Omituinen huoli liittyen energiansäästölamppuihin ja elohopeaan!

  • Viestiketjun aloittaja rv35+5
  • Ensimmäinen viesti
rv35+5
Mies tilasi jotain levykkeitä jostain saksalaisesta firmasta ja otti sieltä myös energiansäästölamppuja. Eilen sitten purki laatikkoa ja huomasi, että yksi niistä lampuista oli rikki paketissaan. Laittoi sen ensin roskikseen, mutta minä sanoin että niissä on merkki ettei saa laittaa joten otti pois ja pisti pakastepussiin ja vei eteisen kaapin päälle sen. Minä imuorin keittiön matolta hiukan, kun näytti että paketista jotain hippusta tipahti siihen.

Nyt aamulla sitten sain tietää, että niissä on elohopeaa jonka vuoksi ne lamput on ongelmajätettä.

Soitin teratologiseen tietopalveluunkin ja siellä asiaa kyllä ihmeteltiin, mutta totesi sitten, että ei ole raskauden kannalta mitään merkitystä. Ei olisi kuulemma silläkään, vaikka elohopeaa sisältävä kuumemittari hajoaisi.

Mutta itseäni huolettaa asia aina vaan, kun kerran menin imuroimaankin sitä lasimutua mitä vähän paketista tuli. Ja ylipäätään se, että altistuinko kuitenkin sille elohopealle.

Ärsyttävintä on se, että kun jotain yrittää tehdä ja käyttää sitten energiansäästölamppuja niin niistäkin saa tälläisen turhan murheen itselleen. ://

Nyt siis rv 35+5, joten raskaus jo pitkällä. Murehdinko nyt ihan turhaa ja hölmöä asiaa?
 
susineito
Jos soitit tietopalveluunkin, niin tuskinpa on syytä huoleen, jos sielläkin sanottiin ettei ole.
Eikä tekemätöntä valitettavasti saa tekemättömäksi. Mutta jos ette edes nähneet elohopeaa, niin tuskinpa sitä sitten valui mihinkään. Elohopea jää kuin pieniksi palloiksi lattialle, jotka liikkuvat helposti.

Huoli pois, ja onnea odotuksen viime metreille! :)
 
rv35+5
Alkuperäinen kirjoittaja susineito:

Niin otin selvää ja niissä se elohopea siis on siinä lampun lasissa eli ei sellaisessa muodossa mitä kuumemittareissa. Ongelmajätelaitoksellakin se jotenkin pitää erikseen nesteyttää siitä lasista pois tai jotain sellaista.

Eli jostain käsitin, että haitta olisi jos sattuisi syömään sitä lampun lasia.

Mutta tämä odotusaika on tälläistä, että kun jokin murhe tulee niin se ei heti katoa, vaikka järkikin sanoisi muuta. :)

Toisaalta jos ne lamput olisi niiiiin vaarallisia niin kaippa niissä nyt jotain varoituksia olisi ja ylipäätään, että niiden vaara olisi ihmisillä tiedossa. Teratologisessa tietopalvelussakaan kun ei oltu tietoisia tälläisestä.

Tirppu
No mä sanon sen verran, et mun koira söi aikoinaan elohopeisen kuumemittarin, eikä siitä tullut yhtään mitään... villi se koira kyllä oli - kuin elohopea ;). Ja tiedän, että tää menee asian vierestä, mut... niin, ja kyllähän sitä elohopeaa käsiteltiin yläasteen kemian tunneilla, eli ei se nyt ihan maailman vaarallisin aine ole. Koitahan nyt rauhoittua! :)
 
rv35+5
Alkuperäinen kirjoittaja Tirppu:

Auh.... Jopas oli vilkas koira. :)))

Googletin tuossa ja mietin justiinsa, että kaippa ne sikiövauriot tarkoittaa jo isoja määriä ja jatkuvaa altistumista.
 
lotta80
mulla kävi myös pari viikkoa sitten niin että huomasin elohopeallisen kuumemittarimme olevan rikki, ja vein sen paniikissa apteekkiin. Niiden mielestä koko elohopea ei ollut edes valunut sieltä ulos, mutta eipä se minua helpottanut. Soitin kanssa teratologiseen, ja sain saman vastauksen kuin sinä. Eli huoli pois, sama kai se mistä se elohopea on peräsin, lampusta tai kuumemittarista;) Itsellä rv 35
 
rv35+5
Alkuperäinen kirjoittaja lotta80:

Joo mä käsitin tuossa googlettaessa, että elohopeakuumemittareissa on paljon enemmän elohopeaa mitä noissa lampuissa. Ja teratologisesta sanoivat, että ei huolta vaikka ois hajonnut kuumemittarikin.

Jotenkin helpottaa kuulla, että joku muu on just panikoinut samaa. :)

lotta80
Hyvä jos helpottaa! ;) Mäkään en voi uskoa miten ihmeellisiin tilanteisiin sitä tässä tilassa joutuukin..tai siis ehkä joutuu muutenkin, mutta raskaana ollessa niistä huolestuu. Ihan kuin pelkkä hengittäminenkin voisi olla vaarallista tätä menoa;) Se teratologinen sanoi muuten myös, että ympäristöstäkin (saasteet, tietyt kalat)saa enemmän elohopeaa kuin mittarista. Tsemppiä!
 
No tuota mäkin olen miettinyt, että kummasti sitä keksii ja hoksaa ympäriltään tiäs mitä muka tosi vaarallista näin raskaana ollessa. Sellaisia mitä ei normaalisti sure yhtään. :)) Ja mä sentään odotan jo kolmatta. ;)

Yhteistyössä