Oma uhmaikäinen lapsi vihastuttaa

  • Viestiketjun aloittaja Tilitys
  • Ensimmäinen viesti
Tilitys
Meillä on 2v10kk ikäinen tyttö, joka on uhmassaan/iässään sellaisessa vaiheessa, että en kestä häntä yhtään. Lapsi kärttää koko ajan jotain ja kaikki on koko ajan huonosti tai väärin. Pienimmistäkin asioista tulee kauhea raivo ja itku. Meillä on myös 6kk ikäinen vauva ja hänenkin pitäisi saada huomiota. Tuntuu, että en pysty olemaan lapsilleni "hyvä äiti" vaan hermostun liian helposti. Monesti tulee oikein sellainen raivo kun tuo isompi lapsi on oikein hankala, että mietin miten voinkin tuntea tällaista raivoa omaa lasta kohtaan. Saatan rähjätä isommalle lapselle useita kertoja päivässä. Kaikki lähteminen ja meneminen on todella työn ja tuskan takana. Tuo kohta 3v. lapsi ei myöskään tällä hetkellä osaa leikkiä YHTÄÄN itsekseen, vaan hän pyörii koko ajan jaloissa ja mankuu leikkimään, askartelemaan, piirtämään jne. Mulla on sellainen olo, että olen ihan paska äiti ja lapset kasvaa varmaan ihan kieroiksi. Välillä hermo menee vanhempaa lapseen niin, että jätän hänet hetkeksi huomiotta ja teen vaan kotihommia enkä jaksa vastata jankkaaviin kysymyksiin. Toivottavasti lapset ei ihan häiriinny kun äidillä on tällaisia tuntoja. Jotenkin mulla on ajoittain sellaionen olo, että voi miten en tiennyt lapsia hankkiessani, että elämä on tällaista. Isompi lapsi oli ihana vauva ja taapero, mutta viimeiset 1/2 vuotta ovat oilleet yhtä h...ttiä. Meneekö tämä koskaan ohi? Toivoisin kai vertaistukea, kertokaa miten jaksatte tätä arkea kahden pienen lapsen kanssa? Ja miten isomman lapsen saisi edes hetkeksi leikkimään itsekseen ilman jatkuvaa jaloissa pyörimistä? Ollaan mielestäni annettu isommalle pajon omaa aikaa jomman kumman vanhemman kanssa jne., mutta uhma ja "ärsyttävä käytös" vaan jatkuu.
 
hermo kireällä
Ratkaisua ongelmaan en keksi, koska itsekin painiskelen samanlaisessa tilanteessa. Vertaistukea täältä kyllä heruu.

Lapseni ovat puoli vuotta vanhempia kuin sinun. Isosiskolle tulee huudettua välillä pää punaisena, mutta tuntuu, ettei mikään mene perille. Joskus, kun haluaisin olla hetken rauhassa ja lukittaudun työhuoneeseen puoleksi tunniksi, niin silloinkin tyttö saattaa tulla huutamaan oven taakse, että haluaa äidin luo, vaikka isä olisi lasten kanssa olohuoneessa. Poden raivoamisestani huonoa omaatuntoa. Iltaisin yritän paikkailla sitä. Pienemmän mentyä nukkumaan iltaisin vietän isomman kanssa rauhallisen satutuokion sylikkäin. Yritän myös muistaa kehua molempia lapsia aina usein. Pahinta on, että olen alkanut huutaa välillä myös 1-vuotiaalle, joka ei vielä 20 kiellon jälkeenkään usko, vaan jatkaa kiellettyä puuhaansa.

Sen jälkeen kun kuopus kasvoi yli 1-vuotiaaksi, niin tilanne on helpottunut siltä osin, että lapset viihtyvät nyt myös paremmin yhteisissä leikeissä jonkin aikaa. Tietysti riitojakin tulee heidän välilleen, mutta plussan puolella ollaan kuitenkin siltä osin. Saan siis päivisin pieniä hengähdystaukoja, kun lapset leikkivät keskenään.

