Oman lapsen komentaminen?

[Kysyn]

Kysyn täälläkin samaa kuin leikki-ikäisten puolella:

Kertokaapa viisaammat, miksi jotkut eivät komenna millään tavalla lapsiaan. Siis eivät käytä sanoja "ei", "älä", "täytyy", "ei saa".

En tarkoita, että pitäisi raivota lapselle, mutta kai voi kieltää nätistikin?

Entä sallivatko he saman käyttäytymisen muillekin lapsille?
Esim: Jos ei kielletä sksi, että "lapsi on liian pieni ymmärtämään, että toisen kädestä ei saa ottaa", onko yhtälailla ok, että toiset lapset ottavat tältä lelut?

Viittaan tuohon vieraan lapsen komentamisesta käytävään keskusteluun myös. Minusta tuntuu monesti, että juuri he, jotka lapsiaan eivät komenna, odottavat kyllä MUIDEN lapsilta enkelimäistä käytöstä. Siksi ihmettelenkin, että voivatko vanhemmat olla niin sokeita vai onko kyseessä harkittu käytös? Vai mikä logiikka siinä on???

 

[Viblsp]

Minä en kans ymmärrä, ettei komenneta. Syitä toki voi olla monia. Vanhemmat voivat olla liian väsyneitä kieltämään, voi tuntua helpommalta antaa periksi, kuin kuunnella lapsen vastalauseita/huutoa. Samalla ehkä yritetään huijata itseään ajattelemalla, ettei siitä ole haittaa, tai että kurittomuus on vain väliaikaista ja "kielletään kun saadaan lisää jaksamista"

Tai sitten ajatellaan, että lapselle ei saa aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Varmaan jo raskausaikana/ennen raskausaikaa on ollut vaaleanpunaiset kuvitelmat siitä, miten lapselle annetaan kivoja leluja, jäätelöä yms. ja lapsi säteilee ja halaa vanhempiaan kun ne ovat niin kivoja. Ja jälkimmäisessä tapauksessa muiden lasten odotetaan käyttäytyvän aina kunnolla, esim. juuri että omalta lapselta ei saa ottaa lelua käsistä, koska sehän aiheuttaa lapselle sitä mielipahaa, jota halutaan välttää. Nämä vanhemmat varmaan perustelevat "kasvatusmetodinsa" sillä, että lapsi ehtii kokemaan pettymyksiä vartuttuaan, miksei sitten lapsuus voisi olla ruusujen päällä tanssimista. Eikä ymmärretä, että kun niitä vastoinkäymisiä tulee myöhemmin, ei lapsi kenties osaa niihin suhtautua järkevästi, kun on saanut ennenkin kaiken läpi.

 

[Selenicereus]

Meillä komennetaan. Minä ehkä vielä pikkasen ankarammin kuin isä.. Esimerkiksi kaukosäätimen heitteleminen ei ole mun mielestä suotavaa käytöstä. Aina sitä kakea ei ehdi piilottamaan ja kun sattuu olemaan pojan lempileluja, niin sehän tarttuu siihen salamana.

Poika on reilun vuoden ja oon mie vähän miettinyt, että miten hän suhtautuu kun omia leluja saa heitellä, mut mukia/kaukosäädintä tms. ei saa nakata. Ett tajuaako ton ikäiset tavaroiden eroa.. Mut luotan että ymmärtävät.

Joku päivä sitten poika repi verhoja mummolassa ja minä komensin, ettei saa kiskoa. No mummo sano, että anna kiskoa. Ja minä sanoin, ettei se saa kiskoa kotonakaan niin ei tartte kiskoa muuallakaan. No mummolassa kuulemma saa.. sama tuo muuten, mutta ei kisko silloin kun minä olen läsnä

 

[mammamia]

Meillä ainakin komennetaan, en ymmärrä, millä ihmeellä muuten oppisi. Olen törmännyt tuohon "kädestä ottamis" - asiaan ihan melkein kotipihoilla. Eräs pikkuprinsessa saa ottaa toisen lapsen kädestä ja yrittää ottaa jopa aikuisenkin kädestä äidin sanomatta sanaakaan. Auta armias,jos joku yrittää ottaa tämän neitokaisen kädestä jotain, johan alkaa puhetta tulemaan neidon äidiltä. Kovin ovat siis ristiriitaiset ohjeet pienelle lapselle....mitähän mahtaa hänestä kasvaa???

