Oliko teistä reilu menettely unohduksen suhteen koulussa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pohtiva äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pohtiva äiti

Vieras
Lapsi (10v) unohti eilen läksykirjansa (josta siis tuli läksyksi tehtäviä) kouluun. Tänään hänen koulunsa olisi alkanut klo 10, mutta hän oma-aloitteisesti meni kouluun klo 9, jotta ehtisi tehdä nuo tekemättä jääneet tehtävät ennen koulun alkua. Ope piti tukiopetusta muutamalle oppilaalle ja oli päästänyt lapsen hakemaan kirjan ja tekemään tehtävät, mutta oli kuitenkin antanut lapselle unohduksen.

Mä en pääse siitä mihinkään, että mun mielestäni tuon unohduksen antaminen oli kerrassaan epäreilua. Toinen menee omalla ajallaan kouluun, jotta saa tehtävät tehtyä (korjattua virheensä) ennen oman koulunsa alkua, ja silti siitä rangaistaan. En ymmärrä siltikään, vaikka se pointti siinä olisi ollut puhtaasti kirjan unohtamisessa. Sillä kuitenkaan ne tyypit eivät saa unohdusta, jotka koulun jälkeen kotimatkalla huomaavat kirjan unohtuneen ja lähtevät takaisin hakemaan unohtuneen kirjan.

Olenko mä väärässä ajatuksieni kanssa? Oliko open käytös teidän mielestänne reilua?
 
Todella epäreilua opelta! :(
Ennemmin olisi pitänyt kehua että lapsi korjasi tilanteen. Kirjan unohduksesta huolimattahan lapsi oli tehnyt tehtävät ennen koulun alkua. Tosi tyhmä ope!
 
No ei ole reilua. Mitä väliä opettajalle on, tehdännkö läksyt illalla vai aamulla, jos ne on vain koulun alkuun mennessä tehty. Mainitsisin asiasta opettajalle.
 
[QUOTE="vieras";23479601]Ehtikö se tunti olla jo, jonka läksyt lapsi unohti? Jos ei, niin sitten on epäreilua.[/QUOTE]

Ei ehtinyt, se tunti oli vasta myöhemmin (ja lapsihan sai tehtävät tehtyä ennen kuin koulunsa edes alkoi).
 
[QUOTE="vieras";23479601]Ehtikö se tunti olla jo, jonka läksyt lapsi unohti? Jos ei, niin sitten on epäreilua.[/QUOTE]

Justhan ap kirjoitti, että lapsi meni yhdeksi koululle, kun koulu olisi alkanut kymmeneltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pohtiva äiti;23479609:
Ei ehtinyt, se tunti oli vasta myöhemmin (ja lapsihan sai tehtävät tehtyä ennen kuin koulunsa edes alkoi).

No sitten opettaja toimi väärin. Ei kai se opettajalle kuulu tekeekö oppilas läksyt illalla vai aamulla.
 
[QUOTE="vieras";23479604]No ei ole reilua. Mitä väliä opettajalle on, tehdännkö läksyt illalla vai aamulla, jos ne on vain koulun alkuun mennessä tehty. Mainitsisin asiasta opettajalle.[/QUOTE]

peesi. Mäkin haluaisin keskustella tästä opettajan kanssa.
Jos tarkkoja ollaan niin läksyt eivät olleet tekemättä enää silloin kun niitä tarkistettiin, koska ne tejtiin ennen koulun alkua, omalla ajalla. Meillä muksut jättää joskus ihan tarkoituksella ja mun luvalla läksyjä aamulla tehtäväksi.
 
[QUOTE="vieras";23479630]No sitten opettaja toimi väärin. Ei kai se opettajalle kuulu tekeekö oppilas läksyt illalla vai aamulla.[/QUOTE]

No ei kuulu tuo, mutta se kuuluu, että lapsi tulee kouluun tuntia aikaisemmin tekemään uhohtuneita läksyjään.
 
[QUOTE="vieras";23479651]No uhohtaminenhan tuo oli. Vaikka yrittikin paikata sitä.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Olisi voinut käydä niinkin, ettei aamulla olisi ollut pääsyä luokkaan hakemaan unohtunutta läksyä.
 
