Omituinen ystävä, olen huolissani.

[jena]

Kaverillani on reilun vuoden ikäinen lapsi. Joka kerta lapsen syntymän jälkeen kun olemme nähneet / puhuneet puhelimessa (noin kerran tai pari kuukaudessa) hän valittaa haluavansa oman elämänsä takaisin yms yms. Lapsi ei ole hänen ensimmäisensä, en tiedä miksi tämä viimeisin niin tuntuu rassaavan, kuitenkin ollut ihan terve, tyytyväinen ja hyväuninen vauvanakin.
Ajattelin vaan että eikö pikkuhiljaa pitäisi tajuta että elämä tämänkin lapsen kanssa on hyvinkin paljon hänen omaa elämäänsä.
Hän saa lasta useinkin hoitoon ja käy baareissa, tapaa ystäviään, käy elokuvissa yms. en tajua mitä omaa elämäänsä hän niin takaisin kaipaa?
Voisko ystävä olla masentunut? En oikein tiedä mitä sanoa ja miten suhtautua. Toisaalta ärsyttää ainainen valitus, toisaalta huoli on iso

 

[ki]

No voi olla masentunut. tai sitten hän kokee, ettet hyväksy häntä semmoisena kuin hän on, perheellisenä?

 

[ap]

No voi olla masentunut. tai sitten hän kokee, ettet hyväksy häntä semmoisena kuin hän on, perheellisenä?

Siis hänellä on ennestäänkin lapsia, ja minulla itselläni myös (pienimmäiseni on nuorempi kuin tämä hänen lapsensa) etten ymmärrä miksen hyväksyisi.

 

[ki]

onko sulla lapsia?

 

[ap]

onko sulla lapsia?

on on, suunnilleen saman ikäisiäkin kaikki kuin hänellä.

 

[ki]

Hänellä on vähemmän omaa aikaa, ja tottakai tilanne käy koko ajan raskaammaksi kun lapsiluku kasvaa...

 

[ki]

parhaiten kai tuo selviää hänen kanssaan juttelemalla. ei kukaan muu voi muuta, kuin arvuutella, mikä voisi olla.

 

[Tessu]

törmäsin itseki naisystävissäni noihin ongelmiin oli niitä jotka jätti lapset miehellensä tai niitä jotka ei lapsia saa ja käyttivät miestä vaan hyväksi tai teiniäitejä joilla vielä baari ym menopäällä,kaikissa oli yksiyhteinen piirre EI OLLA KYPSIÄ VIELÄ ottamaan vastuuta perheestä näin olen itse kokenut saattaa olla myös muita syitä kuten jo ilmi tulikin