Onko äitiys tuonut uusia ystäviä?

[Humpsista]

Kiinnostaa kuulla oletteko äidiksi tulon myötä löytäneet uusia ystäviä toisista äideistä/isistä esim. leikkipuistoista, perhekahviloista, naapurustosta, lasten päiväkotikavereiden vanhemmista tms.?

Itse olen saanut vain joukon tuttuja, joita moikkaan ja vaihdan muutaman sanan, kun nähdään, mutta ei mitään sen tiiviimpää. Omat ystäväni ovat edelleen samoja kuin ennen lapsen saamista ja he ovat joko lapsettomia tai heidän lapsensa ovat monta vuotta omaani vanhempia. En siis kokenut minkäänlaista sosiaalisten ympyröiden laajenemista äidiksi tulon myötä vaikka lapsen saaminen on muuten rikastuttanut elämääni monin tavoin ja tehnyt minut paljon onnellisemmaksi ihmiseksi.

 

[eipä ole]

samat ystävät on pysynyt mullakin. Suurinpiirtein. Osa katosi jo raskausaikana eikä heitä ikävä ole... Mamma tuttuja olen saanut pari mutta heitäkin näkee vaan muskarissa. Ja joskus tehdään reissuja eläinpuistoon ym. Joidenkin kavereiden kanssa joilla on lapsia jo ennestään on tultu läheisimmiksi koska nyt on konkreettisesti jotain yhteistä ja yhteisiä puheenaiheita. Ei minusta tarvikaan äidiksi tulon myötä alkaa kaveeraamaan muiden äitien kanssa. Koska kavereita minulla on muutenkin.

 

[jokuelli]

ihanaa ystävää. Samanhenkisiä, vaikka erilaisia. Lapsi on myös lähentänyt pariin vanhaan tuttuun, joilla on pieniä lapsia. Yhden lapsettoman ystävän kanssa on välit viilenneet, koska hän toisaalta haluaisi kovasti omia lapsia, toisaalta ei tunnu ollenkaan ymmärtävän lapsiperheen elämää.

Uudet äitikaverit ovat minusta ihana asia: samanlainen elämänvaihe yhdistää eikä aina kukaan muu ymmärrä. Lisäksi on leikkiseuraa sekä äidille että lapselle, kun muut ovat työssä.

 

[Joo'']

Olen saanut, paljonkin. Paitsi että kaveruus sopii ehkä paremmin kuvaamaan näitä suhteita kuin ystävyys.
Mut mites sitten toisinpäin; onko käynyt niin, että kun olet saanut lapsesi, ei lapseton kaveri ole noteerannut sitä mitenkään ja vähentänyt yhteydenpitoa? Mut kun hän taas on saanut lapsen, niin johan pukkaa yhteydeydenottoa ja viestiä, ja selvästi vain lapsen takia? (Siis en vuoksi, että HÄENLLÄ on lapsi, ja kaveri haluaa puhua suut ja silmät täyteen vauvastaan. Oma lapseni ei häntä edelleenkään kiinnosta pätkän vertaa).

 

[eipä juuri]

Mullakaan ei juurikaan ole kaveripiiri muuttunut, oikeastaan yksi äiti-kaveri naapurustosta plus tietty kaikki tutut muskarissa ja avoimessa päiväkodissa. Välillä tämä on harmittanut, koska olisi niin mukava jakaa tätä arkea muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa, esim. kahvitella ja jutella niitä näitä. Tuntuu että kaikilla on ollut äitiyslomalla just tällaista äiti-seuraa. Kyllä minunkin kaveripiirissä on lapsellisia, mutta ovat jo palanneet töihin tai sit on vasta lapsi tuloillaan eli eri aikoihin äitiyslomaillaan. Mullakin kohta äitiysloma loppuu ja palaan osittain töihin, ja toinenkin on jo suunnitteilla. Niinpä olen "haaveillut" että jospa toisen kohdalla löytäisin enemmän seuraa ja ystäviä muista äideistä, muitakin kun näitä moikkaustuttuja.