 

[komentaja-äiti]

Olin oman, tuolloin n. vuoden ikäisen lapseni kanssa sairaalassa lastenpkl:n odotushuoneessa. Siellä oli myös isä ja n. 2 v poika, joka touhusi ikätasoisesti eli juuri se lelu tai tavara mikä toisella oli, kiinnosti ja hän otti toisilta leluja.
Isä ei kertaakaan, ei koko aikana, sanonut yhtäkään kieltosanaa lapselleen! Ei yhtään ei, älä, tms. sanaa. Isä kyllä puuttui asioihin, otti lapseltaan sen lelun ja vei takaisin sille lapselle jolle se kuuluikin. Tätä oli koko sen ajan mitä olimme odotushuoneessa. Isommatkin lapset olivat hölmistyneitä, muita vahempia tilanne raivostutti.
Isä saattoi sanoa: "se on tytön nukke" ja vei nuken takaisin tytölle, mutta kertaakaan ei siis kieltosanaa, ei keraakaan :"älä ota sitä, ei"

Kyseessä oli siis selkeä kasvatusmetodi, jossa ei sanota lapselle kieltosanoja, negatiivisia sanoja. Ajatuksena käsittääkseni, ettei lapsi ahdistu ja pahoita mieltään kieltosanoista. Eli vanhemmat itse ahdistuvat selkeistä kieltosanoista ja selkeistä, napakoista komento- ja käskysanoista.

Toisella lapsellani oli 2. ja 3. luokalla noin 3-kymppinen naisopettaja, joka ei koskaan laittanut lapsen mihinkään koulu/kotitehtävään väärin-merkkiä. Hän ei koskaan korjannut sen enempää matematiikan kuin äidinkielenkään virheitä. Hän tarkasti kyllä aineet ja tehtävät, mutta ei tehnyt merkintöjä virheistä. Tuohon aikaan lapsi kirjoitti kaikki sanat yhteen, hän ei erottanut missä sana katekaa toiseksi. Siistähänmalliin kokoaine ja oli han siinälapsenkäsi alallakirjoitettuatekstiä paljon. Hän tykkäsikirjoittaa aineita ja kirjoitti muutenkyllä hyvä aineita.

Punakynä ei viuhunut siksi, että opettajan selityksen mukaan jotkut lapset ahdistuvat punakynästä, ja jotkut lapset ahdistuvat siitä, että heidän koululäksyissään nähdään vain virheitä ja pyrkivät sitten täydelliseen virheettömyyteen, ainakin yksi tyttö oli tämmöinen siis :headwall:
Lisäksi lapsi jotenkin vaan ihan itsestään oppii, että ai tämä onkin väärin ja ai se meneekin oikeasti noin.
Eli lapsi ahdistuu jos hänelle sanoo, että tuossa teit väärin Vai ahdistuuko siinä loppujen lopuksi oikeasti se aikuinen, joka ei kestä nähdä omassa täydellisessä lapsessaan "vikoja"? Tai aikuinen ei kertakaikkisesti pysy sanomaan EI, tai komentamaan, puuttumaan : ottamaan sitä vastuuta, mikä aikuisen kuuluisi ottaa??? :ashamed:

 

[Beth]

Onko tuo sitten sitä että ei saisi käyttää negatiivista ilmausta. Vain kaikki positiivinen huomioidaan. Jostain olen lukenut sitä että sillä tavalla (muka!) lapset kasvatetaan hyvin. yhtenäänsanotaan ei ei ei niin lapsi huomaa et silloin hän saa aikuisen huomion ja näin siis onkin kiva tehdä.

Meillä kuitenkin kuuluu ei sanaja usein aika kovaakin. Kotona 11 kk ja 8 v.

 

[maisa]

Kyllähän se "ei saa" ja "älä" kärsii inflaation, jos niitä jatkuvasti viljellään. Itse olen ainakin sen metodin kannalla, että kielletään sellaiset asiat, jotka on pakko ja muut yritetään selittää. Voihan (ja pitäähän) lapselle toki sanoa, että "ei ole sinun lelusi" tms., mutta olen aika monta perhettä nähnyt, joissa "ei saa" ja "älä" kaikuu kuuroille korville. Usein kun niitä viljellään vielä tavan vuoksi eikä jäädä edes seuraamaan, noudattaako lapsi niitä kieltoja.
Enkä ole siis tätä mieltä siksi, ettei lapselle vaan tule paha mieli vaan siksi, että pidän tehokkaampana tapana sitä, että kielletään harkitusti. Jotta se lapsi sitten pelästyisi ei sanaa, kun on tosi kyseessä vaikkapa jossain vaaratilanteessa.
Oma nalkutus menee ainakin miehelläkin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Tai itse asiassa aiheuttaa useimmiten vastareaktion eli eiköhän se lapsilla ole sama juttu.

