Onko 2250 euroa per henkilö paljon 64 tunnin hevosalan koulutuspaketista?

Nimi tulee siitä, että ennen vanhaan hevoset tekivät kovasti työtä, energiaa kului aivan valtavia määriä, silloin annettiin myös kauraa. Kaurasta saa todella paljon kaloreita.
Kauran syötöllä on myös negapuolensa, siitä ei oikein saa kuin energiaa ja se blokkaa jonkin verran muita tärkeitä ravintoaineita, siksi kauran kanssa suositellaan vedettäväksi lisäravinteita.
niimpä, tuo kanukki ei tunnu käsittävän että kovaa työtä ei voi tehdä pitkiä päiviä pelkän heinän voimalla
 
vierailija
Ja mikä oli sitten sellainen tilanne ettei kukaan perheestä voinut lähteä tallille hoitamaan hevosta?
Mies ulkomaankomennolla Afrikassa, tytär 300 km päässä lukiossa, veli allerginen kissoille, koirille, hevosille etc ja itse sihteerinä kokouksessa, joka oli illalla. Sitten oli mummon hautajaiset toisella puolella Suomea jne mutta kyllä ne täysihoitopäivät mahtui yhden käden sormiin.
 
No ei paljon avaudu, et mistä tilanteesta. Eli siis pitäisikö teidän sen koulutuksen perusteella perustaa alan yritys?
Ei ole tarkoitus ryhtyä hevosyrittäjäksi vaan oppia hoitamaan hevosta kunnolla. Me halutaan hevonen mutta meillä ei ole rahaa esimerkiksi täyshoitopaikkaan vaan mahdollisimman paljon joudutaan tekemään itse.
Hevosyrittäjäksi ryhtyminen edellyttää melkein ihan ammattitutkintoa. Se kuulostaa ylimitoitetulta meille.
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma
Samasta syystä kun en maksa koiranhoidon opettelusta, kodinkoneiden korjauksesta tai niiden käytön opettelusta, lasten kasvatuksen opettelusta, auton/mopon/fillarin korjauksesta, kodin remontoimisesta jne.

Ja ne mitä en itse osaa niin kysyn apua naapurista.
Kanin kasvatukseen otetaan koulutusta ja omat penikat kasvakoon kuinka sattuu.
 
Kanin kasvatukseen otetaan koulutusta ja omat penikat kasvakoon kuinka sattuu.
Elämme epänormaalissa maailmassa, tervemenoa omien aivojen käyttö ja normaali maailma.

Asiat eivät useinkaan ole hankalia, onko itseluotto nollissa vai miksi ei luoteta omaan tekemiseen?
Toisaalta, @kilttimies daameineen ovat todella rohkeita kun lähtivät tähän uuteen elämäntyyliin ja ovat tehneet asioita jo itsekin.💪

Noh, tekemällä luotto itseen vahvistuu!💪
Tsemppiä Kilttimies!💪❤
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma
Mitenköhän ihmeessä suomessa on onnistuttu pitämään työhevosia vuosisatojen ajan ilman minkäänlaista alan koulutusta?
Se taas johtuu siitä, että ne olivat työhevosia. Ja joka poika ja tyttö sai käytännön opetuksen luonnostaan, katsellen, kuunnellen ja itse tekien.
Nykyäänhän hevonen on pisnes ja jokainen tästä maailmasta vähääkään mitään ymmärtävä tietää liike-elämän ensimmäisen peruslain olevan, että yksinkertaista jymäytetään.
Rakennetaan ihan luonnollisen jutun ympärille joku suuri koulukunta opettajineen lääkäreineen ja muine tarpeellisine rekvisiittoineen ja pistetään sitten tyhmät maksamaan koko hoito.
Ja maksajiahan piisaa, on aina piisannut ja aina tulee piisaamaankin.
 
  • Tykkää
Reactions: krut ja Lispetti

Amen!💪

Tätä toteutetaan joka asiassa.
Ihmisistä tulee heikolla itsetunnolla varustettu, pelkäävä, kiltisti ”asiantuntijoita” uskova lauma.
 
Se taas johtuu siitä, että ne olivat työhevosia. Ja joka poika ja tyttö sai käytännön opetuksen luonnostaan, katsellen, kuunnellen ja itse tekien.
Nykyäänhän hevonen on pisnes ja jokainen tästä maailmasta vähääkään mitään ymmärtävä tietää liike-elämän ensimmäisen peruslain olevan, että yksinkertaista jymäytetään.
Rakennetaan ihan luonnollisen jutun ympärille joku suuri koulukunta opettajineen lääkäreineen ja muine tarpeellisine rekvisiittoineen ja pistetään sitten tyhmät maksamaan koko hoito.
Ja maksajiahan piisaa, on aina piisannut ja aina tulee piisaamaankin.
Käynyt mielessä että hevonen on varsin kallis eläin ja myös pienillä virheillä tekee ihan pysyvää vahinkoa? Aikaisemmin opin esimerkiksi ettei varsaa saa sitoa koska se kerta on viimeinen jos se joutuu paniikkiin.
 
Hevosen kanssa työskentely ja oleminen perustuu pitkälti ihmisen ja hevosen väliseen suhteeseen. Hevonen on tunneälyltään huippu ja äärimmäisen älykäs eläin. Oppaista voi opetella vaikka mitä mutta jos se tunneäly omistajan ja hevosen välillä puuttuu niin ongelmia tulee.
 
Nimenomaan siksi tuo koulutus voisi olla paikallaan ap:lle. Hänellä näyttää olevan varakkuutta ja innokkuutta, mutta ei taitoa.
 
vierailija
Onko palstalaisten yleinen mielipide nyt se että eläimiä hoidetaan tunneälyllä ja mutulla?
Kun lähdet sinne tallille hevosten kanssa niin työ opettaa tekijäänsä. Tallilla on aina niitä alan harrastajia, joilla on kymmenien vuosien kokemus ja he neuvovat ja opettavat kyllä otteet. Tärkeintä on olla ja tehdä niiden hevosten kanssa.
Kokemuksesta sanon, että ihmisellä täytyy olla rakkaus hevosiin ja jos sitä ei ole niin ongelmia tulee. Hevonen vaistoaa ja taatusti koettelee.
 
Yhteistyössä