 
fjhgu
Mulla 3½-vuotias. ja 6 kk ipanat ja kyllä rankkaa on. Isompi kärttää äitiä kokoajan leikkiin, sanoo että vauva pitää panna pois. Häiriköi kun nukutan vauvaa(vaikka tietää että sitten äiti ehtii leikkimään kun vauva nukkuu). Lisäksi vauva vielä nukkuu tosi lyhkäsiä päikkäripätkiä, joten uloskaan emme isomman kanssa oikein pääse, koska jos vauva herää ulkona ollessamme, alkaa kamala huuto vaunuissa(odotankin että pääsee rattaisiin istumaan, jos sitten viihtyisi paremmin). Vielä tämän lisäksi isompi nukkuu nykyään vauvan ja äitin kanssa makkarissa; oma huone ei enää kelvannut. Vuoron perään öisin herättävät sitten toisensa. Pienempi kitise ja isompi höpöttää/naureskelee unissaan tai näkee painajaisia. Isi ei kelpaa hoitajaksi ja töissä kun käy, ei noita öitä jaksaisikaan. Minäkin olen huutamiseen sortunut ja kyllä pahaa teki kun kuopukselle yhtenä päivänä nuppi punaisena karjuin niin tuli jonkun ajan päästä sanomaan että "minä lakattan tinua äiti".
En kuitenkaan ihmettele yhtään huutamistani. Olen välillä niin väsynyt kun yöuneni jäävät 3-4 h jatkuvasti(vklloppuisin saan tietty nukkua enmmän).
Neuvolassa kun kerroin tilanteesta oli kommentti vain "no onpas nyt hankala vaihe menossa"....kiitti, kovasti auttoi!
Onneksi isompi pääsee välillä mummulaan(n. kerran/kk) ja saa siellä täyden jakamattoman huomion. Yhtään en myöskään nyt kadu että pidin hänen tarhapaikkansa kun jäin äitiyslomalle eli pari päivää viikossa 5 h kerrallaan saa leikkiä kavereiden kanssa ja purkaa energiaansa. Yksi lastentarhanopettajistakin sanoi että kun tuo teidän tyttö vaatii noita virikkeitä tosi paljon...ja minullahan ei nyt ole niitä aikaa tarjota. Että tälläistä vertaistukea täältä; kyllä se aika meitä auttaa ja eiköhän noista penskoistakin ihan täysipäisiä tule.
 
uhmiksen äiti
Huh, ihan kuin itse olisi kirjoittanut pari kuukautta sitten! Meillä on 4v poika ja 2v tyttö, pojalla on kesästä lähtien ollut todella paha uhma ja tyttökin on alkanut osoittaa omaa tahtoa. Vähintään kerran päivässä olen räjähtänyt, ihan hävettää etten osaa varsinkaan kiireessä tilanteita paremmin hoitaa. Meillä ehdottomasti pahinta on lähtemiset, poika kiukuttelee ja ei suostu pukemaan, alkaa riuhua jne. Eikä muuten myöskään yksin leiki, koko ajan mankuu että tehdään palapeliä/leikitään junilla tms. Nyt viimeisinä parina kuukautena on alkanut hieman helpottaa kun lapset ovat alkaneet leikkiä yhdessä enemmän eikä heidän yhdessä olonsa ole pelkkää tappelua. En nyt tiedä oliko tästä mitään hyötyä, yksin et ole noiden tunteitesi kanssa :(. Ajan kuluminen varmaan auttaa sinunkin tapauksessasi...
 
just!!
Alkuperäinen kirjoittaja zfch:
Huutaminen ei auta.
Ai, ihan tosi. Ei itkukaan mihinkään auta, mutta silti välillä väistämättä tulee tirautettua. Ei flunssaakaan auta mustaherukkamehu, eikä raskautumiseen greippi. Yskäkään ei aina lähde yskimällä, eikä nuha nussimalla, mutta silti tulee yritettyä kuitenkin..
 
fjhgu
Alkuperäinen kirjoittaja just!!:
Alkuperäinen kirjoittaja zfch:
Huutaminen ei auta.
Ai, ihan tosi. Ei itkukaan mihinkään auta, mutta silti välillä väistämättä tulee tirautettua. Ei flunssaakaan auta mustaherukkamehu, eikä raskautumiseen greippi. Yskäkään ei aina lähde yskimällä, eikä nuha nussimalla, mutta silti tulee yritettyä kuitenkin..

tää oli ihan paras. hyvää uutta vuotta!!!!!!