 

[Fiona71]

Tuo on kai nykyään yleinen käytäntö,kun meillä aikoinaan meni pojat hoitoon,niin hoitaja sanoi myöhemmin,että onpa kiva nähdä lapsia,jotka tietävät mitä sana EI tarkoittaa.Mä silloin vähän hölmistyin,mutta oon kyllä huomannut,että' näitäkin on.
Eihän pieni lapsi tajua,jos sille paasataan ummet ja lammet tyyliin"katso nyt,kun toiselle tuli paha mieli,kun otit lelun sen kädestä.Oleppas nyt kiltti ja vie lelu takaisin ja pyydä nätisti anteeksi"Kun tälläisiä näkee jo alle 2v kohdalla ja lapsi on sitten hoo moilasena että täh.Ihan selkeä EI saa ottaa jne. riittää pienelle.
Ja sitten on myös näitä tapauksia,jossa äidit/isät huutavat kurkku suorana lapsilleen,mutta mitään ei tapahdu.Eli vanhemmat purkavat omat kiukkunsa ja turhautumisensa huutamiseen,mutta lapsi saa jatkaa mitä tekikin.
Mun yksi tuttu on tälläinen.Jos sen lapsi ottaa lelun toiselta,niin huudetaan,että ei saa ottaa.Lapsi ei korvaansa lotkauta ja niin saa pitää lelun.Annas olla jos toisin päin.Äiti tulee ihan viereen seuraamaan,että hänen kullanmuru saa lelunsa takaisin. :headwall:
Saapa vain nähdä,mitä tälläisistä lapsista tulee.

 

[merika]

Meilläkin komennetaan, kun sanon ei tai ei saa - tyttö luulee sitä hauskaksi leikiksi ja riemu on katossa, kun kohta äiti tulee. No kyllä hän vielä joskus oppii. Siitä olen aina pitänyt kiinni ettei lelua viedä toisen kädestä, ja siitä tulis muidenkin pitää kiinni. Me ei olla raivattu alahyllyjä eikä kukkasia pois lapsen käsienulottumattomiin, mut ihan hyvin on mennyt. meillä saa leikkiä kaukosäätimellä ja syödä puhelinta, mutta kylässä se ei ole sallittua.

pienestä se vitsa on väännettävä. tyttö 1v.

 

[Selenicereus]

\

Meilläkin komennetaan, kun sanon ei tai ei saa - tyttö luulee sitä hauskaksi leikiksi ja riemu on katossa, kun kohta äiti tulee. No kyllä hän vielä joskus oppii. Siitä olen aina pitänyt kiinni ettei lelua viedä toisen kädestä, ja siitä tulis muidenkin pitää kiinni. Me ei olla raivattu alahyllyjä eikä kukkasia pois lapsen käsienulottumattomiin, mut ihan hyvin on mennyt. meillä saa leikkiä kaukosäätimellä ja syödä puhelinta, mutta kylässä se ei ole sallittua.

pienestä se vitsa on väännettävä. tyttö 1v.

Meilläkin on alahyllyillä vielä "aikuisten" tavaroita. Ja poika (13kk) saa jo laatikot/kaapit auki. Osaa laittaa jopa makuuhuoneen oven kiinni, kun menee romuaan mun laatikoita

Meän poika ei osaa yhtään puolustautua, jos joku ottaa lelun kädestä.. Se vaan antaa ottaa ja sit tulee joko itku tai sitten se tulee "juoruaan" minulle. En oikein tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua.. käydä hakeen se lelu pojalleni takaisin vai mitä..?