 

[ystäväni tuttavani]

Uusia tuttavia on tullut jokunen, ei varsinaisia ystäviä. Tuttavapiiriin on tullut sellainen kolmisen mammaa joiden kanssa silloin tällöin kahvitellaan. Yksi näistä on ennenkin ollut tuttu mutta lapsen saamisen myötä olemme ns. lähentyneet. Tosin kaikkien näiden kanssa keskustelun aiheet ovat tosi vahvasti lapsissa ja perhe-elämässä. Toisiamme emme siis tunne tai ole opettelleet tuntemaan mitenkään kamalan syvällisemmin.

Muuten ystäväpiiri on säilynyt jotakuinkin samanlaisena. Ne samat lapsettomat ystävät ovat säilyneet mitä ennenkin ja joidenkin lapsellisten ystävien kanssa kanssakäyminen on ehkä hieman lisääntynyt.

 

[pienen äiti]

Tässä mun kokemuksia eli yleinen sosiaalinen kanssakäynti on lisääntyny (huh, kuulostipa karseelta...) Tarkotan siis sitä, että nykysin mä tunnen paremmin naapurini, koska vauvan myötä he on tulleet onnittelemaan, juttelemaan jne. Perhevalmennuksesta tarttui yksi äiti, jonka kanssa näämme viikottain. Avoimessa päiväkodissa on tuttuja kasvoja, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia lasten leikkiessä. Lapsellisten kavereiden kanssa on enemmän juteltavaa ku aiemmin. Yhteyttä on tullu pidettyä opiskelukavereihin, joilla on samanikäisiä lapsia.

Näitä sosiaalisia kanssakäymisiä ei ollu ennen muksua. Lapsi on rikastuttanu elämää eri ihmisten kanssa ja on myös tuonu onnea ja iloa monille ihmisille, myös muille ku vaan vanhemmille ja isovanhemmille.

Omat ystävät on pysyny suurin piirtein entisinä, mut tietenki on vaikea sopia tapaamisia nyt kun ennen. Mut sit kun nähdään, niin ei niin paljo oo muuttunu, siitä jatketaan ku ennenkin.

Mun mielestä ystävyyden syntyminen kestää jonkun aikaa, useamman kuukauden, joten monia uusia ystäviä en oo saanu, mutta tuttavia sitäkin enemmän. Enkä edes kaipaa sellaisia tosiystäviä lisää, pienempikin määrä riittää. Kun vapaa-aikaa on vähän, niin siitä tulee vaan suorituspaineita, jos ystäviä on liikaa

 

[ainokki]

Ystävä/kaveripiiri on pysynyt samana kuin ennen lapsen syntymää. En myöskään ole kokenut hirmuista tarvetta uusien suhteiden luomiseen. Lapsen myötä ovat sen sijaan alkaneet uudet harrastukset (vauvauinti ja muskari). Niissä tulee vaihdettua pari sanaa muiden vanhempien kanssa, mutta ei sen kummempaa. Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen .

 

[/(/)/(/)]

Tutustuin neljään äitiin avoimen päiväkodin äiti-vauva-kerhossa. Kerhon keväällä jäätyä kesätauolle näimme tuolla porukalla viikottain jonkun kotona (siis me äidit ja vauvat, tai nykyään jo taaperot). Nyt syksylläkin ollaan nähty silloin tällöin, vaikka kaksi meistä on jo töissä. Kaksi kertaa ollaan nähty pelkällä äitiporukalla, käytiin syömässä kerran, ja toisella kertaa saunottiin ja käytiin oikein baarissakin. Eli kyllä olen saanut uusia kavereita äitiyden myötä, vaikka itsekin ajattelin etten sellaisia ensinnäkään tarvitse enkä jaksa hankkia. Vanhoihin ystäviini olen ollut yhteydessä edelleen, mutta joidenkin kanssa vähemmän kuin ennen lapsen saamista. Mutta vanhatkin ystävyyssuhteet ovat siis voimissaan, vaikkei aina ehditä näkemäänkään.

 

[elli12345]

Mulle kovasti neuvolassa ja muuallakin painotettiin, että äitikaverit ovat tarpeellisia ja pitää tutustua muihin äiteihin ja hankkia lapsellekin samanikäistä leikkiseuraa. Omilla ystävillä kun ei ole lapsia tai he ovat jo isompia eikä nähdä mitenkään päivittäin. Olinkin vauvan kanssa enimmäkseen kaksin kotona, kun vanhoilla ystävillä oli työt ja muut kiireet.

