Tässä muutama ohje:
Kantarellipiirakka
120 g voita
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
5-6 rkl vettä
1 kg kantarelleja
1 sipuli
2 rkl voita
2 dl kermaviiliä
1 dl kermaa
1 rkl sinappia
3 kananmunaa
suolaa, valkopippuria
persiljaa
1. Kuutioi voi, lisää jauhot, suola ja sokeri.
2. Hypistele sormissa taikina rakeiseksi seokseksi ja lisää vesi.
3. Vaivaa taikina tasaiseksi, levittämällä kourallinen taikinaa kerrallaan leivinalustalle ja kerää se jäl-leen yhdeksi kimpaleeksi.
4. Pane taikina kylmään noin puoleksi tunniksi.
5. Piirakkapohja esikypsennetään ilman täytettä, jolloin sisäosaan laitetaan muuta täytettä taikinan valumisen estämiseksi.
6. Aseta vuokaan ensin leivinpaperi ja painele sormin siihen taitokset niin, että paperi muotoutuu si-säpinnan laitojen mukaan.
7. Esikypsennyksen täytteenä voit käyttää vaikkapa raakaa riisiä, ohrasuurimoita tms. Käytön jäl-keen voit säilyttää ne ja käyttää uudelleen.
8. Kauli taikina pyöreäksi levyksi, joka on noin 5 cm isompi kuin irtopohjavuoka (26 cm).
9. Voitele vuoka ja ripottele pintaan vehnäjauhoja.
10. Kääri taikina kaulimen ympärille ja nosta vuokaan.
11. Painele se laitoja myöten ja leikkaa pois reunan yli tuleva osa.
12. Pistele haarukalla.
13. Aseta taikinan sisään esitaitettu voipaperi ja täytä esimerkiksi keittämättömällä riisillä tai ohrasuu-rimoilla (n. 1 kg). Voit täyttää pohjan laitoja myöten.
14. Paista 175 asteen uuninlämmössä 8 minuuttia.
15. Poista voipaperi ja paista kuorta vielä 4 minuuttia. Laidat pysyvät ylhäällä itsestään.
Täytteeksi sopii muhennos tuoreista kantarelleista.
1. Puhdista ja halkaise kantarellit.
2. Kuori ja silppua sipuli.
3. Paista seosta kevyesti pannussa ja nosta levyltä.
4. Sekoita joukkoon kylmä kermaviili ja täytteen jäähdyttyä kerma.
5. Tarkista maku mausteilla ja lisää lopuksi kananmunat.
6. Kaada se esikypsennettyyn piirakkakuoreen ja kypsennä pinta kauniin ruskeaksi 150 asteen uunin-lämmössä noin 60 minuuttia.
7. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.
Sienipiiras
500 g pakastettua voitaikinaa
täyte:
1 ½ litraa tuoreita suppilovahveroita
2 rkl öljyä tai kasvimargariinia
2-3 sipulia
1 ½ dl hienonnettua persiljaa
suolaa
valkopippuria
2-3 dl voimakasta juustoraastetta
6 dl maitoa
6 munaa
1. Kauli taikina levyksi ja vuoraa sillä kookas vuoka tai pelti.
2. Pistele taikinaa haarukalla.
3. Pane se jääkaappiin 30 minuutiksi.
4. Hienonna huuhdotut ja valutetut sienet.
5. Pane ne kattilaan kiehumaan omassa liemessään kunnes neste haihtuu.
6. Lisää sipulisilppu ja rasva kattilaan sienten joukkoon.
7. Lisää mausteeksi persiljaa, suolaa ja pippuria.
8. Pane vuokaan kerroksittain sieniä ja juustoraastetta.
9. Kaada päälle hyvin sekoitettu munamaito.
10. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti, kunnes piiraan pinta on kauniin värinen.
Sienipiiras 2
Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
1 rkl kuivahiivaa
1 rkl Bertolli Classico oliiviöljyä
2,5 dl vettä
Täyte:
1 l tuoreita TAI pakastettuja sieniä (tatteja, kantarelleja, herkkusieniä, siitakesieniä)
2 sipulia
1 dl keitettyä tummaa riisiä
1 dl Flora Ruokaa (rasvaa 15 %)
1 dl rasvatonta maitoa
2 kananmunaa
0,25 tl valkopippuria
1,5 tl yrttiseosta esim. Herbes de Provence
Vuoan voiteluun:
1 tl Bertolli Classico oliiviöljyä
Valmista ensin pohjataikina:
1. sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja kuivahiiva keskenään.
2. Lisää öljy ja kädenlämpöinen vesi.
3. Vaivaa taikina pehmeäksi ja jätä liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi.
Valmista sillä aikaa täyte.