 

[äiti]

\

Olin oman, tuolloin n. vuoden ikäisen lapseni kanssa sairaalassa lastenpkl:n odotushuoneessa. Siellä oli myös isä ja n. 2 v poika, joka touhusi ikätasoisesti eli juuri se lelu tai tavara mikä toisella oli, kiinnosti ja hän otti toisilta leluja.
Isä ei kertaakaan, ei koko aikana, sanonut yhtäkään kieltosanaa lapselleen! Ei yhtään ei, älä, tms. sanaa. Isä kyllä puuttui asioihin, otti lapseltaan sen lelun ja vei takaisin sille lapselle jolle se kuuluikin. Tätä oli koko sen ajan mitä olimme odotushuoneessa. Isommatkin lapset olivat hölmistyneitä, muita vahempia tilanne raivostutti.
Isä saattoi sanoa: "se on tytön nukke" ja vei nuken takaisin tytölle, mutta kertaakaan ei siis kieltosanaa, ei keraakaan :"älä ota sitä, ei"

Kyseessä oli siis selkeä kasvatusmetodi, jossa ei sanota lapselle kieltosanoja, negatiivisia sanoja. Ajatuksena käsittääkseni, ettei lapsi ahdistu ja pahoita mieltään kieltosanoista. Eli vanhemmat itse ahdistuvat selkeistä kieltosanoista ja selkeistä, napakoista komento- ja käskysanoista.

Toisella lapsellani oli 2. ja 3. luokalla noin 3-kymppinen naisopettaja, joka ei koskaan laittanut lapsen mihinkään koulu/kotitehtävään väärin-merkkiä. Hän ei koskaan korjannut sen enempää matematiikan kuin äidinkielenkään virheitä. Hän tarkasti kyllä aineet ja tehtävät, mutta ei tehnyt merkintöjä virheistä. Tuohon aikaan lapsi kirjoitti kaikki sanat yhteen, hän ei erottanut missä sana katekaa toiseksi. Siistähänmalliin kokoaine ja oli han siinälapsenkäsi alallakirjoitettuatekstiä paljon. Hän tykkäsikirjoittaa aineita ja kirjoitti muutenkyllä hyvä aineita.

Punakynä ei viuhunut siksi, että opettajan selityksen mukaan jotkut lapset ahdistuvat punakynästä, ja jotkut lapset ahdistuvat siitä, että heidän koululäksyissään nähdään vain virheitä ja pyrkivät sitten täydelliseen virheettömyyteen, ainakin yksi tyttö oli tämmöinen siis :headwall:
Lisäksi lapsi jotenkin vaan ihan itsestään oppii, että ai tämä onkin väärin ja ai se meneekin oikeasti noin.
Eli lapsi ahdistuu jos hänelle sanoo, että tuossa teit väärin Vai ahdistuuko siinä loppujen lopuksi oikeasti se aikuinen, joka ei kestä nähdä omassa täydellisessä lapsessaan "vikoja"? Tai aikuinen ei kertakaikkisesti pysy sanomaan EI, tai komentamaan, puuttumaan : ottamaan sitä vastuuta, mikä aikuisen kuuluisi ottaa??? :ashamed:

OLIPA HARVINAISEN JÄRKEVÄ ISÄ!!! :flower:

 

[anne-68]

Mä en voi sietää et joku komentaa tai kieltää mun lasteni,en lainkaan!
huolehdin itse lasteni kasvatuksesta ja siihen kuuluu myös opetukset siitä mikä on oikein,mikä väärin.En kyllä myöskään itse kiellä herkästi toisten lapsia,katson että ne tehtävät kuuluvat äidille.

 

[komentaja-äiti]

\

\

Olin oman, tuolloin n. vuoden ikäisen lapseni kanssa sairaalassa lastenpkl:n odotushuoneessa. Siellä oli myös isä ja n. 2 v poika, joka touhusi ikätasoisesti eli juuri se lelu tai tavara mikä toisella oli, kiinnosti ja hän otti toisilta leluja.
Isä ei kertaakaan, ei koko aikana, sanonut yhtäkään kieltosanaa lapselleen! Ei yhtään ei, älä, tms. sanaa. Isä kyllä puuttui asioihin, otti lapseltaan sen lelun ja vei takaisin sille lapselle jolle se kuuluikin. Tätä oli koko sen ajan mitä olimme odotushuoneessa. Isommatkin lapset olivat hölmistyneitä, muita vahempia tilanne raivostutti.
Isä saattoi sanoa: "se on tytön nukke" ja vei nuken takaisin tytölle, mutta kertaakaan ei siis kieltosanaa, ei keraakaan :"älä ota sitä, ei"

Kyseessä oli siis selkeä kasvatusmetodi, jossa ei sanota lapselle kieltosanoja, negatiivisia sanoja. Ajatuksena käsittääkseni, ettei lapsi ahdistu ja pahoita mieltään kieltosanoista. Eli vanhemmat itse ahdistuvat selkeistä kieltosanoista ja selkeistä, napakoista komento- ja käskysanoista.