 
gfkkgy
Alkuperäinen kirjoittaja Tilitys:
Meillä on 2v10kk ikäinen tyttö, joka on uhmassaan/iässään sellaisessa vaiheessa, että en kestä häntä yhtään. Lapsi kärttää koko ajan jotain ja kaikki on koko ajan huonosti tai väärin. Pienimmistäkin asioista tulee kauhea raivo ja itku. Meillä on myös 6kk ikäinen vauva ja hänenkin pitäisi saada huomiota. Tuntuu, että en pysty olemaan lapsilleni "hyvä äiti" vaan hermostun liian helposti. Monesti tulee oikein sellainen raivo kun tuo isompi lapsi on oikein hankala, että mietin miten voinkin tuntea tällaista raivoa omaa lasta kohtaan. Saatan rähjätä isommalle lapselle useita kertoja päivässä. Kaikki lähteminen ja meneminen on todella työn ja tuskan takana. Tuo kohta 3v. lapsi ei myöskään tällä hetkellä osaa leikkiä YHTÄÄN itsekseen, vaan hän pyörii koko ajan jaloissa ja mankuu leikkimään, askartelemaan, piirtämään jne. Mulla on sellainen olo, että olen ihan paska äiti ja lapset kasvaa varmaan ihan kieroiksi. Välillä hermo menee vanhempaa lapseen niin, että jätän hänet hetkeksi huomiotta ja teen vaan kotihommia enkä jaksa vastata jankkaaviin kysymyksiin. Toivottavasti lapset ei ihan häiriinny kun äidillä on tällaisia tuntoja. Jotenkin mulla on ajoittain sellaionen olo, että voi miten en tiennyt lapsia hankkiessani, että elämä on tällaista. Isompi lapsi oli ihana vauva ja taapero, mutta viimeiset 1/2 vuotta ovat oilleet yhtä h...ttiä. Meneekö tämä koskaan ohi? Toivoisin kai vertaistukea, kertokaa miten jaksatte tätä arkea kahden pienen lapsen kanssa? Ja miten isomman lapsen saisi edes hetkeksi leikkimään itsekseen ilman jatkuvaa jaloissa pyörimistä? Ollaan mielestäni annettu isommalle pajon omaa aikaa jomman kumman vanhemman kanssa jne., mutta uhma ja "ärsyttävä käytös" vaan jatkuu.
Onneksi olkoon, tuttu tilanne: Meillä uhmakkaita oli vaan 1 ja tulokkaita 2. Sulje korvat huutamiselta ja älä huomoi pikkuriehujaa. Kukaan ei jaksa tapella itsekseen.
 
koettu on!
Kyllä uhmaikäinen koettelee hermoja toden teolla. Mutta ideahan on siinä että lapsi tarvitsee aikuisten rajoja ja uhmatilanteessa on hyvin turvaton. Jos vanhempi siinä hetkessä ei osaa vetää selkeää linjaa ja rajaa TAI alkaa itse menettää hermojaan, lapsi ei opi tunteidensa käsittelemistä terveellä tavalla. Raivo tuottaa raivoa, aikuisen pitäisi jaksaa käsitellä omat tunteensa muualla että jaksaa lapsen tunnereaktioita.

Kannattaa lukea aiheesta, se auttaa jaksamaan myöskin ja auttaa ymmärtämään itseään paremmin.
 
Voimia
Meillä vain yksi uhmaikäinen, ei pikkusisaruksia, ja silti tuntuu että pää hajoaa. Kokoajan joku on pahalla tuulella, jos ei lapsi niin sitten vanhempi. Mieskin on välillä ihan raivona, enkä aina tiedä kenelle on suuttunut. Varmaan kävelee äijä kohta ovesta ulos, kun on liian väsynyt ja paha olla. Sitä pelkään ja toisaalta taas, joskus tekee itse mieli sanoa että lähde pois kun kerran et meitä jaksa...
 
Voimia
... jatkoa edelliseen. Muutaman kerran on käynyt mielessä että olisiko kannattanut ryhtyä lapsen tekoon ollenkaan. Menee omat hermot, tuntee itsensä tosi huonoksi ja vieläkö tässä menettää kaikessa tohinassa parisuhteenkin (yhdessä yli 15 v). Että välillä kyllä täälläkin oma lapsi todellakin vihastuttaa! Arg!! No, osaahan se lapsi sitten olla myös ihana...
 
kahden lapsen uhmaiät jo koettu
Tässä joitakin omia vinkkejäni:

- Kun tajuat, että lapsi todellakin kokee hänelle VÄLTTÄMÄTÖNTÄ henkisen kasvun vaihetta, niin sinun on helpompi sietää kiukkua. Varsinkin pienempään sisarukseen verrattuna 2-3 vuotias tuntuu isolta, mutta hän on oikeasti ihan pieni vielä. Vaihe menee ohi.

- Pidä tiukasti kiinni rutiineista ja rytmistä. Uhmaikä on rajojen löytämistä ja hän ei välttämättä osaa edes kyseenalaistaa sitä ruoka-aikoja ja nukkumisaikoja, jos ne ovat aina samat.