1. Pilko sienet noin kolmen sentin palasiksi.
2. Kuori ja kuutioi sipulit.
3. Laita sienipalaset kylmälle pannulle ja ala kuumentaa. Kun sienistä alkaa irrota nestettä, lisää si-pulisilppu.
4. Paista, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Nosta pois liedeltä ja sekoita joukkoon keitetty riisi.
5. Painele kohonnut taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 26 cm) pohjalle ja reunoille.
6. Kaada sieniseos vuokaan.
7. Sekoita kulhossa Flora Ruoka, rasvaton maito ja kananmunat sekaisin.
8. Mausta valkopippurilla ja yrttiseoksella.
9. Kaada kananmunaseos sieniseoksen päälle.
10. Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 35 minuuttia, kunnes reuna on saa-nut väriä ja täyte hyytynyt.
Sieni-raejuustopiirakka
12 annosta
Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl juustoraastetta
2,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl vettä
Täyte:
150 g suppilovahveroita tai kantarelleja
1 pieni sipuli
1 rkl voita tai margariinia
400 g (2 prk) raejuustoa
3 munaa
0,5 tl suolaa
5 viherpippuria
1/3 tl rakuunaa
1. Sekoita pohjan ainekset keskenään nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
2. Taputtele taikina uuni- tai piirasvuoan (halk. 27 cm) pohjalle ja reunoille.
3. Pistele haarukalla ja paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Valmista täyte, kun pohja on uunissa.
1. Hienonna sienet ja sipuli sekä ruskista ne kevyesti voissa.
2. Jäähdytä.
3. Lisää jäähtyneeseen sieni-sipuliseokseen raejuusto, munat ja mausteet.
4. Kaada täyte vuokaa pohjan päälle.
5. Jatka paistamista 225 asteessa vielä noin 30 minuuttia.
Kanttarellikeitto
1 l kantarelleja
2 keskikokoista sipulia
2 valkosipulin kynttä
voita tai margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
kasvis- tai lihaliemikuutio
2 dl kermaa
valkopippuria
persiljasilppua
1. Hauduta pilkottuja sieniä ja silputtua sipulia pannussa rasvassa, kunnes neste on haihtunut.
2. Ripottele valkopippuria ja hiukan suolaa sienille.
3. Siirrä paksupohjaiseen kattilaan.
4. Lisää vehnäjauhot, sekoita hyvin.
5. Lisää vesi, liemikuutio ja murskatut valkosipulin kynnet.
6. Keitä hiljaa 20 minuuttia, sekoita välillä huolellisesti.
7. Lisää kerma ja anna kiehahtaa.
8. Silppua persiljaa pinnalle.
9. Tarjoa patongin ja juuston kanssa.
Metsäsienikeitto
1 sipuli
2 dl sekasieniä tai suppilovahveroita
1 rkl voita tai margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
9 dl maitoa
100 g sulatejuustoa
1 kasvisliemikuutio
1/3 tl rakuunaa
1/3 tl yrttisuolaa
1 dl kermaa
persiljaa
1. Hienonna sipulit ja sienet ja ruskista kevyesti rasvassa.
2. Ripottele päälle vehnäjauhot.
3. Lisää maito hitaasti samalla sekoittaen.
4. Lisää sulatejuusto, liemikuutio ja mausteet.
5. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen kunnes juusto on sulanut.
6. Lisää lopuksi kerma ja persilja.
Suppilokeitto
1 litra tuoreita suppilovahveroita
öljyä
2-3 rkl voita tai margariinia
5 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 litraa vahvaa lihalientä
valkopippuria
3 rkl tomaattisosetta
1 rkl sinihomejuustoa
2 dl kermaa
persiljaa
1. Hienonna puhdistetut suppilovahverot.
2. Keitä öljyssä niin että sienet menevät kokoon.
3. Ota sienisilppu lautaselle.
4. Lisää kattilaan rasva ja sekoita siihen vehnäjauhot.
5. Lisää lihaliemi vähitellen hyvin sekoittaen.
6. Lisää sienisilppu, valkopippuri, tomaattisose sekä juusto pieninä muruina.
7. Anna kiehua noin 10 minuuttia.
8. Lisää lopuksi kerma.
9. Anna kiehahtaa.
10. Ripota pinnalle persiljaa ennen tarjoamista .
Suppilovahverokeitto
150 g tuoreita tai pakastettuja suppilovahveroita
2 rkl öljyä
3 rkl maissi- tai vehnäjauhoja
1 litra kasvislientä
1 dl kermaa (esim. Ruokacreme)
