maininnut enkä tajunnut kysyä). Määräsi HCG:n taas otettavaksi viikon kuluttua uudelleen. No minä sitten viikon päästä taas kävin labrassa ja lääkäri taas soittaa minulle että edelleen se on korkea ja pyysi vastaanotolle seuraavaksi päiväksi. Kävin vastaanotolla ja lääkäri teki sisätutkimuksen ja sanoi että oli soittanu naistenpolille ja että joskus se laskee hurjan hitaasti joillakin ja määräsi taas kahden viikon päästä labrakokeeseen. Nyt tiistaina kävin kokeessa ja alkuviikon on ollut sellaista tummaa ja TODELLA niukkaa vuotoa, ei juurikaan mitään. Tänään vuoto lisääntyi ja taas tulee kuin hanasta ja vessassa käydessäni tunsin että nyt tulee jotaki ulos ja pöntöön taas humpsahti löntti. Soitin terveyskeskukseen ja selitin tilanteen ja kysyin ystävällisesti hoitajalta olisko mahdollista että lääkäri taas soittaisi minulle? (lääkäri sanoi että hän soittaa aina niistä HCG tuloksista jos EIVÄT ole normaalit) Hoitaja katsoi koneelta että tiistaipäivän tulos oli tullut ja se oli 678. Sanoi että on lasku suunnassa. Sanoi että ei ole aihetta lääkärin juttusille. Mikä ihme tämä tämän päiväinen runsas vuoto ja löntit ovat??? Osaako joku auttaa?? Todella epätietoinen olo...