"omatoiminen" adoptio ulkomailta

Hei,

Olemme pikku hiljaa mieheni kanssa päätymässä adoptointiin tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen. Tapasin viikonloppuna vanhaa ystävää, joka oli hiljattain adoptoinut 7 kk ikäisen pikkuprinsessan, ja vakuutti tehneensä elämänsä parhaan ratkaisun. Tämä nosti taas pintaan ajatuksen, miksei mekin alettaisi jo tehdä jotain asian eteen. Toistaiseksi olen vielä ummikko adoptioprosessin yksityiskohtien suhteen ja tunnustan, etten vielä ehtinyt/jaksanut käydä läpi tämän pinon aiempia keskusteluketjuja, joista olisi saattanut löytyä vastaus kysymykseeni.

Ihan ensimmäisenä haluaisin siis kysyä, onko kenelläkään tietoa, miten Suomessa suhtaudutaan "omatoimiseen" ulkomaan adoptioon? Siis siinä mielessä omatoimiseen, että adoptioprosessia ei hoidettaisi suomalaisen adoptiojärjestön kautta, eikä perinteisistä Suomen adoption pääkohdemaista.

Olemme asuneet vuosia ulkomailla (Suomen kansalaisia molemmat) ja olemme jäämässä tänne pitkällä tähtäimellä. Niinpä tuntuisi luontevimmalta adoptoida lapsi paikan päältä, täällä kun on orpokodit täynnä hylättyjä lapsia. Paikallisen lainsäädännön mukaan ulkomaalainen voi adoptoida asuttuaan riittävän pitkään maassa. Nyt pitäisi vaan selvittää miten Suomi suhtautuu asiaan, eli onko ylipäätään mahdollista, että adoptio olisi myös Suomessa lainmukainen (vai mitä termejä tässä nyt tulisi käyttää... siis että lapsi olisi Suomen kansalainen ja "virallisesti" meidän lapsi myös Suomessa). Tiedän pohjoismaalaisia, jotka ovat täältä adoptoineet ja esim. Ruotsissa ja Norjassa käytännöt ovat ihan erilaiset.

Olisikohan täällä kenelläkään kokemusta asiasta? Tai osaisitteko te, jotka olette kenties perehtyneet adoptiolainsäädännön kiemuroihin jo syvällisemmin, antaa tietoa tai vinkkiä siitä, minkä tahon puoleen Suomessa tässä asiassa tulisi kääntyä. Maahanmuuttoviraston vai jonkun muun?

Kiitos etukäteen!

 

Ei kannata ainakaan kovin paljoa kysellä suomen viranomaisilta etukäteen, sillä he tulevat pelottelemaan ja sanomaan että ei onnistu missään tapauksessa. Mutta jos tosiaan olette asuneet pitkään ulkomailla ja voitte adoptoida kyseisen maan sääntöjen mukaan, niin kannattaa yrittää.
Kyllä ne paperiasiat jossain vaiheessa saa täälläkin järjestymään.

 

Jos te asutte pysyvästi toisessa maassa, niin adoptio menee sen maan lain mukaan.
Näin on meilläkin, mies on Irlantilainen (pysyväoleskelulupa Suomessa, mutta on Irlannin kansalainen) mutta asuu pysyvästi Suomessa ja me toimimme Suomen tapojen mukaan, ei Irlannin (sääli sinäänsä koska jos olen ymmärtänyt oikein niin Irlannissa olisi melkein helpompi prosessi kun Suomessa )

 

Malaika, kiva kuulla sinusta täälläkin puolella.... samaan ratkaisuun taidetaan mekin kohta miehen kanssa päätyä... olen jo seuraavan pelan infotilaisuuden ajankohdan selvittänyt.... Toivottavasti teillä siellä jossain maailmalla homma onnistuisi helpommin kun täällä...

 

Hei taas,

Suurkiitos vastauksistanne. Hyvä tietää, että ilmeisesti siis on mahdollista adoptoida tätäkin väylää, vaikka Suomen viranomaiset eivät siitä ensisijaisesti tykkääkään. Täällä meilläpäin yli kaksi vuotta maassa asuneet ulkomaalaiset saavat tosiaan adoptoida paikallisen lainsäädännön mukaan, ja muutkin kriteerit meidän kohdalla täyttyvät. Pysyviä oleskelulupia täällä ei tunneta, vaan kaikki oleskelululuvat ovat max. 2 vuoden pituisia, siis vaikka olisit naimisissa paikallisen kanssa. Adoptioprosessi kestää kuulemma puolesta vuodesta puoleentoista, riippuen kuinka tarkkoja toiveita esittää lapsen suhteen. Täytynee siis nyt laittaa pyörät pyörimään!

Soja, niinpä niin.... täällä me nyt sitten ollaan! Mulla ei enää oikein ollut tuonne lapsettomuuspuolelle mitään kontribuoitavaa, kun hoidot on jäissä - tai loppu. Eikös Suomessa kuitenkin ole niin, ettei adoptioprosessia saa aloittaa jos hoidot on kesken? Sullahan oli vielä se yksi ivf tulossa. Pidetään vielä peukut ja varpaat pystyssä sitä varten. Mutta mulla ainakin on ollut nyt paljon tyynempi ja neutraalimpi olo koko lapsettomuutta ja hoitorumbaa kohtaan, kun olen mielessäni tullut siihen päätökseen, että adoptio voi olla ihan yhtä hyvä vaihtoehto.

Onneliina, olen tuolta toiselta puolelta kurkkinut, miten sulle kävi. Onnea siitä mahdottoman paljon! Esimerkkisi antaa toivoa muille, että ihmeitä todellakin tapahtuu!

 

Kiitti onnitteluista Malaika!
On tää kyllä ihme! Ehkä laparoskopia oli se ratkaiseva juttu meidän tapauksessa.

Mua kiinnostais kauheasti tietää, missä päin asutte! Laita yksäriä, jos et halua kaikille kailottaa...
Mut joo, kyllä lähtisin tutkimaan sitä adoptiomahdollisuutta.

 

Moi Onneliina. Sorry, mä olen vielä sen verran noviisi tän palstailun salojen suhteen, etten tiedä miten voisin laittaa sulle yksäriä... meitä on tässä maassa sen verran vähän suomalaisia, etten viittis ihan koko suurelle yleisölle paljastaa tarkempia yksityiskohtia, mutta sulle toki voin.

 

Tiedän parikin suomalaista pariskuntaa, jotka ovat adoptoineet lapsen Etelä-Afrikassa asuessaan. Jos adoptio hoidetaan kyseisen maan lakien mukaan, niin ei ongelmia Suomen päässä tule. Oikeuden kautta luultavasti joutuu menemään, jossa adoptio vahvistetaan.