Olivatko syyskuun 11. päivän terroriteot Yhdysvaltain propagandaa?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Itsekin muistan kyseenalaistaneeni 9/11-iskut lähinnä iskevästi tehdyn Loose Change-"dokumentin" perusteella. Nyt tajuaa, että se oli kunnolla alkua sille fake news-tykitykselle, millä Trumpin väki kampesi itsensä valtaan. Ja kuinka ollakaan, Alex Joneshan siellä oli tuottajana viimeisimmässä Loose Changen versiossa. Jonesiakin uskoin hetken, mutta koska en sen kummemmin välitä salaliittoteorioista unohdin äijän. Loppujen lopuksi oli aikamoinen yllätys huomata miten pitkälle hän sai vietyä rahastamisen tuolla salaliittoteorisoinnilla, ja nyt tuli äijälle maksun paikka, näin alkuun joutuu pulittamana 50 miljoonaa ja toivottavasti paljon lisää sen päälle.

Eli oliko 9/11 inside job? Mahdollisesti osittain, sillä äärioikeiston/ääriuskovaisten aikaansaama maan kahtiajako sekä kongressitalon valtaus viime vuodelta osoitti miten lähellä sisällissotaa USA on ja miten raakoja keinoja siellä voidaan käyttää valtaanpääsyyn, että siinä pysymiseen. Mutta iskut kuitenkin todistettavasti teki al-Qaeda ja mikäli mukana oli usalaisia vaikuttajia myötävaikuttamassa niihin niin se on vain spekulointia.

Voitte verrata 9/11-salaliittoteorioita siihen Ukraina-tuubaan mitä Venäjä on syöttänyt Venäjällä. Eli kannattaa käyttää medialukutaitoa. On helppo uskoa mitä vaan, kun ei tiedä faktoja. Ja jos on antipatiaa jo valmiiksi esim. valtaapitäjiä kohtaan, kuten Bushin hallintoa kohtaan, joiden tietää tehneen törkeyksiä aiemmin, niin on helppo uskoa heidän tekevän vielä jotain todella törkeämpää, kuten 9/11-iskut. Mutta se ei tarkoita, että heillä olisi ollut iskujen kanssa mitään tekemistä.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
Tuossa jutussa puhutaan building 7 nimellä kulkevasta rakennuksesta ja mainitaan tutkimusraportti, jonka mukaan tulipalot olivat syynä rakennuksen romahtamiseen. Tämä onkin virallinen totuus asiassa. Kyseinen rakennus on ainut teräsrunkorakennus maailmassa, joka on koskaan romahtanut tulipalon seurauksena. Tavallisessa rakennuksessa ei ole sellaisia materiaaleja, jotka tuottaisivat riittävän kuumuuden teräsrungon sulattamiseksi. Missään ei ole tuotu julkisuuteen mitä sellaista rakennus seiskassa säilytettiin, joka tuotti tavallista rakennuspaloa kuumemmat liekit.

Sinänsä on hyvin tyypillistä, että virallinen totuus on joskus ristiriidassa fysiikan lakien kanssa. Tiedämme esimerkiksi, että natsit kykenivät toisen maailmansodan aikana polttamaan ihmisruumiita täysin tomuksi ilman krematorioita avokuopissa. Naisten ruumiita käytettiin sytykkeinä miesten ruumiiden välissä koska korkeamman rasvaprosenttinsa takia ne leimahtivat tuleen ilman tarvetta käyttää polttonesteitä tai palavia materiaaleja. Näin ruumiiden hävittäminen oli hyvin taloudellista. Nykyään tämä ei enää onnistu, mutta silloin ajat olivat toiset.
 
vierailija
Itsekin muistan kyseenalaistaneeni 9/11-iskut lähinnä iskevästi tehdyn Loose Change-"dokumentin" perusteella. Nyt tajuaa, että se oli kunnolla alkua sille fake news-tykitykselle, millä Trumpin väki kampesi itsensä valtaan. Ja kuinka ollakaan, Alex Joneshan siellä oli tuottajana viimeisimmässä Loose Changen versiossa. Jonesiakin uskoin hetken, mutta koska en sen kummemmin välitä salaliittoteorioista unohdin äijän. Loppujen lopuksi oli aikamoinen yllätys huomata miten pitkälle hän sai vietyä rahastamisen tuolla salaliittoteorisoinnilla, ja nyt tuli äijälle maksun paikka, näin alkuun joutuu pulittamana 50 miljoonaa ja toivottavasti paljon lisää sen päälle.

Eli oliko 9/11 inside job? Mahdollisesti osittain, sillä äärioikeiston/ääriuskovaisten aikaansaama maan kahtiajako sekä kongressitalon valtaus viime vuodelta osoitti miten lähellä sisällissotaa USA on ja miten raakoja keinoja siellä voidaan käyttää valtaanpääsyyn, että siinä pysymiseen. Mutta iskut kuitenkin todistettavasti teki al-Qaeda ja mikäli mukana oli usalaisia vaikuttajia myötävaikuttamassa niihin niin se on vain spekulointia.

Voitte verrata 9/11-salaliittoteorioita siihen Ukraina-tuubaan mitä Venäjä on syöttänyt Venäjällä. Eli kannattaa käyttää medialukutaitoa. On helppo uskoa mitä vaan, kun ei tiedä faktoja. Ja jos on antipatiaa jo valmiiksi esim. valtaapitäjiä kohtaan, kuten Bushin hallintoa kohtaan, joiden tietää tehneen törkeyksiä aiemmin, niin on helppo uskoa heidän tekevän vielä jotain todella törkeämpää, kuten 9/11-iskut. Mutta se ei tarkoita, että heillä olisi ollut iskujen kanssa mitään tekemistä.
Just näin 👍
 
vierailija
Valeuutiset ovat juuri ns. "Trumpin jengin" heiniä. Tälläkin palstalla moni on niihin enemmän tai vähemmän tarttunut. Kun tarpeeksi valhetta toistaa, niin se jää ihmisten alitajuntaan. Joillakin ihmisillä tuntuu olevan kummallinen taipumus, että ovat aina valmiit uskomaan herkemmin kaiken mikä on valtavirtaa vastaan.

Toivotaan, että Suomessa jossain vaiheessa säädetään laki tästä:

👍
 
vierailija
Aihe sinällään kiinnostaa. Se ei kiinnosta olitko New Yorkissa ja minkä ikäisenä.
Tarkoitukseni oli vain tiedustella, muistatko itse tapahtumaa ja mikä on syy siihen, että sinä kenties epäilette iskujen taustoja. Itse katsoin suorana lähetyksenä tapahtumia heti ensimmäisen lennon jälkeen. Olin töissä ja työkaveri kehotti avaamaan uutiset. Sukulaisia oli tuolloin Atlantin toisella puolella, eivätkä heti päässeet lentämään kotimaahan, koska ilmatila suljettiin.
 
Sinä kenties epäilet tai jotkut muut, piti sanomani. Nämä salaliittoteoriat on kumottu mm. tuossa jutussa, johon laitoin linkin.
 
Yhteistyössä