Toisella lapsellani oli 2. ja 3. luokalla noin 3-kymppinen naisopettaja, joka ei koskaan laittanut lapsen mihinkään koulu/kotitehtävään väärin-merkkiä. Hän ei koskaan korjannut sen enempää matematiikan kuin äidinkielenkään virheitä. Hän tarkasti kyllä aineet ja tehtävät, mutta ei tehnyt merkintöjä virheistä. Tuohon aikaan lapsi kirjoitti kaikki sanat yhteen, hän ei erottanut missä sana katekaa toiseksi. Siistähänmalliin kokoaine ja oli han siinälapsenkäsi alallakirjoitettuatekstiä paljon. Hän tykkäsikirjoittaa aineita ja kirjoitti muutenkyllä hyvä aineita.

Punakynä ei viuhunut siksi, että opettajan selityksen mukaan jotkut lapset ahdistuvat punakynästä, ja jotkut lapset ahdistuvat siitä, että heidän koululäksyissään nähdään vain virheitä ja pyrkivät sitten täydelliseen virheettömyyteen, ainakin yksi tyttö oli tämmöinen siis :headwall:
Lisäksi lapsi jotenkin vaan ihan itsestään oppii, että ai tämä onkin väärin ja ai se meneekin oikeasti noin.
Eli lapsi ahdistuu jos hänelle sanoo, että tuossa teit väärin Vai ahdistuuko siinä loppujen lopuksi oikeasti se aikuinen, joka ei kestä nähdä omassa täydellisessä lapsessaan "vikoja"? Tai aikuinen ei kertakaikkisesti pysy sanomaan EI, tai komentamaan, puuttumaan : ottamaan sitä vastuuta, mikä aikuisen kuuluisi ottaa??? :ashamed:

OLIPA HARVINAISEN JÄRKEVÄ ISÄ!!! :flower:

PERUSTELISTIKO KANTASI, KIITOS!!

Minä en nähnyt tilanteessa mitään järkevää. Lapsen "leikki" oli viedä toisilta lapsilta tavaroita, ja isä niitä sitten palautteli oikeille omistajilleen.
Odotus-leikkihuoneessa ei kukaan lapsi leikkinyt, koska tämän "harvinaisen järkevän isän" lapsi vei sen mahdollisuuden myös muilta lapsilta.
Kun isä lapsensa kera siiryi osastolle hoitajien saattelemana sairaalan vaatteisin puettuna, tilanne vapautui leikkihuoneessa normaaliksi. Muut lapset pystyivät ottamaan leluja, leikkimään niillä sen minkä leikkivät yhdessä tai yksin tai sisaren tai vanhempansa kanssa...

Joten, kiitos, perusteletko kantasi. :attn:

 

[komentaja-äiti]

Anne 68: olen samaa mieltä kanssani, mutta minun lapseni ei mene rikki siitä, että joku toinen, vieras ihminen, komentaa tai kieltää häntä - jos komentaa/kieltää asiasta!! :attn: Aina kun ei itse huomaa kaikkea, vaikka miten yrittää vieressä vahtia, että sopu ja rauha säilyisi heikkalaatikolla, eikä oma tenava esim. nakkelisi hiekkaa toisten päälle tms.

Jos olen eri mieltä toisen vanhemman kanssa, sanon sen myös. Jos tämä toinen aikuinen menee siitä rikki ja loukkaantuu, niin voivoi.. ikävä juttu, jos aikuinen ei kestä asiallisesti asiasta sanottua...

Komennan myös muiden lapsia jos heidän omat vanhempansa eivät sitä osaa. Omani on vielä sen verran pieni, ettei osaa pitää itse puoliaan. En anna muiden lasten jyrätä enkä kiusta omaani. Toki seuraan ensin tilanteita, en suunapäänä syöksy vieraiden tenavia komentelemaan. Onpa vaan olemassa vanhempia, jotka eivät "huomaa" oman lapsensa tekemisiä.

 

[touhutaapero]

Neuvoja ottaisin vastaan! Millä keinoilla lapsi saadaan tottelemaan? =) Menettekö viereen kieltämään, ohjaatteko/kannatteko pois jos ei useamman kiellon jälkeenkään siirry pois pahan teosta? Meillä ei ainakaan tepsi kauempaa kieltely, ei aina vierestäkään.