- Iso osa kiukuttelusta ajoittuu siihen, kun lapsi on nälkäinen ja väsynyt. Vältät turhaa huutoa sillä, että tosiaan pidät kiinni niistä nukkumis- ja syömisajoista. Kun seuraat kelloa, niin vältyt helpommin huutamiselta, kun itse ymmärrät, että kyse on väsymyksestä ja nälästä. Etkö itsekin ole kiukkuinen, jos sinulla on kauhea nälkä? Pieni lapsi ei aina tajua, mistä kiukku johtuu. Koska hän ei osaa sitä sanoa, aikuinen pitää esim. väsymyskiukuttelua vain lapsen "ilkeytenä".

- Tuon ikäisen lapsen ajattelukyky ei ole vielä niin monimutkainen, että hän kykenisi ajattelemaan niin, että: "Itkenpä vähän lisää, jotta saan ärsytettyä äitini enemmän". Kyse on todellakin vain lapsen omasta ahdistuksesta, joilla hän testaa rajojaan ja tajuaa oman erillisyytensä äidistä.

- Aikuisen tehtävä on määrätä perhettä, ei lapsen. Jos lähdette ulos, niin älä kysy, että "Lähdettäisikö ulos?", vaan toteat, että "Lopettele leikki, lähdetään 5 min päästä ulos".

- Anna lapsen opetella valintatilanteita vähän kerrallaan. Älä anna lapsen valita vaatteita, koska se voi olla lapselle ahdistavaa, koska hän ei osaa monesta vaihtoehdosta valita oikeaa. Sen sijaan voit antaa hänen valita vaikkapa kaksista pikkuhousuista tai nilkkasukista hänelle mieluisemmat.

- Lapsen raivon saa usein keskeytettyä vaikkapa laululla, näyttämällä hänelle jotakin muuta tai vaikka tarinan kertomisella. Myös kaupassa lapsen voi ottaa apulaiseksi keräämään tavaroita. Minä esimerkiksi annoin lasten vuorotellen painaa hissiä, kaupassa hedelmävaakaa, etsiä ketsuppia, kumpikin sai ottaa yhden maitopurkin hyllystä jne.

- Lapsi voi turhautua, jos hän ei osaa. Silloin voit auttaa lasta niin, että muistat kehua häntä. Lapsi yleensä nautii, kun saa tehdä aikuisten juttuja (esim. pyyhkiä pöytää, tiskata, olla mukana leipomassa). Sotkua tulee enemmän kuin jos itse tekisi, mutta viihtyvyyden ja tulevan kotitöiden teon kannalta se on tosi tärkeää.

- Muista kehua, kun lapsi tekee asiat hyvin. On kurjaa, jos lapsi saa vain negatiivista huomiota.

- Anna lapselle hellyyttä. Älä rankaise häntä siitä, että hänellä on uhmaikä. On eri asia moittia tekoja kuin se, että moittisi lasta. Älä sano, että jätät hänet tai vihaat häntä.

- Jos lapsi saa raivarit kaupassa, älä ala lahjomaan lasta. Maailmaan mahtuu ääntä.

- Mitä johdonmukaisempi olet uhmaiässä, sitä nopeammin se vaihe menee ohi. Älä unohda huumoria. Keksikää yhdessä asioita, joita on kiva tehdä yhdessä. Esimerkiksi pukiessa keksin omasta päästäni lapselle pieniä tarinoita, joita lapsi rakasti kuulla. Entisistä päivittäisistä pukemisraivareista ei ollut enää tietoakaan.

- Jos et kestä tilannetta ja pelkäät lyöväsi lasta, olet liian väsynyt. Hae hoitoapua, jotta jaksat hoitaa lapsia.

- Mitä pienempi lapsi, sitä lyhempiä kieltojen pitää olla. Kun lapsi on rauhoittunut, voit selittää hänelle, miksi kynttilään ei saa koskea jne.

Suosittelen lämpimästi lukemaan jonkun uhmaikää käsittelevän kirjan. Itse ainakin sain suuresti ihan käytännön vinkkejä siitä, miten selvitä uhmaiästä. Kirjastosta niitä löytyy paljon, jos ei raaski ostaa niitä. Varmasti netistäkin löytyy vinkkejä googlettamalla "uhmaikä" sanaa.
 
