onko eka vauvavuosi niin perseestä kuin puhutaan?

["Vierailija"]

Minä en ole kuolemanväsynyt, vauva on iloinen ja hyväntuulinen, ei ole stressiä eikä aikakaan ole käynyt äitiyslomalla pitkäksi. Vauva nyt reilu 7kk.

Eli meillä vauvavuosi on ollut oikein ihana. Tietysti väsymystä on välillä, mutta niin oli ennen vauvaakin, enemmän kuin nyt itseasiassa. Mieskin osallistuu vauvanhoitoon kiitettävästi, pyytämättä, saan omaa aikaa aina kun haluan ja en ole kokenut liikkumista vauvan kanssa hankalaksi. Taidampa olla onnellisempi kuin koskaan Eli vastaus otsikon kysymykseen: Ei ole.

 

["Ninni"]

Mä olin sairaan väsynyt mutta myös hullun onnellinen kaikkien kolmen kanssa.

 

["hmh"]

Esikoisen vauvavuosi oli silkkaa iloa. Olin niin onnellinen, olin Nainen, pitkän ja rankan opiskelu- ja työputken jälkeen ei minulla ollut mitenkään raskasta tai vaikeaa saada vauvan sekä kodin hoito järjestymään, helpostikin. Nukuin kun vauva nukkui, ja nukkuihan se joka tapauksessa enemmän kuin aikuinen ihminen. Ehdin jopa lukea romaaneja enemmän kuin vuosiin sitä ennen.

Kakkosen vauvavuosi ei ollut yhtä ihana. Ei sekään mitenkään kaamean vaikea ollut, mutta esikoinen oli aika mustis ja oireili, olin hänestä huolissani ja myös välillä pettynyt siitä että en näköjään osaa olla yhtä hyvin kahden lapsen äiti kuin yhden. Mutta vauva oli terve, isompikin oli terve, ja nautin kyllä molemmista lapsistani paljon.

 

[vierailija]

Perseestähän se on eka vuosi. Meillä helppo vauva mutta synnytyksensjälkeinen masennus vei kaiken viimeisenkin ilon. Mutta semmoseen tulokseen olen tullu että kaikista ei vaan ole sellaisiksi pullantuoksuisiksi äideiksi ja se on ihan fine! Mä tykkään omasta vapaudesta ja välillä ahdistun lapsen takertuvuudesta, mutta semmosta se on pienen lapsen kanssa. No koko ajan onneksi kasvaa hän

 

[vierailija]

En ollut väsynyt oikeastaan koskaan, mutta mulla onkin ollut niin helpot vauvat. Ensimmäinen vatsatautikin tuli vasta eskarissa, jolloin sain vähän kokea, mitä se olisi voinut ajoittain olla kaikki ne aiemmat vuodet.
Ihanaa aikaa muistellen loppuikä

 

[vierailija]

Esikoisen vauvavuosi oli aika hirveä, ei täysin, mutta päällimmäisenä muistona on vaan se loputon väsymys. Ekat pari viikkoa meni hyvin, sitten alkoi koliikkityyppinen itku: kitinää päivät ja suoraa huutoa joka ilta 21-24. Se kun loppui niin loppui myös nukkuminen. Vauva heräs aina 50min välein ja piti rauhoitella uudestaan nukkumaan. En siis pystynyt moniin kuukausiin nukkumaan kuin lyhyen lyhyitä pätkiä.

Suoritin myös liikaa, imetin koko ajan lapsentahtisesti ja olin täysin kiinni vauvassa. Jälkikäteen tajuan että olisi ollut hyvä myös itse joskus edes levätä.

Toisen lapsen kanssa vauvavuosi oli mukavampi, vaikka raskas sekin. Mutta vauva oli ainakin hyväntuulisempi kuin esikoinen vaikka kuopuskaan ei mikään hyvä nukkuja ollut...

 

[vierailija]

Elämäni ihanimmat ajat. Vauvoissa(omissa) on jotain niin lumoavaa. Vauvan riippuvuus ja itkukin kuuluu asiaan, sen jaksaa niin eri lailla kuin ison lapsen itkun.