Onko järkeä enään tuhlata aikaa.. Parisuhteesta siis.

["epätoivo"]

Olemme seurustelleet mieheni kanssa n. 3,5 vuotta. Meillä on 1,3v ikäinen lapsi. Mieheni on tehnyt koko seurustelumme ajan reissutyötä. Kun tulin raskaaksi rupesin puhumaan miehelle josko katsoisi muita töitä, ja luulinkin että kun hän sen palleron näkee niin silloin viimeistään hommaa muita töitä jotta voisi olla kotona perheen kanssa.. Toisin kävi.

Meidän poika on aika "raskas" ollut koko ikänsä, ei ole oikein nukkunut, koliikkia oli ja muutenkin yliaktiivinen ja huomionhakuinen. (Tällä hetkellä tutkitaan allergioita ym). Olen itkenyt ja raivonnut miehelleni, kertonut että en yksinkertaisesti jaksa tätä epäsäännöllistä elämää, mikä tuhoaa parisuhteen ja vaikuttaa jo varmasti lapsemmekin hyvinvointiin. Mutta hän ei välitä. Syyllistää minua kuinka painostan häntä. Olen aivan erkaantunut miehestäni enkä edes tiedä rakastanko häntä enää.

Se yhteinen aika mikä meillä on, on olematonta. Kaksin en edes osaa olla hänen kanssaan enää, se on aivan väkinäistä. Tuntuu että kun olen kaksin lapseni kanssa kotona niin meillä on mukavaa, sitten kun mies tulee kotiin niin on niin painostava ilmapiiri että olen jo pari kertaa joutunut yksinkertaisesti vain lähtemään muualle.

Onko reissutyö perheellisen elämää? Tuhlaanko aikaani? Teenkö lapselleni väärin jos otan eron? Onko hän edes onnellinen kun vanhemmat vain tappelee?

Sitten kun meillä olisi edes yksi ilta yhdessä miehen kanssa niin hän saattaa ilmoittaa että lähtee kaverin kanssa baariin. Minä jään lapsen kanssa kotiin. Tuskin miestänikään enää kiinnostaa yhteinen aika. En kestä, meillä on asuntolaina ja yhteinen auto ja kaikki tuntuu niin hankalalta.

Anteeksi sekava teksti, vaikea kirjoittaa vuoden pahoja oloja tähän pieneen laatikkoon.

Antakaa vertaistukea, neuvoja, mitä vaan. Rohkaisuja.

Kiitos.

 

[endie2]

jospa lähtisit itsekin töihin ? saisit vähän "tuuletusta" kotiasioista -raskaasta lapsenhoidosta sun muusta. olisiko se vaihtoehto ?

mulla on myös reissutyötä tekevä mies ja onhan se raskasta kyllä. toisaalta ollaan kyetty puhumaan asioista ja kumpikin ymmärtää toisen pointteja. meillä perheaika eletään "täysillä" silloin kun sitä on ja toisaalta mun pitää ymmärtää, että miehenkin pitää voida nähäd ystäviään ja käydä vaikka kaljalla tai mettällä aina ajoittain, vaikka se tuntuiskin kurjalta.
eli kyllä sen kuvion voi saada toimimaankin ihan oikeasti ja eihän sun mies ole varmaan ihan tyhmä ja kakkapää, kun olette kuitenkin lapsenkin yhdessä saaneet ja suhteeseen ylipäätään menneet.
mun mielestä teidän kannattaisi istua vaan alas ja jutella.miettiä aivan rehellisesti ensin, että haluatteko te saada kuvion toimimaan vai ette. siitä se sitten lähtee suuntaan tai toiseen
teillä on pieni lapsi ja se aika on monille raskasta, muistakaa sekin.olkaa armeliaita toisillenne

 

[dechs]

"Teenkö lapselleni väärin jos otan eron?"

