lorupussia olen minäkin neljävuotiaamme kanssa väkästänyt muutamina päivinä, kun on jotain puuhastelua kovasti kysellyt. Mutta sitten ollaan tehty esim. käsinukkeja (huopakankaasta joku helppo malli tai sitten vanhasta villasukasta tms.), pahvista kruunuja/intiaanipäähineitä tms. Askarteluksihan nämä tietysti menevät, mutta molemmat plikat ovat leikkineet niillä. Itelläni ei ole taitoa puusta lelujen veistelyyn, vaikka semmoisesta muuten kyllä tykkäisin kovastikin - siis, että lelut olisvat puisia eikä muovikrääsäisiä
Kaipa muovailuvahankin voisi laskea leluksi??! Sitä meillä on tehty ja reilu 1-vuotiaskin tykkää leikkiä jonkin aikaa. Leikeissä on mukana pieniä keittiöasitoita (muovisia) ja ollaan kuulkaas saatu "maistella" vaikka jos jonkinmoista ruokaa. Lisäksi sotkuleikkeihin olen tehnyt sormivärejä eli semmosta mössöä, jota lapset saavat ULKONA käsin lappaa muovin päällä ja sekoitella eri värejä. Lopuksi vain letku esille
Niin, noiden lasten keittiötarvikkeiden säilytyspaikaksi tein postin lähetyslaatikosta lieden piirtämällä päälle levyt + nappulat. Kätevää, koska kansi aukeaa helposti ja kaikki keittiötavarat voi säilyttää ko. laatikossa. Harmi vaan, että nuorimmainen haluaa aina seisoa laatikon päällä ja laatikko on jo aika littana.