Onko aikuisen lapsen oltava tekemisissä vanhempiensa kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ano-nyymi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ano-nyymi

Vieras
Siinähän se tulikin. Jos kanssakäyminen vanhempien kanssa on enimmäkseen sitä, että vanhemmat neuvoo (vaikkei neuvoa ole kysytty), tietää aina paremmin ja kaikesta kaiken (vaikka todellisuudessa eivät tiedä mistään mitään ja sekin vähä on tyyliä kyllä ainakin silloin kekkosen aikaan asia oli niin), puuttuu kaikkeen (asuntoakaan et osaa osaa oikeanlaista saati oikealta alueelta - naurettavinta on se, että kuitenkin viikon päästä sama alue on ihan parasta seutua kun vanhempi itse sieltä mieleistään asuntoa ehdottaa), näkevät kaiken negatiivisena (mitä sitä suotta asuntoakaan ostamaan, koska voihan olla että jää työttömäksi tai ties mitä mutta aina jotakin negatiivista - ja eikun elämään sitku elämää, jota useimmat eläkeikää lähestyvät on itsekin eläneet eikä sitku ole vieläkään tullut), kaikki nähdään aina huonossa valossa, aikuisella lapsella ei saisi olla mitään ns. omaa, vaan kaikelle on oltava vanhempien hyväksyntä koska he tietävät mielestään paremmin ja jos tekee oman pään mukaan, ollaan naama nutturalla.

Tärkeimpänä kaikesta, jos aikuinen lapsi kohtaa vaikeuksia ja on vanhempiensa mielestä a) liian hiljainen, b) ei vastaa puhelimeen kuunnellakseen vanhemman tyhjänpäiväisyyksiä tai c) haluaa olla omissa oloissaan koska vanhemmilta ei empatiaa tule vaan vakiovastaus "mitä tollasta märiset, maailmassa on kuule monella paljon pahemminkin" (loistava logiikka, jonka mukaan kukaan ei saa koskaan olla pahoilla mielin mistään; murheetkin pitää kilpailuttaa ja aina jollakulla muulla on vielä huonommin), otetaan itseensä ja toistellaan "Ei se minun vikani ole, suotta minulle naamaasi näytät", vaikka aikuinen lapsi ei ole todellakaan murheitaan vanhempiensa niskaan kaatanut saati naamaansa näyttänyt ollessaan omissa oloissaan, vastaamatta puhelimeen ja yrittäen selviytyä jokapäiväisistä kuvioistaan työssäkäynteineen.

Onko syytä syyllistyä kun syyllistetään vai voiko hyvällä omallatunnolla vain antaa olla, live and let live-periaatteella?
 
Kenenkään kanssa ei ole pakko olla tekemisissä. Joskus onnellisuuden, tai edes tyytyväisyyden tavoittelu vaatii tiettyjä uhrauksia ja joihinkin ihmisiin kannattaa ottaa vähän etäisyyttä ihan oman mielenterveytensä takia.
 
Olin jo kolmekymppinen kun tajusin, ettei tarvitse. Aluksi piti ymmärtää kuinka paljon omaan tunne-elämään ikävien ihmisten kanssa tekemisissä oleminen vaikuttaa. Nykyisin on paljon onnellisempi olo.
 
Itseasiassa pelkästään tuon kysymyksen esittämisellä "osóitat" vanhempiesi vaikutuksen ja väitteen siitä ettet osaa tehdä itse päätöksiä.
Ei tietenkään tarvitse jos ei itse halua. Silloin vaan tekee itse sen päätöksen. Eikä siihen ole mitään kriteerejä että kuinka kurja lapsuus/aikuisuus pitää olla ennenkuin saa katkaista välit.
Miksi raahata elämässään mukana ihmisiä joista ei ole kuin harmia.
 
Ei kannata olla väkisin, siitä seuraa vain mielipahaa. Pitkään yritin äitiini välejä parantaa mutta koska en saanut vastakaikua annoin olla. Ei tulis mieleenkään kertoa että olen velkaantunut tms, saisin vain syytökset niskaani
 
"Oletko sä joku teini joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken?"

Ihan yhtä paljon teini voi tietää muiden asioista paremmin kuin aikuinenkin (=ei yhtään). Ei se, että on vanhempi sanan toisessa tai molemmissa merkityksissä, tarkoita sen suurempaa viisautta tai tietämystä saati anna oikeutusta muiden määräilyyn ja asioihin puuttumiseen. Lapsena ihmiset ei vaan niin helposti tajua vanhempiensa "hallitsemista" ja puuttumista, mutta aikuisena epäterveen käytöksen tunnistaa jo useimmat.