1 sipuli
persiljaa
yrttisuolaa
1. Lisää kuumennettuun kattilaan puhdistetut, pilkotut sienet, öljy ja hienonnettu sipuli.
2. Ruskista ne kevyesti.
3. Lisää kasvisliemi ja tilkkaan kylmää vettä sekoitetut jauhot.
4. Keitä keittoa 15-20 minuuttia.
5. Lisää kattilaan lopuksi kerma ja hakattu persilja.
6. Mausta tarvittaessa yrttisuolalla.
Sienipyttipannu
200 g mustia torvisieniä tai suppilovahveroita
400 g kuorittuja raakoja perunoita
2 isoa sipulia
öljyä
yrttisuolaa
meiramia
1. Paloittele puhdistetut sienet.
2. Kuutioi perunat.
3. Suikaloi kuoritut sipulit.
4. Kuumenna öljy paistinpannussa, kypsennä siinä sienet ja nosta ne pannusta.
5. Kuumenna pannu uudestaan ja paista siinä perunakuutiot ja sipulit.
6. Mausta ne yrttisuolalla ja meiramilla.
7. Sekoita lopuksi kaikki keskenään.
Suppilovahveromuhennos
½-1 litraa tuoreita tai 2-4 dl pakastettuja suppilovahveroita
1 sipuli
2 rkl öljyä tai kasvimargariinia
2 ½ rkl vehnäjauhoja
4-5 dl kermamaitoa (puolet kermaa, puolet maitoa)
suolaa
valkopippuria
basilikaa tai kirveliä
1. Kuumenna rasva paksupohjaisessa kattilassa.
2. Hauduta sienisilppu siinä kevyesti.
3. Lisää sipulisilppu ja anna sen kiehahtaa sienten kanssa.
4. Haihduta nestettä.
5. Ripota päälle vehnäjauhot.
6. Sekoita ja lisää neste vähitellen pieninä erinä hyvin hämmentäen.
7. Mausta.
8. Anna hautua hiljalleen kannen alla vähintään 10 minuuttia.
9. Tarkista maku juuri ennen tarjoamista.
Liha-kanttarellipata
500 g naudan paistia
2 sipulia
2 rkl voita tai margariinia
15 murskattua katajanmarjaa
murskattu valkosipulin kynsi
3 dl kermaa
2 - 3 rkl soijakastiketta
300 g tuoreita kantarelleja
mustapippuria
1 dl tuoreita tai pakastettuja puolukoita (tai karpaloita)
1. Leikkaa liha kuutioiksi.
2. Silppua sipuli ja ruskista kevyesti padassa lihan ja murskattujen katajanmarjojen kanssa pienessä rasvamäärässä.
3. Lisää kerma, soijakastike, valkosipuli ja rouhittua pippuria.
4. Anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä kunnes liha tuntuu kypsältä.
5. Paista viipaloidut kantarellit pannussa rasvassa, kunnes neste on haihtunut.
6. Lisää pataan ja anna hautua hetken aikaa.
7. Lisää puolukat ja tarkista maku.
8. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.
