Ongelma tämäkin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuuluuko tänne
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kuuluuko tänne

Vieras
Moi,

Saimme esikoispojan ja suku oli mielissään ensimmäisestä lapsenlapsestaan.
Anoppi ja appi lupailivat jo odotusaikana, että kasteeseen saamme heidän kastemekon ja maljan.
Kun kaste oli ohitse, appi ja anoppi vaativat vermeet takaisin.

Tätä ennen, kun avioiduimme, sain anopin hääpuvun, jota käytin häissä hänen toiveestaan (ja tämän hääpuvun sain pitää).
Nyt minua ja miestä harmittaa, ettei lapsemme kastemekko ja malja voi olla meillä (tiedä vaikka saamme lisää lapsia joskus...)
Tottahan ne sieltä saisi taas lainaan... Mutta kyseessä perintömalja, johon poikamme nimi nyt viimeisimpänä kaiverrettu. Miehelläni ei ole sisaruksia, joten muille ei ole näille esineille varmaankaan käyttöä.
Mukavahan se olisi näiden olla omassa kodissamme muistona pojan kastepäivästä.

Saimme siis ennen ristiäisiä sen käsityksen, että saamme nämä omaksi.
Hämmästyimme kovin kun appilat veivät ne mennessään.
Siellä anoppi esittelee kaikille kävijöille kuinka HÄNEN pojanpojan nimi komeilee kaapissa...

Välillä ottaa tosiaan päähän, ihan kuin eläisivät meidän elämäämme tai jotain...

 
Alkuperäinen kirjoittaja kuuluuko tänne:
Moi,

Saimme esikoispojan ja suku oli mielissään ensimmäisestä lapsenlapsestaan.
Anoppi ja appi lupailivat jo odotusaikana, että kasteeseen saamme heidän kastemekon ja maljan.
Kun kaste oli ohitse, appi ja anoppi vaativat vermeet takaisin.

Tätä ennen, kun avioiduimme, sain anopin hääpuvun, jota käytin häissä hänen toiveestaan (ja tämän hääpuvun sain pitää).
Nyt minua ja miestä harmittaa, ettei lapsemme kastemekko ja malja voi olla meillä (tiedä vaikka saamme lisää lapsia joskus...)
Tottahan ne sieltä saisi taas lainaan... Mutta kyseessä perintömalja, johon poikamme nimi nyt viimeisimpänä kaiverrettu. Miehelläni ei ole sisaruksia, joten muille ei ole näille esineille varmaankaan käyttöä.
Mukavahan se olisi näiden olla omassa kodissamme muistona pojan kastepäivästä.

Saimme siis ennen ristiäisiä sen käsityksen, että saamme nämä omaksi.
Hämmästyimme kovin kun appilat veivät ne mennessään.
Siellä anoppi esittelee kaikille kävijöille kuinka HÄNEN pojanpojan nimi komeilee kaapissa...

Välillä ottaa tosiaan päähän, ihan kuin eläisivät meidän elämäämme tai jotain...

Meidänkin pojan kasteessa käytettiin anopin maljaa ja minun vanhaa kastemekkoa (käytetty suvun kastemekkona). Malja ja mekko lähtivät isovanhempien matkaan, pidin sitä aivan luonnollisena sillä heidänhän nämä tavarat ovat! Taisit vetää herneen nenään ihan tyhjästä. Ja kun miehelläsi ei ole sisaruksia, tulette nämä tavarat vielä aikanaan saamaan ja varmasti saatte niitä käyttää myös seuraavan lapsen kasteessa.
 
Nooo, teillä on lapsi kotona muistuttamassa kasteesta joka päivä ;). Onhan se kiva, että isovanhemmillakin on jotain. Saatte kamat varmasti sitten kun heistä aika jättää, sitä varmaan tarkoittivat.

Minusta se olisi Hyvä puoli on, ettei nyt tarvitse varastoida niitä, ovat poissa nurkista tilaa viemästä. Ja saa käyttöön, kun tarvitsee.
 
Niin sillä perintömaljalla on varmasti mieletön tunnearvo appi-vanhemmillesi, jos siihen on siis kaiverrettu heidän sukunsa kastettujen nimiä. Minusta oli aika itsekästä olettaa, että he siitä noin vain luopuisivat. Enkä ymmärrä mitä pahaa siinä on, jos anoppisi ylpeilee (ilmeisesti?) ainoan lapsenlapsensa kaiverretusta nimestä. Sinulla taitaa nyt olla ihan mustasukkaisuutta vauvastasi. Hänhän on ollut sinun ikiomasi, kun asusteli mahassasi ja nyt hänet pitää jakaa muun maailman kanssa. Ihan yleinen ilmiö ensimmäisen vauvelin saaneilla :)
 