AAMEN!
Tosi hyvä kirjoitus tuo edellinen! Olen huomannut oman uhmailijan kanssa että oma hermostuminen EI todellakaan tilannetta helpota vaan tekee sen entistä huonommaksi ja pitkittää tilannetta. Siis itse lasken hiljaa mielessä kymmeneen kun hermo uhkaa mennä ja sitten vaan rauhallisella äänellä auttamaan pienokaista kohtauksesta pois päin. jos on aivan mahtiraivari niin ei auta muu kun istua vierssä ja tyynnytellä hiljaa, meillä ei silloin saa edes koskea saati ottaa syliin.
 
puistokapina
Minä sain avun lapsille siitä, että annoin lapsille aikaa lopettaa leikit. Kun lähdimme sisältä ulos, sanoin, että 5 min päästä lähdetään. Sitten toinen ennakkovaroitus tuli noin 1 min ennen lähtöä ja sen jälkeen lopetettiin leikit.

Sama systeemi puistossa: 5min ja 1 min päästä ennakkoilmoitukset, että kohta lähdetään. Sillä tavalla lapsi oppi varautumaan siihen, että kohta pitää lähteä. Sitten lähdettiin, olipa huutoa tai ei. Jos jäät selittelemään ja perustelemaan pienelle, miksi pitää lähteä tai että annat hänen vielä jäädä vähäksi aikaa leikkimään ekstra-aikaa, niin siitä tulee vain jatkossa entistä pahempia riitoja.

Aikuisen pitää ottaa paikkansa perheessä. Aikusesta tuntuu tylsälle, kun on niitä rutiineja, mutta elämä on niin kauhean paljon helpompaa, kun lasten kanssa arki sujuu. Lapselle ne rutiinit tuovat turvaa, vaikka se aikuisesta tuntuukin tylsistyttävältä. Kun lapset kasvavat isommaksi, rutiineista voi aika-ajoin hellittää vähän enemmän ja tehdä poikkeuksia.

Itselläni vanhin lapsi on jo murrosikäinen mopopoika ja täytyy sanoa, että vielä tuollaista itseä pidempää näppylänaamaakin joutuu komentamaan nukkumaan ja joutuu vahtimaan, että ruoka-ajoista pidetään kiinni, ettei syö mahaansa täyteen herkkuja jne. Kun isotkin lapset pitävät kiinni rutiineista (koulu, läksyt, harrastukset, pesu, ruokailu, uni), niin arki sujuu. Itse asiassa monen aikuisenkin elämä olisi helpompaa, kun malttaisi mennä ajoissa nukkumaan ja muistaisi syödä 5 ateriaa päivässä jne...
 
m**
Meillä raivoavat, mankuvat ja karjuvat uhmaikäiset kaksoset on saatu rauhoitettua kuulosuojainten avulla. Siis kuulosuojaimet ovat vanhemmilla ja ne ovat sellaiset, jotka suodattavat läpi vain normaalin puheen.
Meillä mentiin liikaa siihen (oma moka) että lapset saivat karjumalla tahtoaan läpi. Ja kahdesta uhmaikäisestä lähtee ääntä.. Nyt on itse helpompi säilyttää maltti ja olla antamatta periksi, kun se varsinainen meteli ja karjunta ei helisytä tärykalvoja.
 
Uhma vasta edessä
"Kahden lapsen uhmaiät jo koettu", upea kirjoitus! Kiitos että annoit niin monta hyvää vinkkiä. Kopioin ne talteen uhmaa odotellessa. Toivon että pystyn tekemään suurimman osan ehdotuksistasi. Kiitos vielä kerran.

terveisin vuoden ikäisen äiti
 
varapäre
On todella mukava huomata , etten ole ainoa jolla on uhmaikäisen kanssa ongelmia.
Tsemiä!
Mll :tä saa hoitajia vaikka pariksi tunniksi , että pääset ihan YKSIN vaikka kävelylle, ostoksille tms. kun alkaa liikaa hermoja kiristää. :) Suosittelen!
Samoin kaikkia kerhoja löytynee joka paikka kunnalta... Toivottavasti ainakin!Sekin helpottaa kun saa joko vertaistukea tai lapsen hoitoon..
Uhmaikäisen kanssa meillä on helpottanut todella tiukat rajat ja se että kun kiukuttelu alkaa minä lakkaan huomioimasta. Kinuamiseen reagoin korkeintaan , että äiti ei nyt ymmärrä , kun kiukuttelet pyydä uudelleen kunhan osaat sanoa sen nätisti.
Raivarin aikana suljen korvat ja istun lattialla (esim hyräilen jos oma hermo meinaa mennä) välillä käytän holding otetta.
Suosittelen lukemaan esim. Lapselle rajat / Arne Skodvin . Laittoi irvistelemään , kun tajusin missä on tullut mokattua.
Niin ja tuo aikataulun noudatus olisi hyvästä mutta meillä tulee aina välillä livettyä ja sen huomaa heti.
JAKSAMISTA ! !

