Onko joku oikeasti sitä mieltä että sellaisen joka vie 1-vuotiaan päiväkotiin ei olisi pitänyt hankkia lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aapee"

Vieras
Aika ison osan maailman väestöstä ei sitten olisi pitänyt hankkia lapsia... Suomessa on kuitenkin pitkät äitysloman, monessa maassa lapset viedään oikeesti vauvana hoitoon.

Mun mielestä pitäisi mielummin valittaa oikeista ongelmista kuten alkoholisti- ja narkkarivanhemmista ja pahoinpitelystä. Itse en ole ollut päiväkään päiväkodissa ja lapsuuteni oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Luulen että oma lapseni ainakin saa onnellisen lapsuuden vaikka aloitti päiväkodissa vuoden ikäisenä :)

En myöskään koe että olen jättänyt kasvatuksen päiväkotitädeille, sillä lapsi viettää 6-7 h päivästään päiväkodissa josta nukkuu 2h. Kesäisin ja jouluisin pidetään myös
pidempiä taukoja päivähoidosta. Ja viikonloput tietenkin vietän lapsen kanssa.
 
Mun mielestä sellaisen, joka ei pysty myös taloudellisesti kustantamaan lapsensa elämistä, ei olis pitänyt hankkia lapsia.

(ja ei, en ole tuota mieltä, mutta ..tuttaa jo nämä aloitukset...)
 
Vähän :/

Ja turha verrata suomea muihin maihin, meillä on mahdollisuus kaikilla ( lähes) olla kotona lasten kanssa, kaikkialla näin ei ole. Eli jos päätöksen tekee vain siksi, että "ei jaksa" niin kyllä, suomessa oikeasti harvalla olisi sitä tilannetta että rahan takia pitää viedä noin pieni hoitoon, kysymys on priorisoimisesta.
 
[QUOTE="vieras";27261526]Mun mielestä sellaisen, joka ei pysty myös taloudellisesti kustantamaan lapsensa elämistä, ei olis pitänyt hankkia lapsia.

(ja ei, en ole tuota mieltä, mutta ..tuttaa jo nämä aloitukset...)[/QUOTE]

Aiai. Taloudellisesti voi muutaman vuoden aikana järjestää asiansa siten että päiväkotien ohi mennään ja vikkelään. Ei talouden tasapainossa pitäminen vaadi lapsen hoitoon viemistä välttämättä.
 
[QUOTE="haha";27261553]Aiai. Taloudellisesti voi muutaman vuoden aikana järjestää asiansa siten että päiväkotien ohi mennään ja vikkelään. Ei talouden tasapainossa pitäminen vaadi lapsen hoitoon viemistä välttämättä.[/QUOTE]

Osaatko lukea? Heitin vaan yhtä "järkevän" vastakommentin kuin tuossa otsikossa.

Mutta tosi on, että harvalla yh:lla tai työttömällä onnistuu lapsen taloudellinen elatus ilman valtionapuja. Ihan yhtä pätevä kriteeri olis lapsen saannille sekin, jos tuo hoitoon vieminen olis kriteerinä.
 
Ensinnäkin ei Suomen päivähoito mitään kamalaa ole, tietysti niitä huonojakin paikkoja on, mutta eiköhän suurin osa ole ihan kunnollisia päiväkoteja ja perhepäivähoitopaikkoja. Ja kaikilla ei todellakaan ole mahdollisuutta olla kotona sinne asti, että lapsi on 3-vuotias, elämä kuule heittelee ja tilanteet muuttuu. Monesti on myös perheelle paras se, että lapsi menee hoitoon ja äiti töihin.

Kaikkein parasta lapselle on onnelliset ja elämään tyytyväiset vanhemmat, silloin lapsikin on onnellinen.
 
minusta oli hienoa kun lasteni hoitopaikkaan tuli vuosikas, vanhemmat tutustuivat paikkaan pari viikkoa ja nyt muksu sitten on ollut ensimmäisen viikon siellä "yksin" ja jää tosi reippaasti ja viihtyy hyvin! sen näkee ihan sivullisen silmillä lapsia hakiessa. tulee hoitoon yhtaikaa meidän kanssa ja vilkuttaa reippaasti heipat ja painuu leikkeihin.
 

Yhteistyössä