Y
ystävä
Vieras
reissussa. Esim. Tallinnassa tai Tukholmassa risteilemässä tms.
ennen kolmannen lapsen syntymää ihan kahdestaan.
Onko olemassa jotkut raskausviikot millon ei enää pitäisi lähteä risteilemään? Niin kuin lentämisessä on?
Käydään reissussa yleensä koko perheen voimin ja silloinkin vain kerran kolmessa vuodessa
Nyt tekisi mieli tarttua tilaisuuteen ja hengähtää ennen vauvan syntymää mutta on tälläisiä asioita joista ei ole tietoa 
Kiitos jo etukäteen vastanneille.