 
Lillariina
Hyviä vinkkejä oli kahden uhmaikäisen äidillä. Itse käytän erityisesti tuota laulukikkaa. Vaikka oma pipo puristaisi ihan hulluna, niin alan joskus laulaa tai hassutella kesken lapsen huutokohtauksen. Jo loppuu huuto ja hyvä tuuli alkaa tarttua. Tämä vaatii itseltä ponnisteluja, mutta tepsii useimmiten. Esim. pukeutumistilanteessa, jos lapsi kiukuttelee kovasti, alan lorutella tai laulaa tai sanon hassulla äänellä: "Missäs se xx:n jalka oikein on", ja sitten sitä etsitään tohinalla lahkeesta.

Muina vinkkeinä sanoisin, että omaa aikaa pitää olla edes vähän joka päivä. Uhmahuutojen keskellä tekee hyvää nauttia hetki hiljaisuutta, vaikka vartin lenkillä ulkona. Ja kannattaa hankkia lapsenhoitoapua sukulaisista, naapurintytöistä, tms.



 
Kolmosten 3 v. äiti
Miten te meinaatte pärjätä murrosikäisten kanssa, jos nyt annatte lastenne raivota ja huudatte itse vielä siinä mukana. Lapset kerjäävät kuria ja järjestystä elämään sekä rauhaa ja rakkautta. Lasten kanssa pitää olla todella johdonmukainen eikä antaa kaikkea periksi, vaikka se juuri sillä hetkellä tuntuisi helpommalta. Ei myöskään 2-3 vuotiaille kannata ruveta kauheesti selittelemään. Koska eivät he jaksa kuunnella mitään pitkiä selityksiä. Meillä kolmen kanssa on ollut heti alusta tiukka linja, että kiukuttelulla ei saa mitään periksi. Aika hyvin on pärjätty ja seurakunnan kerhossa jopa kehuttiin meidän kolmosia rauhallisiksi ja toisia lapsia huomioon ottaviksi. Tiukat rajat ja säännöt ennenkuin mopo karkaa käsistä.
 
Tiukkaa linjaa on pidetty täälläkin...
mutta kylläpä vaan tuo 2,5v silti testailee!! Usea kerho-ohjaaja tms on tullut aluksi sanomaan, että pidäthän sä pääsi, etkä anna periksi. Sitten ovat huomanneet, että tämä yksilöpä kiukkuaa vaikka äiti ei mieltään sen vuoksi muutakaan!
Mummoja lapsi kyllä tanssittaa ihan kuusnolla. Välillä vähän rasittaa katsoakin, ja jos koittaa puuttua, ilmaisevat mummot halunsa toimia tavallaan lapsen kanssa...
 
Jupetius74
Tässä joitakin omia vinkkejäni:

- Kun tajuat, että lapsi todellakin kokee hänelle VÄLTTÄMÄTÖNTÄ henkisen kasvun vaihetta, niin sinun on helpompi sietää kiukkua. Varsinkin pienempään sisarukseen verrattuna 2-3 vuotias tuntuu isolta, mutta hän on oikeasti ihan pieni vielä. Vaihe menee ohi.

- Pidä tiukasti kiinni rutiineista ja rytmistä. Uhmaikä on rajojen löytämistä ja hän ei välttämättä osaa edes kyseenalaistaa sitä ruoka-aikoja ja nukkumisaikoja, jos ne ovat aina samat.

- Iso osa kiukuttelusta ajoittuu siihen, kun lapsi on nälkäinen ja väsynyt. Vältät turhaa huutoa sillä, että tosiaan pidät kiinni niistä nukkumis- ja syömisajoista. Kun seuraat kelloa, niin vältyt helpommin huutamiselta, kun itse ymmärrät, että kyse on väsymyksestä ja nälästä. Etkö itsekin ole kiukkuinen, jos sinulla on kauhea nälkä? Pieni lapsi ei aina tajua, mistä kiukku johtuu. Koska hän ei osaa sitä sanoa, aikuinen pitää esim. väsymyskiukuttelua vain lapsen "ilkeytenä".

- Tuon ikäisen lapsen ajattelukyky ei ole vielä niin monimutkainen, että hän kykenisi ajattelemaan niin, että: "Itkenpä vähän lisää, jotta saan ärsytettyä äitini enemmän". Kyse on todellakin vain lapsen omasta ahdistuksesta, joilla hän testaa rajojaan ja tajuaa oman erillisyytensä äidistä.

- Aikuisen tehtävä on määrätä perhettä, ei lapsen. Jos lähdette ulos, niin älä kysy, että "Lähdettäisikö ulos?", vaan toteat, että "Lopettele leikki, lähdetään 5 min päästä ulos".

