onko huumeiden käyttö, lääkkeiden väärinkäyttö tai alkoholismi pelkästään yksityisiä asioita vai saisiko esim työnantaja ohjata hoitoon

Jos se ihminen itse ei tajua tilannettaan, niin voisiko siihen joku ulkopuolinen puuttua. Pakkokeinot ei ole sallittuja mutta jonkinnäköinen hoitoonohjaus kuitenkin ja velvoittaminen ainakin keskukstelemaan vaikka työterveysterkkarin kanssa.
 
Noissakin tapauksissa työnantajalla on myös velvollisuus huolehtia siitä, että työntekijät eivät ole humalassa, eli työntekijöitä puhallutetaan työsuojelun toimesta ainakin rakennusalalla jonkun verran. JOs sattuu onnettomuus ja työntekijä on humalassa, siitä on vastuussa työnantaja, että on antanut työntekijän työskennellä humalassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja olkinalle:
Mutta tuo työnantajan hoitoonohjaus on kyllä vain kehoitus, ei siinä pakoteta mitenkään hoitoon lähtemään. Ja jollet mene niin sitten voidaan irtisanoa.
KOlme kirjallista varoitusta, joihin sisältyy kehotus hoitoon lähdöstä, muistakseni näin. Kai siinä on joku väli, kuinka tiheään ne voi tuikata, mutta kun on kolme työntekijän allekirjoittamaa kirjallista varoitusta saa irtisanoa. Niin että kai se aika vakava kehotus kuitenkin on, kun tietää, että lähtö tulee, jos en hoitoon mene.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:

Juu on toki vakava kehotus kun työ voi mennä alta, mutta tarkoitin tässä sitä että mihinkään ei ole työnantajan kehotuksesta pakko mennä, jos olet niin tyhmä ettet mene niin sitten et mene.

Silloin kun kaupunki oli työnantajani niin siellä riitti kaksi varoitusta joista toinen oli ns. hoitoon kehotus.
 
Ja aika moni on...Mutta tosiaan kun minkäänlaisia pakkokeinoja ei sa käyttää. Sinänsä mielenkiintoista, että itsemurha pitää ehkäistä vaikka pakkokeinoin, jos mahdollista, mutta itsensä sa juomala kiduttaa hengiltä ihan kenenkään puuttumatta asiaan. Alkoholismiin kuolee kuitenkin todennäköisemmin kuin syöpään nykyään.
 
Olen itse miettinyt monesti tilannetta (luottamusmiehenä) että miten pitäisi mennä sanomaan ihmiselle, jolla selkeesti on alkoholiongelma, asiasta.Koska se minulle kuitenkin jollain tapaa kuuluisi. Aika paskassa raossa olisin.
 
Yhteistyössä