A
ajankuluks
Vieras
Vaikuttaa vähän siltä, että naisten itsekunnioituksesta ja itsevarmuudesta on siirtynyt hyyyyyvin suuri osa miehille, ja nyt miehet on niin itsevarmoja, että se hipoo jo narsismia.
Jos oletetaan, että palstalaiset edustaa suomalaisia naisia yleensä, niin huonosti meillä kyllä menee! Tai no, myönnetään, suurimmalla osalla menee todennäköisesti parisuhteessa ihan hyvin, mutta hälyttävän monella menee aivan järkyttävä huonosti. Enkä mä pysty käsittämään miksi? Onko vika miehissä vai niissä naisissa jotka antavat kohdella itseään niin?
Mä mainitsen nyt muutaman esimerkin. En sano nikkejä joten jos tunnistat itsesi OLE HILJAA niin ehkä kukaan muu ei tunnista sua. Vaikka toisaalta, eihän ne mitään salaisuuksia ole koska niistä on avoimesti täällä palstalla kerrottu. Mutta siis, nämä kuvaa hyvin sitä tilannetta mikä parisuhteissa näyttää olevan tänä päivänä.
Mies pahoinpitelee naista. Usein ja toistuvasti. Lyö ja potkii. Nainen vannoo moneen otteeseen, että nyt tuli ero. Ei kuitenkaan koskaan jätä miestään ja lopulta palstalaisilta ei enää liikene sympatiaa vaan sanotaan että lopeta se valittaminen. En tiedä onko pahoinpitelyt loppuneet vai eikö nainen enää kehtaa niistä valittaa, mutta ei ole enää siihen liittyviä aloituksia tullut.
Mies on kiinnostunut muista naisista. Lähettelee heille viestejä "Tule tänne naimaan", kehuu heitä upeiksi, sopii treffejä. Nainen vannoo eroavansa. Sama kuvio toistuu parikin kertaa, nainen palaa kuitenkin aina takaisin ja selittää että eihän tuo ole mitään, eihän se oikeesti ole pettänyt.
Mies pahoinpitelee naista ja käyttää henkistä väkivaltaa. Kohtelee naista aivan käsittämättömän huonosti, omaa selviä narsistisia piirteitä. Nainen vannoo useamman kerran, että nyt heittää miehen pihalle. Joka kerta kuitenkin soittaa itse miehelle, että tule takaisin ja sama meno jatkuu.
Mies jatkuvasti aliarvio ja vähättelee naista. Pari eroaa, mutta hetken päästä palaavat taas yhteen. Muutosta ei ole tapahtunut, mies edelleen haukkuu ja huutaa. Nainen tekee täällä aloituksia siitä kuinka ei uskalla jättää lapsia miehen kanssa. Pari jatkaa yhdessä ja nainen alkaa kirjoittamaan harmaana koska ei kestä enää arvostelua.
Pari eroaa miehen alkoholikäytön vuoksi. Naiselle kuitenkin tulee vauvakuume ja pari palaa yhteen. Sama meno jatkuu, nainen valittaa täällä miehestään, mitään muutosta ei ole tapahtunut.
Nainen on suhteessa hyvin masentunut, itsetuhoinen. Pari kuitenkin suunnittelee häitä. Jopa juuri ennen häitä, nainen valittaa miehestään joka ei häntä arvosta ja vähättelee. Mies pahentaa hänen oloaan, on jopa kenties syy naisen masennukseen. Nainen menee kuitenkin naimisiin ja jo kuukausi häiden jälkeen valittaa täällä kuinka kaduttaa ja on onneton.
Muitakin esimerkkejä olisi mutta en jaksa niitä kirjoittaa, ettekä jaksa niitä lukea. Ihmettelen vaan suunnattomasti mistä tällainen johtuu.