Ja ei, ei tarvitse olla. Jos jostakusta ihmisestä tulee huono fiilis ja fiilis on parempi kun hänen kanssaan on tekemisissä mahdollisimman vähän, kannattaa välttää. Oli kyseessä sitten kuka tahansa.
 
kyllä tääkin on molemmin puolinen kauppa. itse puhut itsestäsi 'aikuisena lapsena' etkä 'aikuisena'. jos itse ajattelet näin niin toki vanhemmat kohtelevat sinua aikuisena lapsena eivätkä aikuisena. kuulostaa vähän että tuo asunnon ostaminen on muuttunut sisuuntumiseksi vanhempia kohtaan ja haluat ostaa asunnon lähinnä näyttämisen halusta. silloin myös käyttäydyt kuin lapsi.
aikuisen suhteen muodostaminen vanhempiinsa on ilman muuta hankalaa eik se suhde yleensäkään ole valmis teiniiän päättyessä. sinulla on paljon vielä itsenäistymistä edessä ja vanhempien rooliin yleensä valitettavasti kuuluukin yrittää jarruttaa sitä itsenäistymistä. aikuutta osoitat sillä että jtät kommentit omaan arvoonsa, pysyt asiallisena ja teet omat päätöksesi omista lätkohdistasi. tällä tavalla ansaitset yleensä jossain vaiheess mys vanhempiesi arvostuksen. muuten huomaat että kymmenen vuoden päästä vanhemmat pitävät sinua jonkinlaisena ressukkana ja harmittelevat että edelleen roikut heissä kiinni..
asunnon voi sitäpaitsi myydä jos joutuu työttömäksi tai muuten rahat loppuu.. tietty kannattaa kiinnitää huomiota myyntivarmuuten jo asuntoa ostaessa.
 
omat vanhempani ovat potenssiin sata verrattuna sinuun vanhempiisi: kaikki puhelut heidän puoleltaan ovat alusta loppuun haukkumista, mikään ei kelpaa koskaan eikä ole hyvää. Olen mm. typerä (ÄÖ 140), tyhmä (akateeminen tutkinto), lapsellinen, huono ammatti (hallintoalalla esimieshommissa), taloni on ruma (uudehko OKT), mieheni tyhmä (akateeminen), lapseni rumia ja vammaisia (normaaleita ovat), epäonnistunut, häpeäksi suville ja parasta kaikesta, äitini katuu että on koskaan minut edes synnyttänytkään.

Huomannet että eivät ole normaaleita vaan isällä on mt-ongelmia ja äiti siinä ohessa sairastunut johonkin "rinnakkaishäiriöön" myös. Lisäksi vielä väkivalta kuvioissa mukana kaikkia kohtaan. En ole enää tekemisissä, kun alkoi käydä niin raskaaksi että oma paha olo purkautui perheeseeni ja viattomat lapset joutuivat kärsimään myös.

Vastaus kysymykseesi siis: älä hitossa pilaa elämääsi heidän kanssaan. Kokeilepa sitä että seuraavan kerran kun tulee neuvoa ja sättimistä niin sanot että ei tarvitse seuraavaan puoleen vuoteen soitella. Laitat vanhempasi siis "jäähylle". Jos suuttuvat ja laittavat välit poikki niin so what! Sittenpä ainakaan sinun ei tarvinnut tehdä sitä itse.

Ne joilla on rakastavat, tukevat ja välittävät vanhemmat eivät koskaan voi ymmärtää millaista on kun omat henkisesti sadistiset vanhemmat syytävät vain paskaa niskaan ja suorastaan ilahtuvat lapsensa onnettomuuksista ja vastoinkäymisistä.
 
"itse puhut itsestäsi 'aikuisena lapsena' etkä 'aikuisena'"

Jokainen on vanhempiensa lapsi vaikka olisi aikuinenkin, joten on ihan luontevaa kertoa olevansa aikuinen lapsi. Pelkkä lapsi tarkoittaa iältäänkin lasta, jolloin koko aihe muuttuu toiseksi. On eri asia, määräilevätkö vanhemmat lasta, jota heidän kuuluukin tietyssä mielessä määräillä vai aikuista lastaan, jonka määräily taas ei enää lainkaan kuulu vanhemmille.

Miksi edes kertoa vanhemmilleen aikeistaan ja tekemisistään? Senkun ostaa asunnon mistä haluaa, senkun on kertoilematta asioistaan, senkun tekee mitä haluaa. Ylipäätään terveellä itsetunnolla varustetetun, itsenäisen ihmisen ei tarvitse kysellä hyväksyntää ja ruikuttaa tukea keneltäkään, sen enempää vanhemmilta kuin vaikka mieheltäänkään.

Siinä vaiheessa kun kaikkeen tarvitaan toisten tukea ja hyväksyntää, on annettu oman elämän hallinta pois itseltä. Tätä ilmiötä näkee äärimuotona vanhoissa pareissa, joissa nainen on aina ylpeänä selittänyt, kuinka meidän mies aina tuo ja hakee minut töistä, kuinka meidän mies huolehtii kaikista raha-asioista, kuinka meidän mies tekee kaiken. Ensinnäkin, se että toinen on avulias ja "tekee kaiken", voi olla avuliaisuutta mutta myös hallitsemista ja omistushalua. Toisekseen ihminen joka ei ole koskaan ottanut vastuuta itsestään, on kuin mummot joiden mies on aina huolehtinut kaikesta - ei sellainen sitten osaa mistään itse huolehtiakaan edes silloin kuin pitäisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ikäkö oikeuttaa?;23978770:
Ei se, että on vanhempi sanan toisessa tai molemmissa merkityksissä, tarkoita sen suurempaa viisautta tai tietämystä saati anna oikeutusta muiden määräilyyn ja asioihin puuttumiseen. Lapsena ihmiset ei vaan niin helposti tajua vanhempiensa "hallitsemista" ja puuttumista, mutta aikuisena epäterveen käytöksen tunnistaa jo useimmat.