- Anna lapsen opetella valintatilanteita vähän kerrallaan. Älä anna lapsen valita vaatteita, koska se voi olla lapselle ahdistavaa, koska hän ei osaa monesta vaihtoehdosta valita oikeaa. Sen sijaan voit antaa hänen valita vaikkapa kaksista pikkuhousuista tai nilkkasukista hänelle mieluisemmat.

- Lapsen raivon saa usein keskeytettyä vaikkapa laululla, näyttämällä hänelle jotakin muuta tai vaikka tarinan kertomisella. Myös kaupassa lapsen voi ottaa apulaiseksi keräämään tavaroita. Minä esimerkiksi annoin lasten vuorotellen painaa hissiä, kaupassa hedelmävaakaa, etsiä ketsuppia, kumpikin sai ottaa yhden maitopurkin hyllystä jne.

- Lapsi voi turhautua, jos hän ei osaa. Silloin voit auttaa lasta niin, että muistat kehua häntä. Lapsi yleensä nautii, kun saa tehdä aikuisten juttuja (esim. pyyhkiä pöytää, tiskata, olla mukana leipomassa). Sotkua tulee enemmän kuin jos itse tekisi, mutta viihtyvyyden ja tulevan kotitöiden teon kannalta se on tosi tärkeää.

- Muista kehua, kun lapsi tekee asiat hyvin. On kurjaa, jos lapsi saa vain negatiivista huomiota.

- Anna lapselle hellyyttä. Älä rankaise häntä siitä, että hänellä on uhmaikä. On eri asia moittia tekoja kuin se, että moittisi lasta. Älä sano, että jätät hänet tai vihaat häntä.

- Jos lapsi saa raivarit kaupassa, älä ala lahjomaan lasta. Maailmaan mahtuu ääntä.

- Mitä johdonmukaisempi olet uhmaiässä, sitä nopeammin se vaihe menee ohi. Älä unohda huumoria. Keksikää yhdessä asioita, joita on kiva tehdä yhdessä. Esimerkiksi pukiessa keksin omasta päästäni lapselle pieniä tarinoita, joita lapsi rakasti kuulla. Entisistä päivittäisistä pukemisraivareista ei ollut enää tietoakaan.

- Jos et kestä tilannetta ja pelkäät lyöväsi lasta, olet liian väsynyt. Hae hoitoapua, jotta jaksat hoitaa lapsia.

- Mitä pienempi lapsi, sitä lyhempiä kieltojen pitää olla. Kun lapsi on rauhoittunut, voit selittää hänelle, miksi kynttilään ei saa koskea jne.

Suosittelen lämpimästi lukemaan jonkun uhmaikää käsittelevän kirjan. Itse ainakin sain suuresti ihan käytännön vinkkejä siitä, miten selvitä uhmaiästä. Kirjastosta niitä löytyy paljon, jos ei raaski ostaa niitä. Varmasti netistäkin löytyy vinkkejä googlettamalla "uhmaikä" sanaa.
 
Viimeksi muokattu:
Jupetius74
Tässä joitakin omia vinkkejäni:

- Kun tajuat, että lapsi todellakin kokee hänelle VÄLTTÄMÄTÖNTÄ henkisen kasvun vaihetta, niin sinun on helpompi sietää kiukkua. Varsinkin pienempään sisarukseen verrattuna 2-3 vuotias tuntuu isolta, mutta hän on oikeasti ihan pieni vielä. Vaihe menee ohi.

- Pidä tiukasti kiinni rutiineista ja rytmistä. Uhmaikä on rajojen löytämistä ja hän ei välttämättä osaa edes kyseenalaistaa sitä ruoka-aikoja ja nukkumisaikoja, jos ne ovat aina samat.

- Iso osa kiukuttelusta ajoittuu siihen, kun lapsi on nälkäinen ja väsynyt. Vältät turhaa huutoa sillä, että tosiaan pidät kiinni niistä nukkumis- ja syömisajoista. Kun seuraat kelloa, niin vältyt helpommin huutamiselta, kun itse ymmärrät, että kyse on väsymyksestä ja nälästä. Etkö itsekin ole kiukkuinen, jos sinulla on kauhea nälkä? Pieni lapsi ei aina tajua, mistä kiukku johtuu. Koska hän ei osaa sitä sanoa, aikuinen pitää esim. väsymyskiukuttelua vain lapsen "ilkeytenä".