[QUOTE="vieras";23479651]No uhohtaminenhan tuo oli. Vaikka yrittikin paikata sitä.[/QUOTE]

Kuinka niin?? Jos hän kuitenkin teki ne läksyt omalla ajallaan? Mitä väliä oliko se oma aika illalla vai aamulla? Kirjan toki unohti, mutta ei ole mielestäni rangaistava teko.
 
[QUOTE="vieras";23479660]No ei kuulu tuo, mutta se kuuluu, että lapsi tulee kouluun tuntia aikaisemmin tekemään uhohtuneita läksyjään.[/QUOTE]

Omalla ajallaan kuitenkin. Ja läksyt olivat kuitenkin tehtynä koulun alkuun mennessä. Mun mielestä ope toimi epäreilusti. Miksi tosiaan ne sitten eivät saa unohdusta, jotka poistuvat luokasta tai ehtivät jopa kotimatkalle, mutta muistavat, että kirja jäi kouluun ja palaavat hakemaan sen koulunsa jo päätyttyä?
 
[QUOTE="vieras";23479668]Kuinka niin?? Jos hän kuitenkin teki ne läksyt omalla ajallaan? Mitä väliä oliko se oma aika illalla vai aamulla? Kirjan toki unohti, mutta ei ole mielestäni rangaistava teko.[/QUOTE]

Täällä ainakin on jo koulun säännöissä, että koulun alueella ollaan vain kouluaikoina. Oppilas on koulun vastuulla koulumatkoilla ja siellä ollessaan. Eli kouluun mentyään ei ole enää varsinaista omaa aikaa. On aivan eri asia tehdä niitä kotona omalla ajalla ihan milloin vaan kuin mennä kouluun tekemään, kun on unohtanut oppivälineensä sinne.
 
[QUOTE="vieras";23479696]Täällä ainakin on jo koulun säännöissä, että koulun alueella ollaan vain kouluaikoina. Oppilas on koulun vastuulla koulumatkoilla ja siellä ollessaan. Eli kouluun mentyään ei ole enää varsinaista omaa aikaa. On aivan eri asia tehdä niitä kotona omalla ajalla ihan milloin vaan kuin mennä kouluun tekemään, kun on unohtanut oppivälineensä sinne.[/QUOTE]

Joo, mutta hänellä ei ollut vielä oppitunteja ja varsinkaan sellaisia, missä niitä läksyjä tarkistettaisiin. Mielestäni aikaraja ratkaisee, ei se onko läksyt tehty vuorokautta ennen vai tuntia ennen tarkistamista.
 
[QUOTE="vieras";23479696]Täällä ainakin on jo koulun säännöissä, että koulun alueella ollaan vain kouluaikoina. Oppilas on koulun vastuulla koulumatkoilla ja siellä ollessaan. Eli kouluun mentyään ei ole enää varsinaista omaa aikaa. On aivan eri asia tehdä niitä kotona omalla ajalla ihan milloin vaan kuin mennä kouluun tekemään, kun on unohtanut oppivälineensä sinne.[/QUOTE]

Ja sitä paitsi sinun logiikan mukaan lapsi olisi voinut jättää tekemättä läksyt kokonaan, koska rangaistus on ihan sama.
 
No ei oo reilua. Poika tunnollisena paikkaa mokansa ja tollanen reaktio. Jos vielä käy noin, että kirjaa jää koululle, niin varmuuden vuoksi kannattaa soittaa opettajalle, että sopiiko hänelle tuollainen järjestely. Jää pojallekin sitten parempi mieli. Itse tulevana opettajana kyllä arvostaisin tuollaista käytöstä pieneltä pojalta.

Itse aikoinaan unohdin kirjan kotiin ala-asteen 4. luokalla ja huomasin sen vasta tunnin alussa. Opettaja lähetti minut hakemaan kirjan kotoa. Siihen se tunti sitten menikin. Että näin meillä 90-luvun puolivälissä.
 

Yhteistyössä