Itse en ymmärrä liiallista kieltämistä, ettei lapsi mitään saa tehdä. Pitäähän pienen lapsen saada koskea edes joihinkin tavaroihin (kylässä ollessa), ei taaperot jaksa kauaa paikallaan pysyä toimettomana, ei meillä ainakaan, eikä mielestäni pitäisikään. Hyvä keino onkin ohjata lapsen huomio luvallisiin touhuihin kiellettyjen sijasta, mutta eihän luvalliset jutut tietenkään aina kiinnosta ollenkaan :headwall:

Itse en keksisi muuta tehdä jos joku veisi lapseni lelun, mennä lapsen luo ja pyytää antamaan lelu takaisin (kehtaisiko sitä tehdä..) ja antamaan toisen lelun tilalle, ja kertoa ettei toiselta saa lelua viedä..en tiedä jos ei anna lelua, eihän sitä voi väkisinkään viedä..kiperä tilanne tosiaan.. :attn:

 

[maisa]

Jatkuvaa kieltämistä tuolla aiemmin kritisoin ja nyt ihmettelen sitä, että miten lapsesta voi tuntua järkevältä, ettei toiselta saa ottaa, kun kuitenkin aikuinen joutuu ottamaan häneltä tämän tästä jonkin kielletyn jutun kädestä pois, esim. kiven tai muut suuhun sopivat pienet esineet.
Ei sillä, että mun mielestä saa toiselta ottaa kädestä, mutta mahtaa lapsi ihmetellä moista toimintaa. Tai sitten ei, mistä noista tietää... Yritän tässä vain asettua lapsen asemaan.
Samahan pätee esim. huutamiseen tai lyömiseen: jos huudat alvariinsa lapselle tai lyöt häntä, on turha edellyttää, ettei hän itse tekisi niin muille.

 

[vaikea juttu]

toi kieltäminen. Olen kans miettinyt pääni puhki että mitä pitäis tehdä jos lapsi ottaa lelun toisen kädestä. Omani nimittäin harrastaa sitä aika paljon. Ei kai 1-vuotias kuitenkaan ymmärrä pitkiä selityksiä siitä että ei noin saa tehdä kun toiselle tulee paha mieli? Kieltäminen on taas ristiriidassa aikuisen toiminnan kanssa. Yleensä olen kyllä kieltänyt ja ottanut lelun poikani kädestä ja antanut takaisin omistajalleen ennen kuin äidit ehtii hermostua. Täytyy sanoa että munkin korvaan kuullostaa pahalta jos joku muu mamma kieltää mun poikaa, mielestäni se on mun tehtävä ja noin pienen kanssa kuitenkin olen koko ajan vieressä vahtimassa. Isovanhemmat saavat kyllä kieltää poikaa mutta että jotku vieraat ihmiset.. ei hyvä!

 

[Selenicereus]

Jos meillä poika on ottanut jonkun kielletyn tavaran käteensä (ja se ei ole mitenkää tappava kuten veitsi..) niin minä en ota sitä hänen kädestään vaan sanon, että ei saa ottaa ja pyydän antamaan tavaran minulle. 98% poika asettaa tavaran mun ojennettuun käteen. Joskus lähtee naureskellen pois ja joskus pitää ottaa vähän väkisin, mutta yleensä toi "anna äitille" tepsii varsin hyvin.

Leluja meän poika ei ota toisten kädestä, ei taida uskaltaa lähestyä siinä mielessä. Tuolla aikaisemmin kyselin, ett mitä tekis, kun meän pojalta voidaan useinkin ottaa lelu kädestä eikä hän pistä hanttiin. Onkohan siihen syynä se, että minä käytän tuota em. "metodia" niin ehkä poika vaan luulee ett aina pitää antaa tavara pois kun joku on käsi ojolla vieressä.. :headwall: Ehkä se oppii vielä pitämään puolensa.

 

[maalaisjärjellä]

Alkaa mennä kovin monimutkaiseksi koko homma. Jos lähdetään ajattelusta, että esim. 1 v lapsi on niin pieni, ettei se ymmärrä (kuitenkaan), eikä häntä voi sen takia kieltää jostakin asiasta, niin minkä ikäisenä hän sitten ylipäätään mitään ymmärtää? Minkä ikäisenä voi kieltää siitä asiasta?

