Itse opiskelen tällä hetkellä työmarkkinatuen voimin ja juttu meni siis näin:
Kun sain tietää tuen saannin olevan mahdollista yli 25 vuotiaalle, niin otin yhteyttä työkkäriin. Tällöin tehtiin työllistymissuunnitelma, johon siis kirjattiin ylös opiskelujen hyöty, kun minulla ei ammattia entuudestaan ollut. Sovimme, että haen kouluun yhteishaussa mutta tällöin ei siis vielä voitu luvata tuen myöntämistä.
Hain yhteishaussa ja pääsykokeen kautta minut hyväksyttiin kouluun. Hyväksymispäätöksen jälkeen ilmoitin työkkäriin uudestaan ja silloin tehtiin sitten tehtiin työvoimapoliittinen lausunto Kelaan, että työkkäri myöntää mulle luvan opiskella kokopäiväisesti työmarkkinatuen voimin.
Ja päätös tehtiin siis jo opiskelujen alkamista edeltävänä kesänä. Opintojen alettua minun piti vielä sitten käydä täyttämässä koulussa sellanen paperinippu, jonka koulu allekirjoitti ja leimasi ja toimittaa paperit työkkäriin. Ikää minulla tosin oli jo 27v, kun koulu alkoi ja 26v kun aloin asiaa selvittämään työkkärin kanssa.
Ota siis ensisijaisesti yhteyttä työkkäriin, hanki työllistymissuunnitelmaasi merkintä opiskelujen tärkeydestä ja selvitä sieltä milloin sinä voit aloittaa opiskelut työkkärin tuella, sillä nämä asiat ovat osaksi yksilöllisiä ja sovittavissa
