Onko hedelmällisyys periytyvää?

Eli sellainen asia kävi mietityttämään, että kulkeeko hedelmällisyys suvussa? Voiko se olla jotenkin periytyvää, kun niin paljon muitakin asioita peritään suvun kautta. Samalla mietin myös että, onko endometrioosit yms.mutta raskautta heikentävät "sairaudet" myös periytyviä?
 
En tiedä, liittyykö hedelmällisyyteen joitain tiettyjä geenejä, jotka vaikuttaisivat tavalla tai toisella siihen. Kuitenkin, hedelmällisyyttä on tutkittu ja ainakin metsästäjä-keräilijä kulttuureissa on huomattu yhteys sisarusten lukumäärän ja yksilön omien jälkeläisten määrän välillä. Eli siis jos vanhemmilla on ollut paljon lapsia, myös jälkeläisillä on useimmiten paljon lapsia. Tämä tosin selittyy pitkälti kulttuurilla, eli perheen koko periytyy sosiaalista tietä, ei geneettisesti.

Hain muutamilla hakusanoilla ja lähinnä tuota hedelmällisyyden geneettistä taustaa on tutkittu karjalla tai kasveilla.

Taisi olla viime vuonna, kun näin televisiossa mielenkiintoisen dokumentin siitä, kuinka ympäristötekijät vaikuttavat geeneihimme. Yllättävää oli, että me voimme elintavoillamme vaikuttaa jopa lastenlapsiemme geeneihin! Eli saamamme säteily, ympäristömyrkyt, ym. vaikuttavat omiin sukusoluihimme, ja niiden kautta vaikutukset ulottuvat jopa muutaman sukupolven päähän tulevaisuuten! Hyvillä elämäntavoilla edesautamme siis myös lastemme ja lastenlastemme hedelmällisyyttä, ainakin epäsuorasti.
 
Pco on ainaki semmonen, joka SAATTAA olla osittain perinnöllistä.

No, minun suvussa on perheisiin tullu paljon lapsia, helpon tuntusesti (ei isoja ikäerojakaan), mut itellä sit onki tää ekanki alkuun saaminen niin vaikeaa. Kun nyt vaan joskus onnistuis :attn:
 
Juu mä en taida uskoa tohon että olis periytyvää.
Mun suvussa ei ole lapsettomuutta. Meitä sisaruksia on 5. Isällä on 7sisarusta, äidillä 5. Serkkuja löytyy todella paljon, pikkuserkkujakin paljon.. Sekä isän että äidin sisaruksilla on 3-7lasta, pienillä ikäeroilla.
Ja minulla ja miehellä kestää esikoisen odotus, nyt kohta tulee 3v täyteen.. Kaippa se vielä joskus meillekin. Ja PCO.ta ei ole myöskään suvussa.. Moon tehnyt galluppeja ;) Täytyyhän sitä oma suku tuntee jos kerran on tekemisissä.
 
Täällähän on tullut vastausksia.. =) kiva juttu. Se on kyllä varmaan aika yksilöllistä, että miten noita lapsia suodaan. Oli se suku sitten kuinka sikiävää tai ei :) . Itseläni on myös sukulaisia, joilla on tärpänny melkein ekasta kerrasta, mutta jollain on myös endometrioosia( äidin serkulla ). Niilläkin on kyllä kaksi lasta hoidoilla saatu aikaan.

Jänskättää itseäni, että kuinka kauan menee kunnes esikoinen tärppää. Tämä on eka kierto kun aletaan yrittää.
 
Heh.. Kerran mietin, että mahtaakohan lapsettomuus olla periytyvää. Luultavasti joo. Varmaan hyvä todennäköisyys saada lapsenlapsia, jos ei oo niitä lapsiakaan.. ;) Fiksu minä. :LOL:

Mutta vakavasti puhuen. Kyllä musta tuntuu, että hedelmällisyys ehkä saattaa olla ainakin jonkin verran periytyvää. Mun äidillä on nimittäin neljä siskoa ja heistä kolmella (+äidilläni) on mennyt vähintään vuosi esikoista yrittäessä. Toisaalta kyllä mummoni on ilmeisesti tullut suht helposti raskaaksi, koska on lyhyin ikäeroin noinkin monta tyttöä saanut aikaan, joten tiedä häntä sitten..

Kellään serkuistani ei ole vielä lapsia, joten heistä en tiedä ovatko hedelmällisiä vai eivät. :) Niin tosiaan, mainittakoon vielä, että meillä on nyt yritystä takana yli vuosi.. :p
 

Yhteistyössä