Meidän vauvan ristiäisissä käytettiin appivanhemmilta lainattua perintökastemaljaa, jota on myös käytetty mieheni veljen lasten kastetilaisuuksissa ja tullaan varmaan käyttämään myös meidän tulevilla lapsilla. Meillä ei kylläkään käynyt mielessäkään, että pitäisimme maljaa omanamme tai säilyttäisimme maljaa kotonamme, vaikkakin seuraava todennäköinen käyttäjä tulee syntymään meille. Ristiäismekko on taas omilta vanhemmiltani, ja taas sama juttu, annoin äidilleni mekon takaisin, vaikka omat sisarukseni eivät luultavimmin mekkoa enää tarvitse. Tuntui jotenkin itsestään selvältä. Suvussahan tuo pysyy ja lainaksi saamme, kun/jos taas tarvitsemme.

Ehkä on vähän liika oletettu, että kaikki omilta tai appivanhemmilta lainaksi saatu saadaan pitää. Ja minusta on ihan turhaa suuttua tai loukkaantua, jos näin ei käy. ;) Pysyyhän tavarat edelleen suvussa, ja jos muita sisaruksia ei ole, niin teillehän ne esineet sitten ennemmin tai myöhemmin päätyvät. Antakaa, nyt tuoreiden isovanhempienkin nauttia tulokkaasta, jos kokevat että näillä tavaroilla on suurta tunnearvoa. :)
 
Myös meillä on kastemalja sekä kastemekko äitini lasikaapissa, kastemekossa jonka on isoäitini tehnyt on kastettu äitini, minut, veljeni sekä kaikki 5 lastani, kastemaljassa on myös meidän kaikkien nimet.
Tunnearvo on todella suuri äidilleni niin kastemekossa kuin lasimaljassakin ja tottakai ne säilytetään hänen luonaan, sitten joskus, kun hänestä aika jättää, siirtyvät ne minun huostaan sillä olen meistä sisaruksista se vanhin jne...
 
Kiitos vastaajille.

Voi olla että murehdin turhia. Tähän vaikuttaa muukin kuin tuo olennainen...
Appilat ovat aina vähän "sivuuttaneet" minut... Heidän pojallaan on poika, heidän pojan vaimo oli samassa hääpuvussa kuin itse äiti (anoppi)...
Ensimmäistä kertaa pojan synnyttyä kävin heillä ja eivät keittäneet edes kahvia, (olivat kai niin haltioituneita vauvasta) tunsin itseni ihan sivulliseksi...

Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, olin kuin kuulustelussa, appi ja anoppi kyselivät kilpaa taustastani ja historiastani, jopa EHKÄISY udeltiin, "että ette sitten ala niitä vauvoja heti tekemään tai me suutumme".
Aina jos teen jotain väärää heidän mielestään, saan kuulla miten TYHMÄ olen, ja tämän he sanovat kuulteni, voi olla, että tilanteessani joku muukin vetäisi herneen nenään vähemmästäkin!
Tulee paha olo jo tästä muistelusta...

 
kastajaisista kamppeet. ihan turhaan ovat tiellä, voisin lahjoittaa pois tilaa viemästä ja pölyä keräämästä, mutta pakko pitää tallessa, kun ovat ikään kuin suvun yhteistä omaisuutta. Ehkä omalle lapselle ne voi sitten aikanaa dumpata...
 
Hieman olen samaa mieltä kuin osa muistakin vastaajista. Meillä olimme kirkossa, joten maljaa ei ollut itsellä. Kastepuku oli siskoni itse tekemä, ja olin otettu kun tyttö kastettiin siinä itse tehdyssä puvussa. Toki kastepuku meni takaisin siskolle, hänen tyttö myös kastettiin tuossa puvussa.

Mielestäni taidat myös nyt hieman ylireagoida, itseäni "miellyttäisi" jos anoppilassa olisi suvun kastemalja missä olisi myös meidän lapsen nimi suvun jatkumona jne. En itse pysty millään tuossa kohtaa ajattelemaan minkään sortin sivuuttamista. Ja varmasti anoppilat ovat enemmän tohkeissaan lapsenlapsesta, kuin aikuisesta äidistä. Jokainen olisi (myös itse olisin samassa tilanteessa), toiset ovat vain ehkä korrektimpia ja diplomaattisempia kaikissa asioissa, eikä ehkä näytä asiaa niin selkeästi. Mutta itse en olisi vauvan huomiosta "pahoillani" vaikka sitten jäisinkin ensimmäisillä kerroilla ilman kahvia :)

Mutta tietysti on eri juttu, miten muutoin koet anoppilan ihmiset ja mitä välillänne on tapahtunut ennen lasta. Se varmasti vaikuttaa siihen miten asiat koet nyt. Mutta kirjoituksesi perusteella sanoisin myös, että hieman nyt ylireagoit.
 

Yhteistyössä