Kyllä vanhempien kuuluu puuttua lastensa asioihin, ei se niin mene että joku 10-vuotias alkaa määräilemään latelemaan vanhemmille säännöt kuinka toimia. Noo, sinä huomaat sitten joskus, kun postformaali ajattelusi kehittyy, että ei ole kyse oikeasta tai väärästä, vaan erilaisesta näkökulmasta.
 
"Kyllä vanhempien kuuluu puuttua lastensa asioihin, ei se niin mene että joku 10-vuotias alkaa määräilemään latelemaan vanhemmille säännöt kuinka toimia. "

En ole kyllä koskaan kuullut, että 10-vuotias ostaisi asuntoa. Että taisi sulta nyt mennä teinittelyinesi ja 10-vuotiainesi hieman ohi aloittajan tilanne :D

On kai vähän eri asia, puuttuuko vanhemmat 10-vuotiaan lapsensa asioihin vai aikuisen lapsensa. 10-vuotias on alaikäinen ja vajaavaltainen, joten tottakai vanhempien on lainkin mukaan häntä holhottava. Aikuisen täysipäisen lapsen asiat taas ovat tasan hänen omiaan. Ja mitä tulee oikeaan ja väärään, mielenkiintoinen ajattelumalli, että vanhempien väärät teot jalkikasvuaan kohtaan ovatkin vain virheellisen ajattelun tulosta. Ilmeisesti vanhemmat ovat siis aina oikeassa ja tekonsa ovat aina oikeutettuja.
 
En tiedä.
Toisaalta mietin, että kypsä aikuinen pystyy tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Jollakin tasolla. Ja että totaalinen välienkatkaiseminen omien vanhempien kanssa on äärimmänen teko. Kuka haluaisi itse että omat niin rakkaat lapset eivät pitäisi yhteyttä?

Mutta mitä jos tapaamisista ja yhteydenpidosta jää AINA paska maku suuhun. Mitä jos toisaalta et kelpaa ja toisekseen tiedät, että jos jotain ikävää tapahtuisi, et sieltä kuitenkaan tukea saisi?Mitä jos on niin, että se oma vanhempi on ollut se huonoin oman vanhemman silmissä (tullut väärän puolen sukuun, on isänsä suvun näköinen, eikä äitinsä, ja tullut suosituksi väärän henkilön taholta lapsena- tai sitten syynä on jotain muuta, äidin äidin oma huono omatunto siitä, että tietää tekevänsä helvetin väärin lastaan kohtaan antamalla kaiken vanhimmalle pojalleen, vaikka tytär olisi aivan yhtä pätevä, ja tämä saa äidin etsimään vikoja tyttärestään, ksoka muuten on helkkarin vaikea myöntää itselleen että tekee väärin???? vaikka kaikkien maailman ja suomen lakien mukaan tekee aivan laillisesti ja oikein, niin sydämessän tietää tekevänsä väärin ja oikeuttaaksen tämän väärän teon, tekee lisää väärin? Kohtelee huonommin tätä tytärtään?

Ja huonosti kohdeltu ei koskaan kohdista sitä vihaa tai kostoa omiin vanhempiin, vaan omiin lapsiin, ja lapsena huonosti kohdeltu toisiin lapsiin, kiusaamalla. Ja minä olen se, joka saa eriarvoisen kohtelun omalta vanhemmalta. Minussa on aina vika, ihan sama vaikka vanhempani (olen elänyt vain yhden kanssa lapsuuden) ei tietäisi edes mistä on kyse. Syyllistäminen minua kohtaan alkaa, heti jos kuulee että olen eripurassa jonkun kanssa.

Kuuluuko aikuisen olla tekemisissä? jos äiti on sinänsä normaali ja tervejärkinen, monessa suhteessa vahva ja hieno ihminen, luova, ahkera, pyyteettömästi antelias, mutta ei kohtele lapsiaan tasapuolisesti ja suuttuu jos tästä edes mainitsee. Hänen mielestään hänellä on oikeus tehdä kuten itse haluaa.
 
Aikuinen tyttäreni on aina eri mieltä, ja näsäviisastelee minun elämääni,vaikkei itsekään oikein pärjää. Olen päättänyt,että en väkisin pistä viestiä. Soitelkoon,kun hälle sopii . Välimatkan vuoksi en lapsenlapsia näe.
 

Yhteistyössä