Siis: Jos jokin asia on koko ajan kiellettyä tai ei-hyväkyttävää, mutta lasta ei voi kieltää koska lapsi on niin pieni ettei ymmärrä, ja sitten yhtäkkiä hän onkin "sovipan ikäinen" ymmärtämään, että se aiemmin sallittu asia onkin kiellettyä, ja lasta voi alkaa kieltämään siitä??? :/

Maailma on täynnä kiellettyjä paikkoja ja asioita, myös meille aikuisille. Myös kotona, myös toisten lasten seurassa on asioita ja tekoja, jotka eivät ole sallittuja.
Jos minun lapseni vie lelun toiselta, puutun tilanteeseen: se on XX:n lelu - ja palautan lelun XX:lle takaisin ja ehdotan omalleni jotain muuta. Toisinaan se kelpaa, toisinaan kelpaisi vain se mikä on toisella lapsella.
Kovin pieni lapsi ei osaa jakaa, esim. saman lelujutun ääressä sopisi kyllä useampikin lapsi leikkimään, mutta lapset haluavat omia ne itselleen. Olen kyllä puuttunut ja sanonut kaikille 1-3 vuotiaille, että siinä sopii kaikki leikkimään.. ja kas kummasti on sitten sopinutkin! Ja leikki on sujunut siinä rinnakkain sopuistasti ja kaikilla on ollut kiva mieli..
Tapahtumat ovat aivan ikäsidonnaisia, mutta eiväthän lapset koskaan opi huomioimaan toisia lapsia, leikkimään toisten kanssa, jakamaan mitään, jos aikuinen ei ikinä puutu tilanteisiin!! tai jos oma nuppu on niin hauras ja niin kullalla silattu, että menee rikki ja vahingoittuu jos vieras aikuinen puuttuu tilanteeseen!?!

Meillä on käytössä sana EI ja lasta kielletään, jos on tarvis, mutta eihän se sitä tarkoita, että koko päivä aamusta iltaan on pelkkää kieltoa ja kometamista!
Roskia ei oteta maasta. Kiviä ja keppejä saa ottaa, mutta suuhun niitä ei saa laittaa, suuhun laitetaan vain ruokaa. Onhan pienelläkin lapsella silmät päässä, kyllä hän erottaa milloin kädessä on keppi ja milloin tupakkiaski - esineiden nimeäminen on aikuisen tehtävä.

Koska lyödä ei saa, koska tukistamiset ja luunapit ovat paitsi kiellettyä myös tehottomia,mitä tehdä silloin kun kielto ei mene perille, kun ei-sana ei tehoa ja lapsi vaan tekee ja tekee? Meillä äänensävy on kovempi, ote on tiukempi, lapsi siirretään toiseen paikkaan. Kun ruokailutilanteessa maitomukit lentää, lapsi siirtyy syöttötuolissa niin kauas pöydästä, ettei yllä pöydällä oleviin tavaroihin, sillä ruokapöydässä ei sotketa eikä temppuilla. Tottakai ipana vastustaa ja suuttuu!!! Mutta eihän hän siitä rikki mene, että laitetaan rajat, pidetään kiinni säännöistä !!??? Juuri sitähän lapset tarvitsee, ja haluaa: rajoja! Ja niitä "pitää" myös uhmata: onko toi tosissaan, onko tää voimassa tänäänkin - nyt puhun jo isommasta kuin 1-vuotiaasta. Mutta osaa sen alle 2-vuotiaskin: tekee jotain kielletyksi tiedettyä ja mennessään oikein katsoo, että huomaako tuo, mitäs se nyt sanoo...

Ei pidä aliarvioida lapsia. He ymmärtävät ja oivaltavat yllättävän paljon enemmän kuin äkkiseltään luulisikaan.
Joskus ihan hämmästyy

 

[vaikea asia]

Minun lapseni ei mene rikki jos joku vieras kieltää, eipä tuo juuri itse siitä edes näytä välittävän, MUTTA minä itse en pidä siitä. Minun tehtäväni on opettaa ja ohjata ja kasvattaa lastani ja sen teenkin. Minun mielestäni vieraitten ihmisten ei tarvitse siihen puuttua tässä vaiheessa. Sitä tarkoitin. En minäkään puutu muitten lasten puuhiin muuta kuin vasta siinä vaiheessa jos tekevät pahuutta toisille lapsille ja oma äiti ei tee mitään asialle.