Nyt kun leikitään pihalla, on molemmille seuraa naapurissa ja muskarissa myös. Jotenkin jälkeenpäin vasta tajuan sen tärkeyden. On helppo tavata, kun on yhteiset menot ja asutaan lähekkäin. Tavataan siis erikseen sopimattakin lähes joka päivä, kun ulkoillaan. Silloin suunnitellaan erikoisempia menoja. Vanhoja ystäviä tapaan suunnilleen entiseen malliin harvakseltaan ja usein ilman lastani.

 

[Voi kun oiskin]

Täällä on yksi poikkeava, olen siis melko yksinäinen äiti. Olen jo tuttunut asiaintilaan, tietty joskus tulee yksinäisiä hetkiä. Olen tosi laiska tapaamaan niin, että äidit ja lapset on yhdessä. Hirmuinen rytmien yhteensovittaminen, hälinä sitten kun nähdään, joidenkin äitikamujen kanssa liian erilaiset kasvatusnäkemykset jne.

Joitain etäisiä tuttuja on, mutta en tahdo jaksaa millään sitä rumbaa joka liittyy kahdenkaan perheen näkemiseen. Riittää tämä omakin härdelli. (vauva ja leikki-ikäinen)

 

[Milla M.]

Olen saanut uusia tuttuja ja jopa pari ihan hyvääkin ystävää. Yhden kanssa tutustuttiin kerhossa. Mewillä saman ikäiset tytöt joista tuli hyvät ystävät ja sitä kautta meidän äitienkin ystävyys syveni. Pari hyvää ystävää olen saanut naapureista joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä. kerhot, muskarit, avoimet, puistot, tarhat ja koulut ovat lisänneet paljonkin moikattavien ja tuttujen naamojen lukua. Eli tuttuja ja hyvänpäivän tuttuja varsinkin on todella paljon. Paras ystäväni on silti edelleen kouluaikainen ystäväni. Ystävyys on säilynyt vaikka toisella on kiireinen työ toisella lapsia vaikka jaettavaksi asti....

 

[Ystävät melkein vaihtuivat]

Olen saanut yli kymmenen uutta ystävää lapsen ansiosta. Mutta minä ehkä käytän sanaa ystävä herkemmin kuin joku toinen. Minulla on aina ollu paljon ystäviä, ei siis koskaan vain yhtä parasta kaveria. Nuorempanakin oli joka harrastuksessa oma paras kaveri. Osan näistä uusista ystävistä olen alunperin tavannut lapsen kanssa leikkipuistossa, osan netissä (nykyään tapaamme muutenkin) ja muutaman olen tavannut kaupassa, kun lapset ovat alkaneet juttelemaan ja me äidit sitten vaihdamme nopeasti numeroita. Osa vanhoista ystävistä on jäänyt, mutta osa on kyllä niitä jotka tulevat aina olemaan tärkeitä ystäviä, olemmehan tunteneet toisemme jo vuosikymmeniä.

 

[ystäviä ja ystäviä]

Minulla meni kaikki aivan uusiksi äitiyden myötä. Mutta olen saanut entisten ystävien tilalle upeita ystäviä ja olen paljon onnellisempi kuin sinkkuaikoinani. Moni ent. ystävä on osoittautunut vähemmän ystäväksi kun tosi paikka on tullut.

 

[:D)]

...ja muutaman olen tavannut kaupassa, kun lapset ovat alkaneet juttelemaan ja me äidit sitten vaihdamme nopeasti numeroita.

Mun mielestä tää kuulostaa vähän hassulta, että toisilleen ventovieraat äidit vaihtaa nopeasti numeroita jossain kaupassa? Mun ajatusmaailmaan vaan jotenkin täysin vierasta toimintaa..