FYI, mikään ei ole surkeampi tekosyy parisuhteen päättämättä jättämiselle kuin "no ku on lapsia". Lapsethan tunnetusti eivät huomaa ja kärsi, kun vanhempien välit ovat huonot? Ottamatta kantaa siihen pitäisikö sinun nyt jäädä suhteeseen vai ei. Olen kehitellyt vaihtoehdot, joita tutkimalla selviää, pitääkö huonoon parisuhteeseen jäädä:

A. Uskotko, että sinulla on monta elämää, vähintään 13? Siinä tapauksessa voit jäädä huonoon parisuhteeseen, kyllä yhden elämän joutaa haaskata paskassa kituen.
B. Uskotko, että sinulla on yksi elämä elettävänäsi? Pakkaa laukut.

 

[MarieHos]

Meillä mies tekee myös reissutyötä, on kaksi lasta 2v4kk ja 11kk.
Tottahan se on, että raskasta se on ollut lasten kanssa, varsinkin kun oli pieni vauva ja 1v.
Sanon kuitenkin, että mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa sitä helpommaksi se muuttuu, noin "raskaamman" hoidon kannalta. Meillä 2v osaa leikkiä yksinään tai keskittyä jo johonkin asiaan, ettei aikuisen tarvi olla koko aikaa seuraamassa tekemisiä.

Kuopus oli vaikea vauva. Hänen pikkuvauvakuukausinaan tuli itkut jos toisetkin, luulin etten jaksa. Nyt hänkin on kasvanut pahimman ohi (tai näin ainakin luulen, sitä alkua pahempaa ei vaan voi olla). Aikaa ja voimia lastenhoito vaatii.

Sillon kun mies on kotona, niin hän kyllä haluaa viettää aikaa perheen kanssa. Hän antaa minulle joinakin päivinä omaa aikaa, jolloin saan lähteä minne vaan tekemään mitä vaan, eikä tarvitse ajatella lapsia. Tai sitten mies vie lapset puistoon, ja saan istua rauhassa juomassa kahvia ja lukemassa lehtiä. Se oma aika on kallis arvoista ja auttaa jaksamaan.
Mies ei myöskään käy baareissa kun ehkä 2-3 kertaa vuodessa.

Mutta eihän se kaikilla toimi. Jos miehesi ei arvosta sitä aikaa teidän kanssa (vaan lähtee juurikin mieluummin baariin), niin onko se sitä mitä hän halusi?
En jotenkaan pysty kuvittelemaan, että jos ensiksi ollaan 2-3 viikkoa erossa perheestään, ja kun vihdoin pääsee perheen luo niin lähdetään kavereiden kanssa humpuuttelee.

 

["vieras"]

Toi on tuhon tie jos ei homma muutu. Mun mies ei tee reissutyötä, mut oli muuten pitkiä päiviä töissä + harrastuksissa sillon kun lapset oli pieniä Kakkonen syntyi kun esikoinen oli 1v8kk. Olin yksin, lähes aina yksin. Mies kyllä näki et olen väsynyt ja kiukkunen. yritin kysyä et onko pakko mennä kun taas oli lähdössä jonnekin (joka ei muuten oikeastaan ollut edes pakollista, vaan miehen oma valinta). Tunsin että mulla ei ollut väliä, miehen oli helppo kääntää selkä kun tiesi et mä hoidan hommat kotona. Aina oli ruoka pöydässä, lapset hoidettu ja kämppä suht kuosissa. Nyt lapset 4 ja 6 ja voin kertoa että nää vuodet on tehny parisuhteesta lopun. Aloin puhua erosta, mies pelästyi kuollakseen. kaikki ylimääräinen jäi, änkee kotona pyytämättä "mun reviirille" ja "auttaa". Toistelee miten tärkeä mä olen, tärkein. Tunteita hänellä muka on. lapset pääasia, niiden takia tehdään mitä vaan.
Musta tuntuu pahalta, olen pystyynkuollut turtunut kuori. Tuntuu että musta vaan imetään voimat enkä saa mitään takaisin. Ei mies mua taida rakastaa, lapsiaan rakastaa, mua se vain tarvitsee pitämään tän kuvion pystyssä ja yhteiskuntakelpoisena (eroperhe ei sitä ole... ). Kiroan ja itken.