Kanttarellimuhennoksella kuorrutettu kukkakaali
1 kukkakaali
1 l kantarelleja
2 rkl öljyä
1 sipuli
3 - 4 rkl vehnäjauhoja
5 dl kukkakaalin keitinlientä
yrttisuolaa
sellerinlehtiä
1 dl juustoraastetta
1. Keitä kukkakaali kypsäksi (15 - 20 minuuttia), jäähdytä ja lohko.
2. Ota liemi talteen.
3. Puhdista ja paloittele sienet.
4. Haihduta niistä nestettä kuumassa pannussa.
5. Lisää öljy, silputtu sipuli, jauhot ja keitinliemi.
6. Mausta ja anna kastikkeen kiehua muutama minuutti.
7. Voitele uunivuoka ja pane siihen paloiteltu kukkakaali, silputtuja sellerinlehtiä.
8. Kaada päälle sienimuhennos.
9. Peitä pinta juustoraasteella.
10. Kuorruta ruokaa kymmenisen minuuttia kuumassa (250 °C) uunissa.
Kanttarellihöystö
1 l tuoreita kantarelleja
2 rkl öljyä tai voita
1 tomaattia
½ l vettä
1 kasvis- tai lihaliemikuutio
2 tl sitruunamehua tai kuivaa sherryä
1. Keitä puhdistettuja ja paloiteltuja sieniä rasvassa padassa kunnes sienten neste on kuivunut.
2. Lisää hienonnettu sipuli ja lohkotut tomaatit.
3. Hauduta pari minuuttia ja lisää vesi ja lihaliemikuutio.
4. Anna höystön muhia puolisen tuntia ja lisää vettä tarvittaessa.
5. Mausta sitruunamehulla tai sherryllä.
6. Tarjoa perunoiden, pastan tai keitetyn riisin kanssa.
Sieni-kaalilaatikko
1 pss (35 g) kuivattuja voitatteja, tai 350 g tuoreita tatteja tai muita sieniä
3/4 dl kokonaisia ohrasuurimoita
4 dl vettä
½ kg valkokaalia
2 sipulia
3 porkkanaa
1 tl suolaa
1/4 tl jauhettua valkopippuria
1 tl meiramia
1 tl kuminoita
3 dl maitoa
2 munaa
1. Perinteinen kaalilaatikko tehdään kokonaisista ohrasuurimoista.
2. Vaihteeksi jauhelihan voi korvata sienillä.
3. Liota kuivattuja sieniä 1 ½ desilitrassa vettä tunnin ajan.
4. Käytä myös liotusvesi ruokaan! Jos valmistat ruoan tuoreista sienistä, puhdista ja paloittele ne, ja kiehauta niitä pannulla hetki niin että sienten oma neste irtoaa.
5. Ripottele suurimot kypsymään kiehuvaan veteen.
6. Anna kiehua 20 minuuttia.
7. Sekoita mukaan suikaloitu kaali ja porkkana, sekä renkaiksi leikattu sipuli.
8. Anna seoksen hautua 15 minuuttia välillä sekoittaen.
9. Mausta seos ja lisää sienet.
10. Voitele uunivuoka ja kaada kasvisseos vuokaan.
11. Sekoita munamaito kulhossa ja kaada vuokaan.
12. Kypsennä 175 asteessa uunin alatasossa puolitoista tuntia.
13. Tarjoa lisukkeena puolukoita tai puolukkahilloa.
Syksyinen sienirisotto
2 dl risottoriisiä
5 dl kantarelleja tai muita kauden metsäsieniä
puolikas sipuli
5 dl hyvää kasvislientä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl tuoretta parmesaania raastettuna
hivenen suolaa ja vasta rouhittua mustapippuria
1. Kuullota ensin sipulia tilkkasessa oliiviöljyä.
2. Lisää hetken kuluttua pilkotut sienet joukkoon.
3. Lisää risottoriisi ja freesaa vielä hetki.
4. Yhdistä kasvisliemi ja viini ja kaada seosta kattilaan vähän kerrallaan antaen sen imeytyä välillä.
5. Jos keität kasvisliemen itse, jätä tällä kertaa selleri pois, sillä sen maku saattaa riidellä sienten aromin kanssa.
6. Hauduta risotto kypsäksi ja lisää lopuksi vielä parmesaanijuustoa.
7. Sekoita hyvin ja tarjoa heti.
8. Annosten päälle voit vielä ripotella parmesaanista vuoltuja lastuja.
Kanttarellijuustokeitto
200 g säilöttyjä tai tuoreita kantarelleja
1 sipuli silputtuna
100 g hyvää, voimakasta sulatejuustoa
valko- tai mustapippuria ja tarvittaessa suolaa
1-2 dl kermaa
timjamia
maizenaa tai ohrakasta suurustamiseen tarvittaessa
1. Kuullota sieniä ja sipulia kattilassa, lisää tilkka vettä ja sulatejuusto.
2. Sekoita, kunnes juusto on sulanut.
3. Lisää kerma - keitosta tulee kuohkeampaa, jos vaahdotat kermaa hiukan.
4. Mausta, suurusta tarvittaessa.
SUPPILOVAHVEROKEITTO
2 dl kuivattuja suppilovahveroita tai 3 dl pakastettuja
2 kpl sipulia
1 kpl valkosipulinkynsi
nokare voita freesaamiseen
3 rkl vehnäjauhoja suurustamiseen
2 l lihalientä
1-2 rkl tomaattipyreetä
rouhittua mustapippuria
1 dl kuohukermaa
loraus sherryä, ei välttämätön
1. Jos käytät kuivattuja suppilovahveroita, liota niitä yön yli ja käytä liotusvesi lihaliemeen.
2. Sipulit ja valkosipulinkynsi silputaan (ei puristeta) ja freesataan voissa.
3. Lisätään suurusjauhot ja lihaliemi.
4. Annetaan kiehahtaa.
5. Tämän jälkeen keitokseen laitetaan saksilla pilkotut sienet.
6. Keitetään hiljaisella lämmöllä puolisen tuntia.
7. Lisätään kerma ja mausteet.
8. Persiljasilppu kaunistaa keiton.