 

[Ystävät melkein vaihtuivat]

Edelliselle, arvasin ettei oma tapani mahdu kaikkien ajatusmaailmaan mutta onneks jokainen tyylillään, vai mitä. Ehkä se selittää asiaa, etta puheliaan luonteeni lisäksi asun maassa jossa on aika lattariseurustelukulttuuri. Täällä on ihan normaalia jutella nopeastikin pintaa syvemmältä. Usein minulta kysytäänkin heti alussa onko lapseni ensimmäinen tai ainoa lapseni ja monta haluan vielä. Suomessa en usko että tällaista kysyttäisiin. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta olen todella saanut kolme hyvää ystävää kolmen eri kaupassakäynnin aikana.

 

[Noin voi toimia Suomessakin]

Ystävät melkein vaihtuivat: Suomessakin on jo mahdollista tommonen puhelinnumeroiden pyytäminen. Se, kuinka yleistä se on koko maassa, en osaa sanoa. Mut Suomalainen kulttuuri on muutenkin muuttunut sosiaalisuuden suhteen kevyemmäksi ja rennommaksi; ihmiset voivat ottaa kontatktia toisiinsa, tapailla ja treffailla eikä se tarkoita, että siinä oltais heti sydänystäviä.

Minäkin toimin juuri noin. Kun tapaan äidin, jonka kanssa meillä synkkaa heti kättelyssä, on samanikäiset lapset ja äiti on _muualta muuttanut_ kuten minäkin, pyydän heti hänen numeronsa ja esitän kutsun äitipiiriin, lastenkonserttiin ym. Jos äiti on paikkakuntalainen (ja sen tajuaa parissa sekunnissa) en toimi näin. Hänellä on silloin ystäviä ja kavereita päiväkodista asti + sukulaiset, eikä hänellä todennäköisesti ole kiinnostusta eikä aikaa uusille kavereille.

Mut sellainen äiti taas, joka tulee jostain muualta, ensinnäkin todennäköisesti haluaa ja tarvitsee lisää kavereita. Sen lisäksi hän on joutunut suurella todennäköisyydellä rakentamaan kaveripiirinsä täysin uusiksi vähintään kerran (muuttaessaan pois kotipaikkakunnalta) ja hän tajuaa jo sen pointin, johon minä pyrin, eikä koe sitä tungettelevaksi, vaan ymmärtää sen ystävällisyyden ja tuen tarjoamiseksi ilman "velvoitteita". Kertaakaan ei numeron pyytämisestä ole tullut kiusallista tilannetta, kun sen pohjustaa hyvin. Ja tällä tavalla sekä minä, uusi äiti että meidän yhteiset kaverimme olemme saaneet uusia tuttavia ja hienoja kokemuksia yhdessä (järjestämme yhdessä siis kaikenlaista mukavaa.)

 

[paljasjalkapaikkakuntalainen]

Mutta pikku kommentti: itse olen palannut synnyinpaikkakunnalleni, jossa olen myös asunut pitkään. En silti tuntenut täältä yhtään äitiä, jolla olisi samanikäisiä lapsia ensimmäiseen puoleen vuoteen. Leikkipuistossa tutustuu, mutta paikkakuntalaisuus ei siis takaa suuria kaveripiirejä välttämättä. Alkuun meillä oli yksinäistäkin ja nyt ihmiset, joita useimmin tapaamme, ovat uusia, hyviä ja mukavia ystäviä.

En ole ennen ollut hyvä tutustumaan ihmisiin, aika on kulunut töissä ja harrastuksissa eikä niistä ole löytynyt samanhenkisiä (!). Vanhat ystävät ovat muuttaneet muualle, kiireisiä tai jääneet muuten. En ainakaan enää haeskele varsinaisesti ystäviä, mutta periaatteesta tutustun mielelläni uusiin, kiinnostaviin ihmisiin aina ja missä tahansa. Totta on, ettei kovin isolle sosiaalisuudelle ole aikaa kellään eikä oikein jaksakaan. Tapaamisten sopiminen rasittaa joskus, mutta joidenkin kanssa se käy helposti. Sitten voi nähdä useamminkin. Suomessakin

 

[edellinen]

Siis olen paikkakuntalainen ja asunut täällä jo pitkään ja syntynyt täällä, en siis vasta muuttanut. Mutta muuten kyllä useamman kerrankin, mutta eihän se helposti tule puheeksi kenenkään kanssa: paikkakuntalainen vaan siis.