 

["vieras"]

"Teenkö lapselleni väärin jos otan eron?"

FYI, mikään ei ole surkeampi tekosyy parisuhteen päättämättä jättämiselle kuin "no ku on lapsia". Lapsethan tunnetusti eivät huomaa ja kärsi, kun vanhempien välit ovat huonot? Ottamatta kantaa siihen pitäisikö sinun nyt jäädä suhteeseen vai ei. Olen kehitellyt vaihtoehdot, joita tutkimalla selviää, pitääkö huonoon parisuhteeseen jäädä:

A. Uskotko, että sinulla on monta elämää, vähintään 13? Siinä tapauksessa voit jäädä huonoon parisuhteeseen, kyllä yhden elämän joutaa haaskata paskassa kituen.
B. Uskotko, että sinulla on yksi elämä elettävänäsi? Pakkaa laukut.

Sä olet mulle erääseen mun narinaketjuun vastannut lähes samoin. Haluaisin niin uskoa tähän. Tietysti, sehän on se jota mä haluaisin tehdä ja joka sopisi mun ajatusmalliin.
Oletko itse eronnut? Lapsia? Miten te sen teitte, yhteisymmärryksessä vai riidoissa? Kerro rautalangasta vääntäen miten saan tuon sun ajatusmallin tuputettua myös mun miehelle????

 

[Jätetty.]

Älä syytä miestäsi heti ensimmäisenä..Puhukaa asioista, tottakai miehesi sua varmasti tarvitsee, aina mukavampaa olla kaksin ja vielä parempaa olla perheenä.Terapiaa tai hyvää keskustelua ehdotan.

 

["aloittaja"]

Olen kyllä hakenut töitä ahkerasti, mutta vielä ei ole tärpännyt. Todellakin haluan töihin!

Mies on joskus itse sanonut mulle että ehkä hän ei pysty "asettuun", sanoinkin takaisin että minkä takia halusit sitten lapsen. Hänen elämänsä ei ole muuttunut mihinkään lapsen tulon myötä, silloin mennään kun huvittaa ja viikot ollaan töissä. Minä taas kasvatan lastamme YKSIN ja ei ole tietoakaan siitä että mies joskus ehdottaisi ITSE että mene itseksesi johonkin. Aina tulee syyllinen olo kun johkin lähden, ja mieskin suurinpiirtein käyttäytyy niinkuin olisi tehnyt minulle jonkun palveluksen ollessaan kahden lapsemme kanssa. Voi elämä.

En vaan yksinkertaisesti jaksa tätä paskaa enää. Luulen että olen kyllä tehnyt jo päätöksen erosta, mutta se toteutus onkin hankalampaa. Olen jo monesti puhunut miehelleni erosta, ja kertonut myös sen että tunteeni ovat kuolleet, mutta hän ei sano mitään? En ymmärrä.

On muutenkin hiljanen tapaus joka lakaisisi vaan ongelmat maton alle.

ttu.

 

[Anatolia]

Te olette menneet nopeasti yhteen ja tehneet nopeasti lapsen (3,5 v yhdessä ja lapsi on jo 1 v 3 kk). Ehkä te ette vaan ole toisillenne sopivia. Haluatte eri asioita ja sitä rataa.

Kärsimällä, itkemällä, nalkuttamalla ja riitelemällä ei miestä saa muuttumaan, ei myöskään sillä että uhkaa erolla muttei toteuta sitä. Jos (ja kun, kirjoituksestasi päätellen) haluat eron niin eroat, siinä se. Ei siihen sen enempää miehen suostumusta tai syvällisiä keskusteluja tarvita (ei toista voi pakottaa myöskään keskustelemaan).

Kerran täällä kuitenkin vain eletään.