- Tuon ikäisen lapsen ajattelukyky ei ole vielä niin monimutkainen, että hän kykenisi ajattelemaan niin, että: "Itkenpä vähän lisää, jotta saan ärsytettyä äitini enemmän". Kyse on todellakin vain lapsen omasta ahdistuksesta, joilla hän testaa rajojaan ja tajuaa oman erillisyytensä äidistä.

- Aikuisen tehtävä on määrätä perhettä, ei lapsen. Jos lähdette ulos, niin älä kysy, että "Lähdettäisikö ulos?", vaan toteat, että "Lopettele leikki, lähdetään 5 min päästä ulos".

- Anna lapsen opetella valintatilanteita vähän kerrallaan. Älä anna lapsen valita vaatteita, koska se voi olla lapselle ahdistavaa, koska hän ei osaa monesta vaihtoehdosta valita oikeaa. Sen sijaan voit antaa hänen valita vaikkapa kaksista pikkuhousuista tai nilkkasukista hänelle mieluisemmat.

- Lapsen raivon saa usein keskeytettyä vaikkapa laululla, näyttämällä hänelle jotakin muuta tai vaikka tarinan kertomisella. Myös kaupassa lapsen voi ottaa apulaiseksi keräämään tavaroita. Minä esimerkiksi annoin lasten vuorotellen painaa hissiä, kaupassa hedelmävaakaa, etsiä ketsuppia, kumpikin sai ottaa yhden maitopurkin hyllystä jne.

- Lapsi voi turhautua, jos hän ei osaa. Silloin voit auttaa lasta niin, että muistat kehua häntä. Lapsi yleensä nautii, kun saa tehdä aikuisten juttuja (esim. pyyhkiä pöytää, tiskata, olla mukana leipomassa). Sotkua tulee enemmän kuin jos itse tekisi, mutta viihtyvyyden ja tulevan kotitöiden teon kannalta se on tosi tärkeää.

- Muista kehua, kun lapsi tekee asiat hyvin. On kurjaa, jos lapsi saa vain negatiivista huomiota.

- Anna lapselle hellyyttä. Älä rankaise häntä siitä, että hänellä on uhmaikä. On eri asia moittia tekoja kuin se, että moittisi lasta. Älä sano, että jätät hänet tai vihaat häntä.

- Jos lapsi saa raivarit kaupassa, älä ala lahjomaan lasta. Maailmaan mahtuu ääntä.

- Mitä johdonmukaisempi olet uhmaiässä, sitä nopeammin se vaihe menee ohi. Älä unohda huumoria. Keksikää yhdessä asioita, joita on kiva tehdä yhdessä. Esimerkiksi pukiessa keksin omasta päästäni lapselle pieniä tarinoita, joita lapsi rakasti kuulla. Entisistä päivittäisistä pukemisraivareista ei ollut enää tietoakaan.

- Jos et kestä tilannetta ja pelkäät lyöväsi lasta, olet liian väsynyt. Hae hoitoapua, jotta jaksat hoitaa lapsia.

- Mitä pienempi lapsi, sitä lyhempiä kieltojen pitää olla. Kun lapsi on rauhoittunut, voit selittää hänelle, miksi kynttilään ei saa koskea jne.

Suosittelen lämpimästi lukemaan jonkun uhmaikää käsittelevän kirjan. Itse ainakin sain suuresti ihan käytännön vinkkejä siitä, miten selvitä uhmaiästä. Kirjastosta niitä löytyy paljon, jos ei raaski ostaa niitä. Varmasti netistäkin löytyy vinkkejä googlettamalla "uhmaikä" sanaa.
Juuri näin toimin 3v uhma ikäisen kanssa eikä auta. Saa tehdä ja Touhuta mukana mutta yhtäkkiä kesken kaiken saa raivarin. Ilman syytä ja silloin ei auta mikään. Ei rauhottelu höpöttely tarinointi laulaminen ei mikään. Kaupassa aina oma kärry niinkuin kaksosveljelläkin ja yhtäkkiä ilman syytä hermostuu ja jää hokemaan samaa asiaa ja siinä ei auta mikään. 5 lapsen äitinä ja lastensairaanhoitajana en ole ikinä kokenut tämmöstä.
 
Viimeksi muokattu:
*00*
Typerää tulla sanomaan, että tee näin ja näin, minulla on jo kahdesta kokemusta minä tiedän. Pitäisikö tajuta,että lapset on erilaisia?? Minullakin on kahdesta uhmasta kokemusta, mutta tällä hetkellä kaksosten kanssa mikään ei mene niinkuin aiempien kanssa tai niinkuin kirjoissa. Ei vaan mikään auta, hermo menee puolen tunnin turhasta kiljunnan jälkeen väkisin.
 

Yhteistyössä