Ollaan oltu kimppaseksissä osallisena. N j mieheni on saanut päähänsä pyytää ystäviään meille saunomaan. Haluaa minut mukaan miesten kanssa yhtäaikaa

Minulla samanlainen fantasia; näyttää vaimoa muille miehille. Kiihottaa sängyssä, mutta tuskin oikeasti siihen lähtisin. -ihmettelijäTee
Ja minä miehenä haluaisin olla kahden naisen kanssa samaan aikaan
Minun ystävätär oli meillä yökylässä niin päätimme herättää hänet ja hän sai kahta naista.
Oli meillä myös naistenvälistä juttua ja mies touhusi takaapäin kanssamme.
 
vierailija
Voi kunpa minäkin voisin saada kahta naista! Mutta sen haaveen ei ilmeisesti oo tarkoitus koskaan toteutua, kun haaveeni vain kaatuvat jatkuvasti; en "saa" edes jutella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista muiden naisten kanssa ja huom. aviovaimoni ei varsinaisesti ole sitä juttelua vastaan, muut ihmiset ne sitä elämässäni on. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää keskustella anonyyminä täällä. Kiva, että edes se on mahdollista.

Jopa yhdessä toisessa ketjussa täällä minua on lyöty "Raamatulla päähän", enkä todellakaan pidä sellaisesta, vaikka Raamattua arvostankin. Mutta se ei estä minun haaveitani syntymästä.

Minun ystävätär oli meillä yökylässä ja kun mieheni tuo miehiä meille minun kanssa panemaan niin päätettiin yllättää mieheni joka oli jo mennyt nukkumaan.
Mentiin alasti makuuhuoneeseen ja mieheni heräsi kun vieras nainen antoi suuseksiä hänelle.
Mieheni oli hämillään mutta ihan mielissään yllätyksestä.
Eli voi sinullakin joskus toteutua toiveesi.
 
Kiitos tsempistä, vaikka en siltikään usko sen koskaan toteutuvan elämässäni. Vaimollani on meinaan vahvempi vakaumus ja luottamus Herraan kuin minulla, joten sellaisia ystäviään vaimoni tuskin meille kutsuisi, jotka minulle edes suuseksiä antais, vaikka vaimoni sellaisia naisia tuntisikin. Tietääkseni kuitenkaan ei edes tunne.

-T
 
vierailija
Ollaan oltu kimppaseksissä osallisena. Nyt mieheni on saanut päähänsä pyytää ystäviään meille saunomaan. Haluaa minut mukaan miesten kanssa yhtäaikaa saunaan.
Haluaa näyttää minua alastomana.

Saunomista vastaan minulla ei olisi mitään. Muu saa jäädä fantasiatasolle: haluaisin viihdyttää kumppaniani toisen miehen kanssa ja haluaisin katsella, kuinka hän vie toisen miehen suuseksillä orgasmiin, spermat viimeistä tippaa myöten niellen.
 
vierailija
Jollakulla moderaattorilla ollu huono ilta eilen, kun viestini jätettiin julkaisematta.

Viestini (17.30) oli vastaus kirjoittajalle Seikku24.

Yritetäänpä uudestaan.

Mitä aluksi sanoin, oli suurin piirtein näin: "kuulostaa ihanalta, ollapa se vieras mies". Sitten korjasin väärinkäsityksen.

Yhtä ja samaa.

Tai vähintään liitännäinen.
Tällä tarkoitin sitä, että kyllä alastomuus ja seksi vähintään käsi kädessä aina kulkevat.

T. moderaattorin uhri.
 
vierailija
Jo on, kun jatkuvasti moderaattorien hampaisiin viestini joutuvat, eikä uusinta viestiäni varmaankaan julkaista. Edellisen kaltaisia ei näköjään saa kritisoida julkisesti. Se siitä sananvapaudesta.

-T
 
vierailija
Olemme N28 ja M53 pari, nyt tulee 6 vuotta täyteen. Mieheni vei minut Espanjassa ryhmäseksi tapahtumaan katsomaan miltä se touhu näyttää. Alkoi sen verran alapää kostua että päätin mennä keinutelineeseen ja jonohan siinä oli melkein heti pystyssä. Sain ehkä 50-100 kertaa sen illan aikana ja liukastetta kului. En tiedä kuinka monta orgasmia sain mutta ryhmäseksissä on se taika että orgasmien määrä lisääntyy ihan kokoajan. Tuntui viimeisimmissä tunneissa että niitä tuli jopa päällekkäin eli aiempi ei kerennyt edes loppua kun alkoi jo uusi. Ihan mieletön kokemus ja haluaisin uudelleen. Sen jälkeen orgasmi herkkyys on kasvanut. Ennen orgasmeja yhdynnässä tuli itse asiassa harvoin eli suuseksissä sain mutta nykyään saan yhdynnässä jopa useita orgasmeja. Kiitos ihana mieheni että mahdollistit tämän 😘🥰
 
vierailija
Olemme N28 ja M53 pari, nyt tulee 6 vuotta täyteen. Mieheni vei minut Espanjassa ryhmäseksi tapahtumaan katsomaan miltä se touhu näyttää. Alkoi sen verran alapää kostua että päätin mennä keinutelineeseen ja jonohan siinä oli melkein heti pystyssä. Sain ehkä 50-100 kertaa sen illan aikana ja liukastetta kului. En tiedä kuinka monta orgasmia sain mutta ryhmäseksissä on se taika että orgasmien määrä lisääntyy ihan kokoajan. Tuntui viimeisimmissä tunneissa että niitä tuli jopa päällekkäin eli aiempi ei kerennyt edes loppua kun alkoi jo uusi. Ihan mieletön kokemus ja haluaisin uudelleen. Sen jälkeen orgasmi herkkyys on kasvanut. Ennen orgasmeja yhdynnässä tuli itse asiassa harvoin eli suuseksissä sain mutta nykyään saan yhdynnässä jopa useita orgasmeja. Kiitos ihana mieheni että mahdollistit tämän
Miten voi olla mahdollista? Kun saan orgasmin se on niin rankka, että menee suhteellisen kauan toipua eikä puhettakaan, että silloin minuun koskettaisiin. Toisen orgasmin saaminen on jo kovan työn takana eikä ole tasoltaan sama kuin ensimmäinen. Ihmettelen näitä juttuja kuinka orgasmeja pukkaa ja on niin upeaa.
 
Olen nainen Orgasmeja voi tulla hyvin runsaasti ainakin minulla
 
Yhteistyössä