 

[anne-68]

"Vaikea asia":yhdyn 100%:sesti kommenttiisi.Minunkaan lapseni EI mene rikki jos toinen äiti komentaa,ei tietenkään,en vain pidä siitä.En tajua kuinka joku tuolla sai väännettyä kommentistani jotain vaikeaa,kun se oli hyvin yksinkertainen?Ei kaikkea tarvitse viedä aina äärimmäisyyksiin.En pidä muiden komentelusta,koska olen täysjärkinen aikuinen ihminen,kasvatan kolmatta lastani,ja olen aivan varmasti itse pätevä arvioimaan koska on tarpeellista puuttua/kieltää.Ja huom:MINULLA on aikaa esim hiekkiksellä seurata lapseni touhuja niin että KOKOAJAN tiedän mitä tapahtuu ja missä mennään..Minun aikani EI mene muiden vahtimiseen,jätän sen muille äideille.Pystyn kyllä vaihtamaan ajatuksia äitien kanssa samalla seuraten pientäni.Lähden sinne yleensäkin sillä ajatuksella että LAPSI pääsee ulos,eli hänen ehdoillaan siellä ollaan.Mun tarpeeni keskustella muiden äitien kanssa toteutuu siis ns lapsentahtisesti(mikä hieno sana..):lapsi ensin,itse toisena.Kas saihan tästä kuitenkin väännettyä monimutkaista!Kaunista kevättä kaikille anyway :flower:

 

[maalaisjärjellä]

Mutta hei naiset, oletteko huomanneet että KAIKKI äidit EIVÄT vahdi lapsiaan! kaikki äidit eivät PUUTU lapsensa tekemisiin !! he katselevat muualle, he juttelevat kauhean intensiivisesti muiden äitien kanssa. Kun sitten se oma nuppu jälleen kerran tekee jotain, ja toisen lapsi parkuu pää punaisena, tämä äiti ikään kuin havahtuu, että ei kait meidän hippunuppu.. tekikö hippunuppu jotakin.. ja lapselle sanotaan korkeintaan tyyliin "täytyy leikkiä kiltisti" ja siinä se. Ja yleensä juuri tämän tämmöisen äidin lapsi on lähes terroristina muita kiusaamassa siellä leikkipaikalla / kerhossa

Kun tulen leikkipuistoon, jossa on uusia äitejä ja lapsia, minä en voi tietää kuulutko sinä tuohon äiti-ryhmään vai riittääkö sinulla mielenkiintoa vahtia oman tenavasi tekemisiä ja ennenkaikkea puuttua siihen. Aina ei voi ennakoida, kun ei ennätä vaikka haukkana vahtisi vieressä, mutta kun tapahtuu, niin puututaan.

Sen sijaan "vanhojen tuttujen" naamojen kohdalla tiedän, onko paikalla perhe X, jolloin minun on vahdittava omaani ettei X.n tenava ole kimpussa koko ajan. Tämmöinenkin kokemus meillä on eräästä äiti-lapsi-ryhmästä. Kun perhe X saapuu, valpastun ja kyllä: puutun ja komennan, sillä seurauksella että lapsi X ei enää kiusaa minun lastani - JOS MINÄ OLEN PAIKALLA ! jos poistun toiseen huoneeseen (sisätilassa) leikkikatoksen taakse tai muuten hetkeksi näkymättömiin, menee hetki ja minun tenavani parkuu... \|O missäs oli äiti X? niin, missä ?

 

[haisu]

Yritän käyttää eitä mahdollisimman vähän, lapsi turtuu jatkuvaan kieltämiseen. Ennemmin yritän ohjata muuhun toimintaan, sillon se ei tarvittaessa tehoaa paremmin

 

[jesu]

sitä minäkin ihmettelen

 

[anne-68]

Joo mut haloo,JOS vahdit omaa lastasi kunnolla,varmasti näet siinä samalla onko joku kenties lähestymässä lastasi kiusaamis/satuttamismielessä?Eli JOS vahdit lastasi kunnolla,ei häntä niin vaan kukaan toinen mukula PÄÄSE lyömään!Hyvin simppeliä.Eli silloin ei tarvitse komennella muita.Kyllä lapsesta näkee jos hänellä on pahat mielessä,jos yhtään lapsia osaa tulkita.Onhan niitä tietty sellaisiakin outoja lintuja jotka ovat vallan kauniisti ja aivan varoittamatta vetäisevät neesuun,niin sanotusti.Mutta todella vähän on näitä tapauksia.Tottakai siinä tilanteessa sanon minäkin tiukkaan sävyyn kieltävästi vieraalle.Mutta niitä ylläreitä on murto-osa kaikista satuttamista,kyllä ne vaan ennalta näkee.JOS lastaan vahtii.