H
hukassa**
Vieras
Moi,
Kaipaisin vähä neuvoja. Olen 30v nainen, ja ongelmana on ajan myötä muodostunut seksi.
En osaa seksin aikana rentoutua ja rauhottua yhtään vaan jollain tavalla hoitaa koko homman pian alta pois ja mitä vanhemaksi tulen sen nopeammin homma hoidetaan. Ja sen enemmän olen alkanut jännittää ja häpeän itseäni aina vaan enmmän, eli oravanpyörä on valmis. Usein seksin aikana olen jossain ihan muualla, voin ajatella seuraavan päivän töitä tai pyykin pesua. En ymmärrä miksi jollain tapaa suljen itseni pois koko tilanteesta.
Kumppani on minulle maailman rakkain aviomieheni, jonka kanssa suhde on mitä parhain ja loistavin noin muuten. Mutta tätä puolta emme oikein saa toimimaan. Ja syy on ihan minussa!
Luulen että suuri vaikutus sille että mene lukkoon voi olla se että minut raiskattiin kun olin 25-vuotias, enkä oikeastaan koskaan sitä käsitelyt vaan suljin tapahtuneen pois mielestäni. (olen muutenkin mestari sulkemaan ikävät asiat ja kokemukset pois)
Yksinään ollessa kyllä kiihotus mitä suuremmassa määrin kun ajattelenkin seksiä mieheni kanssa, eli kyllä minä kai ihan toimiva paketti voisin ollakkin..., mutta miksi sitten intiimi läheisyys saa minut jollain tapaa lukkoon? Muutenkin häpeilen itseäni alasti. Miestäni jaksan kyllä "räplätä" vaikka kuinka paljon, mutta kun hän koskettaa, en tunne sitä kiihottavaksi, vaan alkaa taas hävetää oman kropan vajavasuus... Eli tulee epämiellyttävä olo.
Jos jollain olis jotain hyviä keinoja jolla saisin itseni rentoutumaan ja laskemaan ajatkset pois päästä ja keskittymään niin ottasin neuvot todella kiitollisena vastaan. Pakkohan tälle asialle jotain on tehtävä, tai ettei käy niin että alan pitää koko touhua lopullisesti vastenmielisenä.
Toivon kovasti että saisin asiallisia vastauksia, ehkä joku osaisi sanoa jotain mikä voisi auttaa.
Sehän on selvä että ajanmittaan suhde käy kärsimään, ellei se jo sitä nyt tee...
Kiitos ja anteeksi.